Wimbledon 2019

Nuorilla, paria teiniä lukuun ottamatta, karsea ensimmäinen päivä. Vanhukset, Kohlia ja Jaziria lukuun ottamatta, helppoihin voittoihin. Joku voisi laskea 30 vuotisrajan molemmin puolin miten pudotuspeli etenee.
Edit: Nuo uuden polven ranskalaiset Moutet ja Humbert kirkastivat nuorten kuvaa samalla kun naisten puolella Venus hävisi 15-vuotiaalle karsijalle.

Jonka nimi CORI GAUFF.

Tsitsipaksen tappio ei yllätä kun näki miten huteralla pohjalla nurmipeli oli queensissa. sekä ajoitus että liikkuminen huonoa. uskon silti että muutaman vuoden kuluttua Tsitsipas nostelee Wimbledonin kannua, kokemusta ei korvaa mikään lahjakkuus.

NIIN ONNNNN!!! rauhoitu. Palstan säännötkin kehoittavat meitä tiettyyn pidättyvyyteen junioreiden suhteen, kansallisuudesta riippumatta. Näkihän sen miten valtavan kova paikka, ja voitto, se tälle tytölle oli, joten toivoa sopii että taustaryhmillä pysyy mopo käsissä.

1 tykkäys

Eikös tällä ollut satumaiset endorsement dealit sovittuna jo? Oli iso voitto, iso markkinointivoittokin, mutta en tiedä onko varsinaisesti aiempaa asemaa muuttava?

Gauffin pelistä voisi sanoa, että melko valmis paketti. Erikoinen syötönpalautusote, ja rystypalautuksessa onkin aika paljon ongelmia. Ainakin Venusta vastaan. Lentopelista ei oikein saanut kuvaa. Syöttö on stabiili ja vahva.

Jep, pitää varoa, ettei käy kuin Ukrainan Martalle pari vuotta sitten.

No niin! Kyrgios kohtaa Nadalin tokalla kiekalla. Siitä tulee hauskaa. Jos Kyrgiosille sattuu hyvä syöttöpäivä niin Rafalla saattaa OCD lähtee lapasesta. :crazy_face: :smiley:

1 tykkäys

Mitäs Kostyukille käynyt? Vasta oli W60 kisan finaalissa ja Strasbourgin WTA kisan puolivälierissä.

Mikäs Rogerilla mätti kun meni ensimmäisen erän häviämään?
Alkujännitystä?

en nyt panisi ainakaan jännityksen tai rutiinin puutteen piikkiin.

1 tykkäys

Etkö…
Taisi olla vanhan miehen alkukankeutta.

Eurosport 2 näyttää Wimbledonia, eilen illalla oli Jarkkokin selostamassa. Siellä on jotain ongelmaa ohjelmakartassa ja sieltä puuttuu wimbledon eurosport 2:lta.

1 tykkäys

Ohjelmatiedot tosiaan ollut ihan pielessä ja ES :n sivuillakin luki että ensi viikolla alkaa lähetykset. No ehdinpä jo Playerin ottaa kuukaudeksi, saapahan valita matsin mitä katsoo.

Kyllä lyö letkeästi venäläistyttö Margarita Gasparyan. Kummaltakin puolelta. Harmi että jonkinlaista polvivaivaa ilmeisesti. Venäjältä tulee jatkuvalla syötöllä lahjakkaita pelaajia, tämäkin tyttö selvästi top 10 pelaaja. Toivottavasti polvi ei vain pilaa uraa.

3 tykkäystä

Gasparyan oli kolme-neljä vuotta sitten yksi mielenkiintoisimmista pelaajista, eikä vähiten sen rystyn vuoksi. Harmi, että ranneongelmat veivät käytännössä pari kautta. Nyt CiCi Bellis tuntuu käyvän samoja asioita läpi.

2 tykkäystä

Sama tilanne minulla. Eurosport Playerilta on mukava mahdollisuus Chromecastilla saada kuva isolle tv-ruudulle. Ja sitten vaan vaihtamaan kuvaa kentältä toiselle. Tästä maksaa 7 eur/kk ihan mielellään.

2 tykkäystä

Valtava eka erä Cori Gauffilta Rybarikovaa vastaan. Siinäpä ominaisuuksia nuorukaisella vaikka muille jakaa. Samanlaiset pitkät raajat kuin Venuksellakin. Kovat lyönnit ja liian nuori hermoillakseen. Löytyypä vielä Eye of the Tigerkin. Voimatennis on valttia. Ja myös kaikista hauskin pelityyli. Loistava tulevaisuus Cocolla edessä.

2 tykkäystä

Olisiko RF:ää häirinnyt alussa kentän jopa poikkeuksellinen hitaus? Tänä vuonna on tullut poikkeuksellisen voimakasta palautetta useammalta pelaajalta ja sanovat että kentät ovat nyt kaikkien aikojen hitaimmat.
Ei hyvä Fedille kun turnaus etenee toiselle viikolle ja vastukset kovenevat, ja toisaalta nostaa entisestään Nadalin ja Djokon osakkeita.

Uutisissa infottu että Gauff olisi avoimen aikakauden nuorin otteluvoittaja naisten sarjassa Wimbledonissa ja sitä myöden nuorin myös 3.kierroksella.
Ei pidä paikkaansa.
Jennifer Capriati oli tasan vuotta nuorempi vuonna 1990 kun pelasi Wimbledonissa 4.kierroksella ja ennen sitä Ranskan avointen semifinaalissa(!) juuri 14v päivän jälkeen. s.1976 maaliskuussa.
Gauffin pitäisi olla siis 2005-syntynyt mikäli tuohon vertautuisi edes lähelle.

Martina Hingisin taso sitä vastoin jo lähellä. Hingis s.1980 GS-kisat 1995. R64, R32, R128, R16. Toki täytti 15v vasta syyskuun lopussa, mutta käytännössä samaa ikää ja tasoa kuin nyt Gauff.

Edit. Ainakin Ylen pääuutisissa oli suora lause tuohon että olisi nuorin. Ylen nettisivuilla sittemmin asiaa hiottu lauseeseen, “nuorin pelaaja joka selviytynyt turnaukseen karsintojen kautta” ja sen jälkeen jatkuu että “historiaa voidaan kirjoittaa vielä turnauksen aikana monta kertaa”.
Jossain määrin hämääviä seikkoja, kun tosiaan Capriati ja Hingis pääsivät turnauksen pääsarjaan suoraan vielä nuorempina.
Jos kvartsiin etenee, niin siinä tapauksessa taitaa tehdäkin historiaa Wimbledonissa. Vai miten pitkälle Capriati eteni vuonna 1991 pari viikkoa nuorempana :thinking:
Näköjään välieriin.
Noh, Gauff ilmoittanut voittavansa tänä vuonna koko turnauksen, joten voidaan pulinat lopettaa siinä vaiheessa.

4 tykkäystä

Kentät näyttää kyllä hitaalta, sen huomasi varsinkin Khachanov-Lopez ottelussa, kun KK pystyi tekemään jatkuvasti pahoja palautuksia ja Lopezin oli vaikea tappaa palloja lentolyönneillä. Lopezin slaissi ei myöskään purrut yhtä hyvin kuin Queensissä. KK:lla on ollut vaikeuksia hallita peruslyöntejä nopeilla ruohokentillä lyöntitekniikkansa takia, mutta eilen ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia siinä.

1 tykkäys