Suosittu pihapeli
Oikein. Minkä seuran kentillä se Wimbledon pelataankaan.
All England Lawn Tennis and Croquet Club.
Kroketti oli olympialaji 1900 ja 1904. Sen jälkeen hiipui pihapeliksi.
Kilpailutoiminta kuitenkin nostanut päätä. MM-kisoja järjestetään ja Suomessa alkoi SM-kisat 2005.
Se säännöissä suositeltava doping on rentouttava olut.
Näyttäisi Foxtenn Real Bounce olevan käytössä yhä useammassa turnauksessa. Taitaa olla Hawkeyen aika ohi. Toisaalta Hawkeye käyttää myös suurnopeuskameroita, joten mikseivät apinoisi kilpailijan ideaa näyttää videokuvaa pompun kohdasta.
Foxtenn paljon kalliimpi ja monimutkaisempi viritys. Lasereita ja 100 tuhatta kuvaa sekunnissa, mutta ei aina toimi, jos pelaaja tai linjatuomari seisoo kuvauslinjalla.
Uutisien mukaan on “erittäin todennäköistä” että jääkiekon MM-kisat perutaan.
Jalkapallon EM-kisat puolestaan näillä näkymin voidaan pelata ilman paikalla olevaa yleisöä tyhjille katsomoille. Suomen EM-huuma saisi uuden puolen. Teevee-huumaa.
Koronan aiheuttamiin peruutuksiin liittyen. Kaikki nämä toimet kertoo osaltaan myös siitä, että nykyisin ei olla totuttu äkkiä puhkeaviin tauteihin, joissa kuolleisuus olisi tuollaista muutaman prossan luokkaa.
Kauas on tultu niistä ajoista kun nämä prosentit eivät olisi hätkähdyttäneet juuri laisinkaan. Toisaalta ajallisesti ei paljoakaan niistä ajoista kun kuoltiin moniin perussairauksiin jotka nykyisin pystytään hoitamaan. Tämän vuoksi elinikä nousee koko ajan ja tällainen uusi tauti on nykyisin terveysviranomaisille shokki, kun ei pystytäkään hoitamaan.
Muutenkin meno varovaisuuden suhteen täysin toista kuin aikoinaan oli. Vielä 80-luvulla lapset sai riehua autojen takapenkeillä rauhassa, koska turvavöitä ei ollut. Eihän niitä ollut 60-luvulla edes formuloissa ja kuolonuhrit oli arkipäivää. Tupakkakin oli kuulemma 60-luvulla mainoksessa terveystuote ja kotioloissa sisällä tupruttelun jälkeen vaan hieman tuuletettiin suurimmat savut pois.
Korona ei olisi 60-luvulla aiheuttanut mitään poikkeusjärjestelyitä.
Parempaan suuntaan menty, mutta missä vaiheessa menee ylitse kuoleman pelko ja “ikuisen elämän” toive.
Mutta ymmärtää nämä varotoimet. Osoittaa mielestäni kunnioitusta vanhuksia kohtaan, vaikka monessa muussa asiassa samaa ei ole nähtävillä.
Sen mitä BBC:n uutisoinneista olen ymmärtänyt niin koronan tappavuus ei ole se ongelma vaan leviäminen. Aikoinaan espanjantaudin kuolleisuus oli myös kolmen prosentin luokkaa, mutta silti siihen kuoli 30–100 miljoonaa ihmistä, koska tarttuvuus oli hurjaa verrattuna viime aikaisiin lintu- ja sikainfluenssoihin ynnä muihin. Käsittääkseni koronasta ollaan asiantuntijapiireissä nyt todella huolissaan juuri siksi, että sen helpon tarttuvuuden vuoksi tauti voi pahimmillaan läpäistä koko väestön. Siinä sitä ollaankin ihmeissään jos esim. pari prosenttia suomalaisista menehtyy. Tällä hetkellä Italiassa kuolleisuus on 5% kun taas Britanniassa vain 1%, joten saa nähdä mihin se asettuu.
Taudin leviämistä voi seurata luotettavasti esim. täältä: https://www.gisaid.org/epiflu-applications/global-cases-covid-19/
Voi voi, on tää hassu maailma missä eletään Tokio2020 varmaan perutaan flunssan takia!
Me ollaan lampaita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan…
Lampaita? Flunssa? Jos otetaan melko lievä 2% potentiaalinen kuolinprosentti, niin saataisiin nelinkertainen uhrimäärä talvisotaan verrattuna. Silkkaa tyhmyyttämme. jos nyt vaihteeksi uskottaisiin auktoriteettejä?
Jos joku näkee Koronassa ratkaisua vanhusten hoitoon, saa miettiä ihmiskäsitystään.
Mitä jos odotetaan rauhassa, ja katsotaan miten tilanne etenee ? On aika hurja mielikuvitus jos odottaa että tähän virukseen kuolee yli 100000 suomalaista. Varsinkin kun 11 miljoonan wuhanissa kuollut noin 3000 ihmistä.
Veikkaan että kiinalaisten keuhkot ovat suht mustat jos verrataan suomalaisten keuhkoihin. syy = hurjat ilmasaasteet. Ootko ottanut esim tämän seikan huomioon sun 2% laskelmissa ?
Siellä Wuhanissahan ne vastatoimet ovat olleet rajuja. Italiassa myöhästyttiin ja siellä mennään yli 5%
kuolleisuudella päivästä toiseen.
Saa nähdä miten länsimainen yltiö-yksilökeskeinen yhteiskunta saa tämän kuriin. En tiedä noista keuhkoista (varmaan olet oikeassa), mutta pysyykö meidän urheilufani kotona, vaikka oireilee Koronaa, kun hallilla on kerrassaan SM-liigan säälipleijarit?
Kannattaa pitää mielessä, että kuolleisuusprosentti on laskettu sen pohjalta, kuinka monelle koronavirus on diagnosoitu. Taudinkantajia on pakko olla selvästi diagnosoituja enemmän, jos miettii kuinka paljon se on levinnyt muihin maihin sieltä käsin. Esimerkiksi vielä 10 päivää sitten Italiassa oli diagnosoitu n. 1000 ihmiselle koronavirus, mikä tarkoittaisi yhtä sairastunutta 60000 asukasta kohti. En millään usko, että se olisi voinut niin rajusti levitä, ellei sairastuneita olisi selvästi ilmoitettuja lukuja enemmän.
Edit: Viestin pointti siis se, että kuolleisuusprosentti on em. syistä selvästi matalampi kuin arvioitu.
Kuten varmaan tiedät maassa diagnistisoidaan nyt joka päivä enemmän kuin tuo 1000 tapausta. Koska useimmat viruksen kantajat eivät tiedä levittävänsä tautia, ovat keinot nyt kovat. Kolme kuukautta vankeutta jos et pysy karanteenissa.
Israeliin et edes pääse ilman 14vrk karanteenia vaikka olisit maan kansalainen.
En varmasti halua paniikkia ja vessapaperi-karusellia, mutta tämä tauti pitää pysäyttää koska heikoille ei ole lääkettä tarjota.
Kuolleisuus coronaan lasketaan tosiaan testattujen taudinkantajien määrästä, eli on eri asia kun kuolleisuus tautiin ja vielä enemmän eri asia kun kuinka suuri osa väestöstä kuolee. Jos haluaa arvioida mitä tulee tapahtumaan Suomessa niin kannattaa vertailla niihin maihin, joissa epdiemia on jo mennyt tai menossa ohi. Kiina olisi luonnollinen valinta (3 tuhatta noin miljardista kuoli), mutta olot ovat kovin erilaiset ja koska oli ensimmäinen maa, niin ei ehkä kovin luotettavat luvut. Etelä-Korea on parempi vertailukohde. Noin 50milj ihmistä, eli kymmenen kertaa enemmän kun täällä. Noin 7000 tapausta ja 50 kuolleita, testaattuja yli 200.000. Jos kaava toistuu niin Suomeen on odotettavissa 5-10 kuolinuhria coronaan, lähinnä +80v joukosta. Viime vuonna kausi-influenssaan kuoli 400 ihmistä Suomessa. Eli vaikka corona on riskiryhmille erittäinen vaarallinen ja meidän tulee suojella heitä, niin en ehkä silti puhuisi kovin suuresta kriisistä. Kriisi syntyy lähinnä ylimitoitetuista vastatoimista.
Minun mielestäni WHO, jolla on käsittääkseni käytössään parhaat epidemiologian ja muiden tarvittavien alojen asiantuntijat sekä paras saatavilla oleva tieto, osaa arvioida viruksen vakavuuden paljon paremmin kuin yksikään meistä täällä vajavaisten tietojensa ja vielä vajavaisemman globaalien epidemoiden ymmärryksensä perusteella. Jos WHO on huolissaan koronaviruksesta ja suosittelee järeitä toimenpiteitä, niin kyse on jostain paljon kausi-influenssaa vakavammasta.
Joskus ihmisillä on nykyään ihan liikaa luottamusta omiin mielipiteisiinsä. Kuten silloin kun kumotaan kaikki YK:n ilmastopaneelin arviot jollain perstaskusta vetäistyllä yksittäisellä faktalla. Nuo YK:n alaiset tahot edustavat kuitenkin ihmiskunnan parasta ymmärrystä asioiden tilasta ja koostuvat asioihin vuosikymmeniä syvällisesti perehtyneiden ihmisten käsitykseen.
Täydellinen lause hapap! “Joskus ihmisillä on nykyään ihan liikaa luottamusta omiin mielipiteisiinsä”.
Ja politiikkoja haukutaan takinkääntäjiksi jos vaihtaa mielipiteitä. Vaikka usein kyse siitä, että ovat kaivaneet lisää tietoa ja ymmärrys asiasta kasvanut, jossa kohtaa viisas ihminen pystyy myöntämään olleensa mielipiteensä kanssa väärässä. Aina pitää kyseenalaistaa myöskin omat näkemyksensä tai ainakin katsoa asiaa myös toisesta vinkkelistä ja pohtia onko tarkistukseen syytä.
Totta. Se on erittäin huolestuttavaa, että poliitikolta löytyy suoralta kädeltä vastaus kysymykseen kuin kysymykseen. Paljon mieluummin kuulisin vastauksena “En tiedä, mutta otan selvää”.
Italiassa urheilut peruttu n. kuukaudeksi. Ranskassa kielletty kaikki yli 1000 ihmistä vetävät tapahtumat 15.4 asti. Monte Carlo alka 12.4. Roomaakaan tuskin pelataan vaikka siihen vielä aikaa.
“Kaikkien aikojen” urheiluvuodesta tulossa kaikkien aikojen pannukakku.
Yksi mahdollinen paikka korvaamaan IW ja Miami, jos se perutaan on US Openin jälkeen, jos Aasiassa pelätään vielä syksylläkin ja Aasian kiertue perutaan.