Käsittämätöntä että Federer oli kolmannen ja neljännen erän parempi pelaaja, mutta täysin oudot tuplat ja luokaton geimi jossa näytti että ei ollut niinkään mitään pään pettämistä vaan yksi erittäin huono lyöntivalinta ja kaksi erittäin epätyypillistä tuplaa, joista tuplista varsinkin toki krediittiä Raonicille joka oli siinä vaiheessa alkamassa palauttamaan taas hyvin. Tosin ei ehkä vielä siinä vaiheessa niin hyvin että oli järkeä ottaa kahdessa perätäisessä kakkosessa riski ja siinä mielessä oli mielestäni typerää syöttää, kuten syötti. Lopusssa Raonic syötti taas paremmin ja palautti paremmin. Federerillä alkoi ehkä vähän jaloissa painaa ja vaikka hakikin hienosti palloja, niin heti lyönnin jälkeiset ensimmäiset askeleet olivat vähän velton näköisiä ja juuri siksi oli monessa kohtaa niin paljon myöhässä.
Aikamoisen yllätyksen Raonic järjesti. Ei ole Roger aiemmn tainnut urallaan Wimpelin semeissä hävitä. Alkoi kyllä painamaan turnaus tuossa viidennessä erässä Rogerilla.
Ei se nyt niin iso yllätys ollut jos peilaa vedonlyönti kertoimia niin Federer oli noin 60-65% suosikki ennen matsia voittamaan. Ja tuo on ehkä se objektiivisin näkökanta, kun bookmakereilla on ehkä eniten tietoa näistä pelaajien välisistä tämän hetken vahvuuksista kun keräävät kaiken datan ja muuttavat sen sitten prosenteiksi pelaajien välillä.
Hyvä vain. Vaikka Fedfani olenkin niin kyllä hänellä on GS-turnauksia jo ihan riittävästi. Uutta verta pakkiin vaan.
Harmi että toinen semi oli pannukakku, Berdych alkaa olla tällä tasolla jo ns. nähty.
Andy pisti nuoremman ojennukseen selvästi 6-4, 7-6(3), 7-6(2) Wimbledonin finaalissa.
Voittaja mursi kerran vastustajan syötön, hävinnyt ei kertaakaan. Sillä mitalla arvioituna ottelu oli tiukka. “Pisti ojennukseen selvästi” hm. Eihän varmaan koskaan ole pelattu sellaista vielä tiukempaa GS-finaalia jossa murrot olisivat olleet tasan nolla molemmilla. Maksimaalinen tässä suhteessa olisi kai matsi jossa voittaja olisi menettänyt syöttönsä kolmasti mutta hävinnyt ei kertaakaan. Sitä odotellessa…
3-0 on selvä, paremman pelaajan voitto.
Viimeisimmissä kohtaamisissa on ollut tiukempiakin vääntöjä kaksikon välillä, vaikka nekin Andy on kaikki voittanut.
Kysykääpä seuraavan kerran oikealta ammattilaispelaajalta mikä oli ottelun tulos, tuskin kukaan vastaa"2-0" ellei ole sattunut voittamaan 6-2, 6-0 
. Jopa 6-2, 6-3 voi olla ns. tiukka matsi, häviäjällä kun on saattanut olla vaikka kuinka monta breikkipalloa.
Makuasioita tietysti. Tehtiin kuitenkin tennishistoriaa: Koskaan aikaisemmin GS-finaalia ei ole voitettu murtamalla vain yhden ainokaisen kerran vastustajan syöttö.
Tuon matsin tiukkuutta voi miettiä vaikkapa kysymyksen kautta. Ajatteliko kukaan peliä seurannut, että Raonicin voitto olisi todennäköinen?
En minä ainakaan, mutta jos esim. koko matsin pisteet ovat 84-82 vaikka tulos olisi 63 64 64, niin ainakaan minun mielestäni matsi ei silloin ole “selvä”
Kuulostaa ihan ruotsalaisilta jääkiekkoilijoilta ja toimittajilta hävityn finaalin jälkeen. Jos voittaa kolme erää peräkkäin, niin ottelu ei ole muka selvä.
“Men vi var bättre ändå”
Siis 64 64 tai 75 75 on selvä voitto? Ok. Tuomitsin hiljattain 75 75 matsin joka kesti 2.34 ja hävinneellä oli yhteensä 7 eräpalloa, joten myönnän asiantuntemattomuuteni. Hyvää kesää kaikille, mutta tulkaa nyt ihmeessä Tampereelle ensi viikolla katsomaan tennisaktia luonnossa livescorejenne asemesta.
Niin mutta Murray-Raonic ei kuitenkaan ollut tällainen ottelu. Breikkipallot oli Murraylla 1/7 ja Raonicilla 0/2. Murray voitti melkein kaikki keskeiset statsit ja näkihän tämän jo pelinkuvana katsoessaankin että Murray oli dominoiva vaikkei varsinaisesta murskavoitosta voikaan puhua.
Harmi että singelin finaalit menivät sekä miehissä että naisissa samoille kulahtaneille kasvoille. Molemmat Tourit olisivat hyötyneet uudesta verestä huipulla.
Tuolla logiikalla 7-6(5) 7-6(5) 6-7(5) 6-7(5) 6-7(5) on selvä voitto.
Mielestäni yhtä keskeisintä statistiikkaa ei valitettavasti ole missään. Kuinka monessa R:n syöttövuorossa M:llä olivat nuo 7 break-mahdolisuutta, joista siis kerran onnistui? Luultavasti kuitenkin useammassa kuin R:n kaksi mahdollisuutta joista tämä ei siis kumpaakaan saanut.
Täällä ei vielä jostain syystä ole ollut Sampras-korttia käytössä, joko se on kaikilla selkeästi tiedossa tai sitten on unohdettu useimmin käytetty argumentti eränumeroiden valheellisesta viestistä ottelun tiukkuudesta tai selkeydestä. Sampras ihan tyypillisesti voitti matsin 7-6, 7-5, 6-3 ja voitti sen seitsemän Wimbledonia. Voidaan tietysti sanoa että matsit oli tiukkoja ja Sampras voitti aina tiukasti. Toisaalta mitä se sellainen aina tiukasti voittaminen on? 7 Wimbledonia alkaa tuntua siltä että ehkä se ei kuitenkaan ihan niin tiukkaa ollut ja tasoero oli aika selkeä, vaikka tuloksissa näkyy tiukat numerot.
Kannatta tsekata. http://www.wimbledon.com/en_GB/scores/draws/archive/pdfs/players/0b3e100d-f3d1-494e-bfbe-2560520a19f2_MS.pdf
Tässä ehkä unohdetaan se että pelin kuva voi olla selkeästi Murrayn hallussa ja näyttää ettei ole hätää ja Murray on selvästi parempi pelaaja. Toisaalta jos pelaajalla on Raonicin syöttö nopealla nurmella, niin mikään erä ei ole kirkossa kuulutettu. Koska vain voi sattua, että Milos arvaa jokaisen syötön suunnan ja onnistuu palautuksissaan, tai Murraylle tulee huono syöttövuoro, jossa ykköset eivät mene ruutuun ja Raonic pääsee tykittämään kakkosista. Näinhän kävi Federerille, plus että Fedrer lahjoitti vielä kolme pistettä päälle. Toisaalta, Sampras otti paljon riskiä palautusvuoroissa ja jos Raonicin parhaatkaan syötönpalautukset eivät aiheuta ongelmia nopealle Murraylle, niin tällöin Andyllä ei ole juurikaan hätää, vaikkei ykköset uppoaisikaan.
En ehkä ihan ymmärrä, mitä yrität kertoa. Yritän kertoa sen(?) yksinkertaisemmin. Jos ja kun tilanne on nyt vain semmoinen, että maailman sadaskin pitää yksittäisen syöttövuoronsa maailman ykköstä vastaan todennäköisemmin kuin menettää sen, niin erien numerot antavat tietysti helposti virheellisen kuvan ottelun tasaväkisyydestä. Mutta voivat antaa oikeankin, ja millä pistetasolla viitsitään asiaa tarkastella on aika oleellista.
Tie-breakiin päättyvä erä on aina ollut tiukka riippumatta siitä mitkä ovat tb:n numerot. Yhden murron erä on myös tiukka ainakin niissä tapauksissa, joissa sekä murto että murtomahdollisuudet ovat kaikki olleet samassa syöttövuorossa (ja ehkä hävinneen murtomahdollisuudet ilman onnistumista jopa monessa geimissa). Muitakin mahdollisuuksia pelata tasaväkinen ottelu toki on!
Ajattelustahan tässä nimenomaan on kyse. Mikä on tiukka erä? Pointti oli juuri se että Pistol Pete muistelmissaan toteaa itsevarmasti, että 7-6 eräkin saattoi olla sellainen että hän oli varma voitosta ja oli omasta mielestään selvästi parempi pelaaja. Toisin sanottuna ei pitänyt erää välttämättä edes hirveän tiukkana vaikka se meni tiebreikkiin. TIlanne saattoi useinkin olla että Sampras piti omat syöttönsä helposti ja vastustaja oli ongelmissa omissa syöttövuoroissaan. Petellä oli niin kova luotto syöttöönsä ja omiin kykyihinsä, että ajatteli näin. Voisin itsekin kritisoida tuota ajattelua haihatteluna. 7-6 erän voisi ajatella olevan pienestä kiinni. Pari tuplaa väärään paikkaan tai pari volleyvirhettä ja erä lipsahtaakin ehkä vastustajalle. Toisaalta jos yhäkin viitsit vilkaista niitä Samprasin tuloksia niin huomaat että niitä voitettuja 7-6 eriä on melkoisen paljon enemmän kuin hävittyjä ja Wimbledon voittoja on seitsemän eli ehkä Petellä oli syytäkin olla itsevarma mentäessä tiebreikkiin tai lähestyttäessä erien loppuja. Voisi sanoa että joidenkin pelaajien kohdalla tilanne on ehkä toisinpäin. Jos erässä on ollut paljon mahdollisuuksia ja ei ole pystynyt niitä käyttämään, harhautuu ajattelemaan että tilaisuudet olisi pitänyt käyttää ja nyt tämä matsi menee tarpeettoman tiukaksi. Peli hajoaa menetettyjen mahdollisuuksien perään haikailuun. Sampras luotti syöttöönsä kuin vuoreen ja uskalsi ottaa isoja riskejä palautuksissa. Arveli näin saavansa yksi tai kaksi minibreikkiä ja pitävänsä omat syöttönsä. Another typical day at the Sampras office.