Kylläpä taas aivan järkyttävää roskaa Nishikorin finaalimatsi. Oli joskus lempipelaaja, mutta tuo jatkuva negatiivinen kehonkieli yhdistettynä surkeaan taktiikkaan ja karmeaan syöttötekniikkaan alkaa viedä voiton tästäkin fanista. Joskus myös tuntui että pystyi pelaamaan monipuolisemmin. Nyt yritää vain tykittää yhdellä temmolla ja finesse uupuu kokonaan. Ei helevetti, herättäkää minut sitten sinä vuonna kun joku pistää Djokolle kampoihin. Hermot menee…
Joo, ei ihan yhtä huonosti pelannut kuin Aussie Openin matsissa, mutta surkea hengetön esitys kuitenkin.
Nole on vaan tällä hetkellä aivan liian kova näille Goffineille ja Nishikoreille.
Upeaa, että on tällainen dominoiva pelimies olemassa, jonka voittaminen on kaikille haaste.
Djokovic teki samalla ennätyksen ohittaessaan Nadalin 28:nnella Masters 1000 -voitollaan. Nadalilla on 27 ja Federerillä 24 voittoa, muut tulevat kaukana perässä. Ohitti tällä muuten Rogerin myös palkintorahoissa, nyt yhteensä n. $ 98 200 000.
Djokovic - heppu, joka on vuodesta 2011 alkaen ollut 75 %:ssa Grand Slamien ja 70 %:ssa Masters 1000:en finaaleista.
Djokovic on vuoden 2014 marraskuusta lukien ollut 21:ssä viimeisestä 23:sta turnauksestaan finaalissa, ja toinen QF-tappioista tuli keskeytyksellä jo ennen ottelua vaivanneen silmätulehduksen takia. Ilman kyseistä keskeytystä hänellä olisi luultavasti 20 finaalia putkeen kiertueella.
Kaiken huippuna, nuo kaksi QF-tappiota tulleet melko merkitsemättömissä ATP250 ja ATP500-kisoissa.
Niissä kisoissa jossa ATP-1 pelaaja ratkaistaan ja missä on kaikki parhaat mukana, elikä GS ja Masters, niin Djokovic on edennyt finaaliin jokaisessa pelaamassaan sitten loppuvuoden 2014 ja finaaleistakin voittanut suuren osan.
Joten yksikin tappio GS/MS-kisoissa ennen finaalia tulee olemaan iso juttu nyky-Djokovicille ja ehkä se ensimmäinen osoitus lievästä hiipumisesta. Tuota hieman jo odotellessa, vaikka minulle kelpaa myös se, että ohittaisi muut legendat suunnilleen kaikissa tilastoissa. Ikääkin tulee toukokuussa täyteen 29v ja tuossa iässä viimeistään monet starat ovat osoittaneet tilastollista väsymistä kera muutamien yllätystappioiden.
Massakisoissa voisi tuota yksittäistä sensaatiotappiota ennen finaalia hieman jo odotella.
Djokovic alkaa olla kohta legenda myös H2H-tilastoissa.
Aktiivipelaajista taitaa Karlovicilla olla ainoa plus-merkkinen H2H-tilasto Djokovicia vastaan 2-1 ATP-tasolla. Uransa lopettaneista Roddickilla myös 5-4 -tilasto Djokoa vastaan. Onkohan muita?
Tästä keskusteltiin muutama viikko sitten:
Houstonin ATP-pääsarjassa tänään:
Sam Querrey 198cm 28v ATP-35
vs.
Reilly Opelka 208cm 18v ATP-1008
Viime kesänä Wimbledonin junnutittelin napannut Opelka pääsi pääsarjaan LL-pelaajana. On siis hujoppi-Querreytä 10cm pidempi ja 10 vuotta nuorempi. Tuota matsia pitänee hieman katsella.
Querrey vei avauserän 6-4 yhdellä murrolla. Melko hyvin kuitenkin 18 vuotias pysyy peruslyönneissä mukana ja syöttöhän on luonnollisesti melko hurja. Pari vuotta sitten Opelka oli vielä samalla viivalla Fritzin kanssa ja oikeastaan olivat samalla viivalla vielä viime kesänäkin. Sen jälkeen Fritz noussut sijalle ATP-79 ja Opelka jämähtänyt sijalle ATP-1008.
Aikaa ottanee kun tuon kokoinen pelaaja lyö läpi ATP-kiertueella, mutta varmasti on potentiaalia vähintään samaan kuin Isnerillä ja Karlovicilla. Mielestäni jopa enempään.
Opelka murtaa toisessa erässä 3-1 johtoon ja johtaa 40-15, mutta tyrii syöttönsä. 3-2*, seuranta loppuu tältä illalta tähän.
Querrey vei 6-4, 7-6.
Marokon ATP250-kisan semit:
Jiri Vesely CZE s.1993 vs Borna Coric s.1996
Albert Montanes ESP s.1980 vs Federico Delbonis ARG s.1990
Hienoa nähdä vielä 80-ikäluokan viimeinen soturi ATP-semissä. Haasteena ex ATP-22 Montanesilla kolme kovaa toisen sukupolven pelaajaa. Coricilla mahkut siihen ensimmäiseen teinipelaajan ATP-turnausvoittoon sitten Marin Cilicin, mutta eiköhän finaali ole Vesely vs Delbonis?
No, toki Estrella Burgos myös 1980-syntyneistä vielä rimpuilee ATP-tasolla ja itse asiassa on ikäluokan ykköstykki nyt 36v-kaudella ATP-tittelin myötä. Mutta hän ei ollut ATP-tasolla alle kolmekymppisenä, joten ei täysin verrannollinen pelaajiin, jotka tehneet ATP-uran nuorempana.
Coric pelaa jo paremmalla tasolla kuin Vesely. Itse asiassa Vesely pelaa harvoin potentiaalinsa mukaisesti mielestäni.
Olipa tasokas tiebreak. Yksi tupla ratkaisi, muuten aivan virheetöntä peliä molemmilta. Taitaa olla aika nopeat pallot ja nopea kenttä tuolla Egyptissä. Syötöstä saa suuren edun ja muutenkin peli on todella aggressiivista. Näyttää huomattavasti nopeammalta kuin Miami ja Indian Wells.
Coricin perustaso on varmaankin korkeampi, mutta iso peli on Veselyllä.
Toinen tupla toiseeen tiebreikkiin. Sai kuitenkin ensimmäisen matsipallon pelastettua maailmanluokan pelillä. Omassa syötössä sitten kuitenkin toisessa matsipallossa kämmen pitkäksi. Toisessa tiebreikissä Vesely löi kämmenen kolme kertaa linjaa pitkin leveäksi ja nuo virheet matsin ratkaisi. Breikki oli alla toisessa erässä, muta Coric sai breikin takaisin. Pienestä kiinni, mutta Coricilla juuri tuon verran selkeämpi pelisuunnitelma ja kirkkaampi ajatus matsin ratkaisevilla hetkillä.
Pelattiin muuten Marokossa.
Kiitos korjauksesta.
Ei kestänyt Coric Marrakechin finaalin painetta. Argentiinan Delbonis vei toisen turnausvoittonsa lukemin 6-2, 6-4. Ensimmäinen voitto tuli Sao Paulosta parin vuoden takaa, niinikään massalta.
Monte Carlon 1-kierroksella 97-syntyneet Zverev ja villillä kortilla mukaan päässyt Rublev vastakkain huomenaamulla. Zverer taisi olla juniorina hieman niskan päällä keskinäisissä kohtaamisissa. Molemmat juniori-GS -voittajia ja pelanneet paljon yhdessä nelinpeliä.
Voittaja kohtaa yli 15 vuotta poikia vanhemman Ferrerin.
Ei ollut Rublevilla mitään jakoa: 6-1, 6-3 Zvereville.
Onpas Monacolla ollut silmiinpistävän korkea ykkössyöttöprosentti Houstonin finaalissa: 83% (69/83). Itse asiassa selasin juuri miehen kaikki ottelut läpi tuolta ja alle 70 ykkössyöttöprosenttia miehellä ei ollut yhdessäkään ottelussa! Kyllä on syöttö kulkenut!
Sockilla petti taas fysiikka tuossa Houstonin finaalissa, miehellä alkoi jalka kramppaamaan *5-5 tilanteessa 3. erässä. Viimeisessä breikkipallossa hyvä kun sai kakkosen tungettua peliin viimeisessä Monacon breikkipallossa. Sock pökertyi täysin viime US Openissa, tämän vuoden Australian Openissa oli helppo vastus 2. kierroksella kun joutui vääntämään avauskierroksella Fritzin kanssa 5-eräisen ja nyt tämä. Eilinen matsi kesti vain 2h 18min ja oli ensimmäinen kolmieräinen Sockille koko viikolla ja mies heti hyytyi.
Monacon vielä paremman menestyksen suurin este on juurikin syöttö, vaikka top 10:ssä muistaakseni on ollutkin. Mies syöttää kakkosta koko ajan ja ei käytännössä juurikaan pärjää kovilla kentillä tai puhumattakaan Wimbledonista. Huikea prosentti johtuu siis siitä, että ei yritä lainkaan suoria pisteitä, vaan päästä aavistuksen niskan päälle, joka huikean varman yläkierreperuspelin kautta usein onnistuukin.
Itse olen pistänyt täysin saman aikaisemmin merkille Monacon peleissä, että mies syöttää todella korkealla 1.syöttöprosentilla. Se syöttö on vähän kuin ykkösen ja kakkosen välimaastosta, mutta ei todellakaan mikään heikkotasoinen “kakkossyöttö” ole mielestäni tuo ykkönen. Ruohollahan Monaco onkin ihan lapanen.
Juan Monaco kovilla kentillä:
SF + QF Miami
QF Indian Wells
SF Shanghai
QF Paris Bercy
- voitto hallikisasta ja näemmä pari kertaa US Openin 4 kierroksella.
Ei sittenkään hassummin.