WTA-kiertue

Katsoin kanssa kyseistä matsia, onneksi Flipkens sai väännettyä voiton. Niculesculla välillä vähän kyseenalaisia keinoja vastustajan häirintään. Niculescu lyönneiltään WTA:n Santoro :slight_smile:

Nostetaanpa tämä ketju ylös, kun olikin jo painunut lähes unohduksiin. Helsingin tuplamestari vuodelta 2013 eli J. Ostapenko (LAT / 18 v.) oli lähellä Dohan turnauksen voittoa, mutta ratkaisevalla hetkellä epävarmuus kuitenkin esti sen lopullisen “tyrmäyksen” ja paljon kokenut espanjatar vei “pystin” kotiinsa. Olipa melkoisen yllätyksellinen naistennisviikko.

Heinäkuun puolivälissä pelattava perinteinen Bad Gasteinin WTA kisa Itävallassa myytiin Sveitsin Gstaadiin, jossa pelataan tänä vuonna sitten WTA ja ATP peräkkäisillä viikoilla. Budapest oli myös tarjouskilvassa mukana, mutta sveitsiläisillä oli lompakko paremmassa kunnossa.
No 4 tourin kisaa olikin Itävallan kokoiselle maalle aika paljon. Thiem pitänee miesten kisoja pystyssä nyt jonkin aikaa.

Kerrankos sitä koiranruokaa tekee mieli. http://yle.fi/urheilu/3-8878633

Ensimmäinen erä käyty Sharapovan doping-keississä ja tuloksena siis kahden vuoden kilpailukielto. Luonnollisesti Sharapova ilmoitti heti valittavansa päätöksestä ja ilmeisesti ainakin Nike uskoo bannin lyhentyvän, koska jatkaa edelleen sponsorointia ja vieläpä “toivoo näkevänsä Marian takaisin kentällä”. Niken sponssidiili kestää vuoteen 2018, joten loppuisi samoihin aikoihin kilpailukiellon kanssa.

Uutisissa on ainakin täällä kerrottu lähinnä Sharapovan kommentti, että tuomioistuin myönsi ettei tämä tehnyt tahallaan mitään väärää. Tennis.comin uutinen nostaa päätöksestä esiin hieman toisenlaistakin todistelua:

“It may be that she genuinely believed that mildronate had some general beneficial effect on her health but the manner in which the medication was taken, its concealment from the anti-doping authorities, her failure to disclose it even to her own team, and the lack of any medical justification must inevitably lead to the conclusion that she took mildronate for the purpose of enhancing her performance.”

ja

“The manner of its use, on match days and when undertaking intensive training, is only consistent with an intention to boost her energy levels”

Ainetta on siis käytetty matsipäivinä ja kovien treenien yhteydessä, mikä kyllä vie pohjaa näiltä terveyssyiltä. Ilmeisesti Sharapova ei kertonut käytöstä edes tiimissään kuin managerilleen ja isälleen, puhumattakaan antidoping-viranomaisille täytetyistä ilmoituksista.

“She must have known that taking a medication before a match, particularly one not currently prescribed by a doctor, was of considerable significance … This was a deliberate decision, not a mistake.”

Eli tiivistettynä, Sharapova ei toiminut ohjeiden mukaisesti, on mitä ilmeisimmin tiennyt aineen vaikutuksesta ja yrittänyt pimittää sen käytön.

Tuntuu muuten aika hullulta puolustella sillä, ettei ole nähnyt jotain yksittäistä meiliä aiheesta. Ihan kaikki täydellä järjellä varustetut pelaajat ja tukijoukot tietävät, että dopingainelistat päivitetään kerran vuodessa ja ne on pakko käydä läpi säännöllisesti peilaten pelaajan lääkityksiin, lisäravinteisiin etc.

Sen sijaan tuota mietin, että jos ainetta olisikin käytetty johonkin sydänvaivaan tms. niin olisihan silloin loogista käyttää juuri kovan rasituksen kohdilla, eli matsipäivinä ja kovan treenin päivinä, eli suoraan en tuosta vielä vetäisi johtopäätöstä siitä, mikä on ollut käytön tarkoitus.

“… and the lack of any medical justification must inevitably lead to the conclusion that she took mildronate for the purpose of enhancing her performance.”

Tässähän sanotaan vapaasti käännettynä seuraavaa: “… (käyttö) ilman minkäänlaista lääkinnällistä perustetta, johtaa vääjäämättä siihen johtopäätökseen, että hän käytti Mildronatea parantaakseen suorituskykyään.”

Viittasin siihen, että sydänvaivojen lisäksi Maria taisi selitellä käyttöä flunssan ja diabeteksen hoidolla/ehkäisyllä. Puhkeaakohan Sharapovalle nyt sitten diabetes kun kymmenen vuoden ennalta ehkäisevän kuurin joutuu lopettamaan…

Tavallaan mielenkiintoinen kysymys kyllä, että onko hyväksyttävää syödä lääkkeitä, jotka auttavat treenaamaan tai ottelemaan kovempaa. Jos äärimmäisen kovissa treeneissä näkyy merkkejä sydänoireista, pitäisikö treenejä helpottaa vai syödä sydänlääkkeitä?

Jep joo kyllähän tuo aika ihmeellisiä perusteluita on heittänyt.

Sama kysymys kyllä sitten herää, että jos jääkiekkoilijat yms. urheilijat tekevät suorituksiaan puudutuspiikkien ja särkylääkkeiden avulla, niin onhan sekin suorituskyvyn lisäämistä / suorituksen mahdollistamista lääkkeen avulla.

Kreikan 20-vuotias Maria Sakkari, joka voitti 2014 Tampereella ja hävisi viikon päästä Emma Laineelle Savitaipaleella, on hyvässä nosteessa: rikkonee WTA-100 rajan Wimbledonin jälkeen yllettyään karsintojen kautta toiselle kierrokselle pääsarjassa. Kohtaa tänään Venus Williamsin. Maria eteni samalla tavalla myös Australiassa 2. kierrokselle.

WTA-rankingin kehitys:
2016 - n. 98 Wimbledonin jälkeen
2015 - 188
2014 - 301
2013 - 610
2012 - 627
2011 - 702

Lähden tästä kohtapuolin Linziin katselemaan pitkästä aikaa WTA kisaa - edelliset kerrat oli 2003 Moskovassa ja Dubaissa…

Harvemmin tulee naistennistä katsottua nykyisellään GS-kisojen ulkopuolella, mutta nyt kun tulee kohtuu mielenkiintoinen matsi Eurosportilta kun Viron nuori likka Kontaveit pelaa itseään “ex-junnutähti” ja teininä Wimpelin finaalissa ollutta Genie Bouchardia vastaan. On kyllä hyvä pelaaja tämä Viron tyttö ja ihan hyvää mätkimistä IMO kun molemmat paukuttelevat winnereitä ja syöttökin on molemmilla yksi aseista. Varsinkin Kontaveitin ykkös- sekä kakkossyöttö kerää kehuja Eurosportin selostajiltakin, vaikka välillä tuplavirheitä tuleekin kun syöttää kakkosenkin niin aggressiivisesti. Mutta siis Kontaveit vei siis ekan erän hyvällä pelillä.

Mieleen tulee vaan, kun tuolta pienestä Viron maasta tulee nyt jo melki heti Kanepin jälkeen tälläinen nuori tähti kuin Kontaveit, koska on helppo ennustaa lähitulevaisuudessa top-50 pelaajaa hänestä, niin että missäs ne Suomen naishuiput ovat WTA:lta? Ei taida meillä olla tällä hetkellä edes top-500 pelaajaa naisissa maailmassa, ja en tiedä onko lähitulevaisuudessa edes tulossa ketään varteenotettavaa nimeä mutta toivotaan parasta.

Katsoin pelin paikan päällä, loppu just äsken. Jos Anette oppii vielä tulemaan enemmän vastaan ja tappamaan lyhyet pallot ennen pomppua, niin top 50 on saletti. Meinasin esittää saman kysymyksen meidän likoista, mutta hardcourter ehti ensin. Kontaveitin peli alkoi 18.30 paikallista aikaa ja porukkaa oli kohtalaisesti paikalla. Nyt centerillä vetää Beck ja Pironkova ja väkeä enää kourallinen ja ykköskentällä on vielä 1 MTB + 2 dubbelia jäljellä tyhjille katsomoille. Tää on pidemmän päälle aika turhauttavaa touhua ja kuulemma kisan jatko on vaakalaudalla, jos 2 suurinta sponssia ei uusi katkolla olevaa sopimusta.

Auttaako nämä televisioinnit pitämään sponssien mielenkiintoa yllä? Linz näkyy ainakin Eurosportilla.

Eiköhän palstalaisten tiedossa ole että Suomella on muutamia lupaavia 2001 ja 2002 syntyneitä ja vain aika näyttää mihin yltävät. Tuo Viron Kontaveit voitti vuonna 2010 ensimmäisen G4-ITFJUNNUkisansa 14v 5kk iässä ja siinä ei kalpene juurikaan kahden suomalaisen otteet vastaavassa iässä viime vuosilta. Asia erikseen on että onko suomalaisilla jatkossa kehitys yhtä hyvää kuin 5-6 vuotta
vanhemmalla virolaisella oli. Vasta parin kolmen vuoden kuluttua voidaan asialla oikeasti spekuloida, kun ennen sitä ei ole tulossa aikuisten sarjaan keskittyviä uusia lupauksia.

En tiä auttaako Tv? Linzin kisa pelattu nyt 26 kertaa ja on ollut eräänlainen klassikko kuten oli myös Bad Gastein, joka myytiin pois kun tukieurot loppui. Nappikauppaa nämä kisat ovat suuryritysten kuvioissa, mutta ei taida mikään firma saada kovin positiivista palautetta jos ensin irtisanoo satoja ja sitten pistää muutaman miltsin tenniskisan tukemiseen .

Jos muistan oikein niin Kanepi voitti 15 v. Ranskan junnu avoimet ja myös yhden kymppitonnin ja Kontaveitkin taisi pärjätä kympeissä aika nuorena. Nythän tilanne tulee muuttumaan kun kisamäärä saattaa pienentyä ja cutit nousta kun minimikisa nousee 15 tonniin. Toivotaan, että tytöt pärjää ja pysyy terveenä. Etelänaapureiden junat menevät edelleenkin Kontaveitin ja Ostapenkon vauhdilla eteenpäin.

Edit: Matsien alkua odotellessa katselin statseja ja Kontaveit (S. Jouluaattona 1995) voitti v. 2011 ennen 16 - v synttäreitään Savitaipaleen + 2 muuta 10-tonnia… Näillä saavutti silloin 570 rankingin ja siitä on puksutettu sitten noin sata pykälää vuodessa top sataseen.

Kymmenen vuotta vanhempi Kanepi pääsi viikko 14- vuotis synttäriensä jälkeen ekassa kymppitonnissaan finaaliin, voitti saman kisan vuotta myöhemmin 15-v + 1 viikon vanhana ja 16-v kaudella voitti 25:sen ja oli 2 kertaa 50-tonnisen finaalissa.
Näin siis naapurissa.
Viikossa tuli nähtyä aimo annos naisten top 50 tennistä 13 vuoden tauon jälkeen ja ainakaan syötönmurtojen määrä ei ole yhtään vähentynyt. Yllättävintä oli että nelurissakin ns. Kovat nimet hävisivät turhan usein omia syötöjään.

Joo ei tainnut saksan Beck voittaa pistettäkään kakkossyötöllä Cibulkovaa vastaan. Joskus tuo naisten tennis on kyllä niin aneemista, kun molempien pelaajien vahvuudet tulevat esille palauttaessa ja sitten taas heikkoudet itse syöttäessä. Tai näin taitaa jopa olla suurimmalla osalla pelaajista WTA:lla.

Olin Ranskassa 2008 katsomassa tennistä Roland Garrosissa. Pari kertaa ennen Jarkon ottelua pelasi Dominika Cibulkova samalla kentällä, joten näin hänet pelaavan. Hyvä liikkuminen ja energinen peli teki vaikutuksen. Syksyllä 2008 KTK täytti vuosia ja minut pyydettiin kirjoittamaan jutun heidän lehteen.Tein pienen matkakertomuksen viikon tennisreissusta ja samalla kirjoitin muutamasta pelaajasta, mm. hehkutin Dominikan peliä ja povasin hyvää tulevaisuutta Sen jälkeen olen seurannut hänen edesottamuksiaan. Pari vuotta sitten sain lahjaksi amerikkalaisen tennislehden, jossa oli juttu Cibulkovan fyysisestä harjoittelusta, tosi kovaa treenausta. Nyt oli mahtava tunne kun Dominika voitti. Jonkinlaista pelisilmää tai tuuria, en tiedä.

Niin siis täyttä tuuriahan tuo Dominikan finaaliturnaus voitto oli, ei minun näkemäni perusteella pitäisi olla mitään jakoa top-5 pelaajia vastaan joilla on vähänkin enemmän poweria, tästä hyvä näyte kun pelasi Keysiä vastaan tuossa turnauksessa, josta jopa povaan seuraavaa “Serenaa” naisten tennikseen muutenkin kuin kansallisuuden ja ihonvärin perusteella. Kunhan Madison saa vain karsittua virheensä pelistä, niin sitä power tennistä ei pysäytä kukaan naisissa. Kuten hyvin Eurosportin asiantunteva selostaja Sixkin sanoi, että lyö kyllä palloa kovempaa kuin kukaan WTA:lla.