Yksi kaikkien aikojen junnuista, Jimmy Wang s1985 eteni vihdoin 29-vuotiaana ensimmäistä kertaa GS-turnauksessa 32 parhaan joukkkon. Ollut aiemmmin neljästi 2.kierroksella,
Timea Bacsinszky (SUI) voitti helmikuussa Tallinnan 15 tonnisen finaalissa Kontaveitin ja kohtaa nyt Sharapovan ykköskentällä. Varmaan ottaa pataa aika selkeästi, mutta kertoo jotain naisten tenniksen tasosta että Timea oli pelaamatta lähes vuoden ja nyt nostanut taas vuodessa itsensä käytännössä tourin tasolle. Tuskin onnistuu miehillä.
Jarkko päässyt jo kolmoskentälle - illan viimeinen peli.
Päivän kysymys lienee, kuinka Jarkolta onnistuvat syötönpalautukset ensimmäisessä ottelussaan 26 ässää syöttänyttä Isneriä vastaan?
Vai onko päivän kysymys kuitenkin päinvastainen? Jarkko antoi vastustajalleen vain yhden breikkipallon, Isner sentään seitsemän. Jarkko hoiti ykkössyötöllä alkaneet pisteet 87-, Isner 82-prosenttisesti. Eli miten kankea amerikkalainen pystyy vastaamaan Jarkon syöttömyllyyn?
No se jää nähtäväksi…
“Jarkko Niemisen ja John Isnerin torstainen kohtaaminen Wimbledonin tennisturnauksessa lähetetään suorana MTV Sport 1 -kanavalla ja MTV Katsomossa.”
Rosol voittamassa jälleen Nadalin Wimbledonissa. Kyrgios haastaa hienosti 13-sijoitettu Gasquetia ja Vesely lähellä voittoa huonosta nurmikenttäpelaaja Monfilsista. Kyllä Kyrgiosin Gasquet pitää pystyä jo hoitamaan.
Ei jumankekka tää Kyrgios on huikea pelaaja! Tasottaa erät 2-2 ja ratkaisevaan mennään, Lets go Nicky!
Kyrgios on kyllä hieno pelaaja! Australiassa taisivat jalat alkaa kramppailla viidennessä erässä, toivottavasti puolen vuoden aikana on kunto kasvanut riittävästi jotta ei ainakaan siihen kaadu tämä matsi.
Kuinkakohan usein Monfilisin matsit on viiseräsiä Grand Slameissa?
Se on siinä!
Hienoa Nick! Uskomaton pelaaja kovassa paikassa, Gasquetilla mitä 8 vai 9 ottelupalloa mut kun pää kestää nuorella aussilla.
Olipahan huikea matsi. Yhdeksän pelastettua matsipalloa, joista yksi ehdittiin jo tuomita tuplavirheeksi, mutta hawkeye pelasti. En tiedä johtuiko tuosta aiemmasta jalkojen kramppailusta, mutta Kyrgios ei istunut viidennessä erässä lainkaan penkille puoltenvaihdoissa.
Pitää jo nyt hehkuttaa 3.kierroksen Kyrgioksen ja Veselyn kohtaamista, huikea matsi kahden nuorukaisen välillä tiedossa! Ja täysillä tietysti Nickyn bandwagonissa
On kyllä makea kohtaaminen kahden aivan viime vuosien ITF-1 pelaajien välillä ja palkintona paikka 4.kierrokselle haastamaan nurmella haavoittuvainen Rafael Nadal.
-95 Nick Kyrgios pelaa nyt samaa 19v-kautta, kuin pelasi -92 aussi Bernard Tomic vuonna 2011, kun eteni Wimbledonin puolivälieriin nuorimpana pelaajana sitten Boris Beckerin vuoden 1985.
2000-luvun kovin 19-vuotias tietty Rafael Nadal, kun voitti Ranskan avoimet. Kyrgios voitti 13-sijoitettu Gasquetin, joten jos Nadal voitti 19-vuotiaana top5 nimiä ja Kyrgios voittaa top20 nimiä, niin eipä tuo ero ole mikään kovin iso edes!? Mitäs muuten Djokovic ja Murray saivat aikaan 19v-kaudella GS-turnauksissa. Top10 päänahkoja? Nousivat ainakin 2006 kauden päätteeksi top20 Jarkko Niemisen peesiin, joka oli kauden päättyessä ATP-15.
Naisten puolella tapahtumassa kovia juttuja. Peräti kaksi -97 ikäluokan pelaajaa etenemässä 3.kierrokselle. Ana Konjuh CRO s.27.12.1997 (16v 6kk) sinne jo edennyt ja Belinda Bencic SUI s.10.3.1997 (17v 3kk) pelaa juuri 3.kierrokselle pääsystä. Tuo -97 kaksikko ollut ikäluokansa kärkikaksikko aivan pienestä pitäen, elikä olivat esim TE14-rankingin sijoilla 6-7 vuonna 2010 ollessaan 13v. Tulee aivan poikien/miesten puolelta mieleen -87 kaksikko Djokovic ja Murray, jotka nousivat sieltä 13-vuotiaasta saakka samaa tahtia vauhdilla ylös.
Jerzy “vitun keila” Janowicz komeesti taas sulamassa 2-0 erä johtoa, ja olihan miehellä jo kaksi matsipalloa 3.erän tie-breikissä. Tuo mies ei voi kyllä ikinä saavuttaa täyttä potentiaaliansa tuommoisella pääkopalla.
Edit. no nyt kun pääsin sanomasta niin Jerzy breikkaa heti Mutta mitä tuota matsia katselin reilut kolme erää niin ei olisi ikinä saanut päästää tuota lipumaan käsistään näin.
Kukushkin vei ensimmäisen erän Nadalilta. Tämä paljon täälläkin parjattu pelaaja on pelannut jo tätä ennen turnauksessa vakuuttavasti, vaikka Selaa ja Dancevicia ei ihan eturivin miehinä voikaan pitää.
WTA-listan numero 25, Ranskan Alize Cornet, pudotti kolmannella kierroksella Serenan 1-6, 6-3, 6-4 !!
Viime vuonna Serena meni sentään neljännelle kierrokselle. Edellisen kerran 5-kertainen Wimbledon-mestari on pudonnut 3. kierroksella vuonna 2005.
Cornet osaa pelata Serenaa vastaan, sillä nyt 6:n keskinäisen ottelun jälkeen tilasto on 3-3.
Kyrgios voitti Veselyn erin 3-1 ja nousee jo 100 joukkoon. Nadal vastassa 4.kierroksella huippuottelussa. Samaa tasoa muuten 19v-kaudella GS-turnauksissa kuin oli Djokovic ja Murrray vuonna 2006.
Kyrgiosin 19-vuotias maanmies Mark Philippoussis voitti silloisen maailman ykköspelaajan, Pete Samprasin AO:n kolmannella kierroksella 1996. Pääsi sittemmin kaksinkertaiseksi Grand Slam -finalistiksi ja kymmenen parhaan pelaajan joukkoon.
Wimledonin aikataulusta ja keskisunnuntaina pelaamisesta päättäjiltä pitäis kyllä viedä päätösvalta pois. keskisunnuntaisin normaali pelaamisaikataulu ja otteluiden alkamisajat keski- ja ykköskentällä samaksi kuin muilla kentillä eli nykyistä tuntia tai puolitoista aiemmaksi.