ATP-kiertue kaudella 2016

Olin paikalla ja katsoin koko ekan erän. Kovaahan pojat oli. Karenilla karkaili vähän liikaa. Henkan peli huomenna kahdelta teltassa joka on ns. ykköskenttä.

Medvedevissä on kyllä potentiaalia, aikaisemminkin tällä kaudella jo seurannut. Taitaa mies, ainakin minun mielestäni olla jopa parempi palauttaessa kuin omalla syötöllään vaikka on aika iso kaveri. Toki ykkössyöttö on ihan hyvä, mutta mies useasti “grindaa” pisteet kotiin mieluummin kuin vain mälläisi winnereitä. Lyö myös tosi hyvillä kulmilla, mutta hiukkasen epätasaisuus vaivaa, kun nytkin johti ekaa erää 3-0 Zvereviä vastaan ja hävisi sitten kuusi gamea putkeen.

Eilen oli Pietarissa jo kolmisentuhatta katsojaa illalla kun “Jutshni” paketoi Raonicin. Keskiviikkoon asti oli aika tyhjää, kuvat on maanantailta Khachanovin ja Zverevin pelistä. Erätaukojen tanssishow kuuluu nykyään Venäjällä asiaan.

Jep, huomaa tv:stäkin eron kun alkanut porukkaa valumaan katsomoon kärkiäijien matseihin. Alkuviikosta tosiaan näytti kun tolla olisi ollut pelaajien vaimokkeet ja perheet vain paikalla :smiley:

Taas nähtiin muuten mikä ero on nykypäivän huippulahjakkuudella verrattuna noihin ylistettyihin 80-luvun alun “lahjakkuuksiin” kun tänään Thiem ja Muller kohtasivat. Alustakin vielä oli Mullerille se kaikista paras eli todella nopea Metzin sisäkenttä, mutta eipä se auttanut kun mies ei saanut pistettyä yksinkertaisesti mitään painetta Thiemin syöttövuoroissa. Taisi saada toisessa erässä (tie-breikkiä lukuunottamatta) peräti 3 pistettä Thiemin syötöllä. Hirveä ero jos katsotaan puhtaita lahjoja ja pelitaitoja noissa kahdessa, kun toinen vain syöttää ja ryntää verkolle missä toki on hyvä. Toinen taas paukutteli niin maukkaita ohilyöntejä verkolla hölmistyneen Mullerin ohi. Thiem kyllä tulee vielä IMO ottamaan sen 4-5 GS-titteliä, kunhan tuo kaikkien aikojen lahjakkain sukupolvi, eli 86-87 syntyneiden kolmikko tuosta väistyy vähän tieltä. Tai no nykyään kai pitää sanoa että Djoko ja Murray. Nadalilla en näe enää millään muulla alustalla kuin massalla etua Thiemiä vastaan, josko enää silläkään kun otti tällä kaudellakin dunkkuun :wink:

Mutta jos jostain matsista pitää sanoa että numerot kyllä kaunistelevat ja saavat näyttämään tiukemmilta matsin kuin oli, niin se oli tuo matsi tänään. En uskonut missään vaiheessa Mullerin voittoon, vaikka pääsi tie-breikkiin asti ja johti jopa minibreikillä.

Ja sieltähän saatiin perjantai-illan kunniaksi oikeinkin relevantti vertailu.

Vertaat siis ihan tosissasi yhden ottelun perusteella 23-vuotiasta ikäluokkansa ehdotonta ykköstä 33-vuotiaaseen veteraaniin, joka ei millään mittarilla kuulu 1980-luvun alun lahjakkaimpiin pelaajiin, ja teet niistä johtopäätöksesi ikäluokkien eroista? Ei hyvää päivää…

Ota pari kaljaa sinäkin ja rentoudu!!1

Oli kyllä aikamoinen pohjanoteeraus tuo Hardcourterin Thiem-Muller vertailu.

Mitenkäs sitten toinen “veteraani” Mahut pärjäsi Goffinille paljon tasaväkisemmin (?) Kyllähän Muller nyt monen kirjoissa parempi kaksinpelaaja on kuin Mahut, vaikka MAhutilla pari titteliä löytyykin. Ja minä en Goffinin ja Thiemin eroa pidä oiekin minään nopealla sisäkovalla. Mutta nää on näitä, kun vanhanliiton miehet ei pysy hyväksymään että ainoa syy miksi Roger erottui porukasta noista 80-luvun alkupuolen staroista oli se että RF oli ainoa oikea huippulahjakkuuss tuossa porukassa. Mutta ei kuitenkaan mitään verrattuna esim. Nadaliin tai Noleen jotka ovat lähemoänä nimitystä GOAT nykypäivänä.

Fakta on että Roger napsi suurimman osan GS-titteleistään nuoria ja kokemattomai pelaajia vastaan kuten Nadal, Djokovic ja Murray mutta kun nämä pojat kasvoivat sieltä niin turpaan tuli melki joka kerta, vaikka Roger itse oli siinä tennispelaajan väitetyssä parhaassa iässä eli 26v- vähän päälle 30v. Tittelit jotain Philippousiksia, Hewittehä, ja Roddickeja vastaan voidaan vaikka minun puolestani pyyhkiä lattiaa kun yksikään noista ei kuulu kaikkien aikojen huippupelaajiin tasoltaan (vrt. nykypäivän huippupelaajien tasoon, esim. -85 syntyneet huippupelaajat ovat parempia pelaajia kuin nämä edellä mainitut). Marcos Baghdatisista puhumattakaan :smiley: Mutta en ole ainoa joka tämän on huoamnnut, vaan myös tuo naapurivaltion arvostettu tv-kommentaattori ja ex-huippupelaaja tämän jo totesi Eurosportilla suorassa lähetyksessä että Roger ei ole GOAT kunhan tämä kaikkien aikojen sukupolvi on päättänyt uransa.

Pssst. Otapa sinä välillä pari kaljaa vähemmän, ja koita ymmärtää, ettei samaa viestiä tarvitse kirjoittaa ihan joka viikko uudestaan. Wilander oli pateettinen (en nyt ole ihan varma käytätkö sanaa oikeassa asiayhteydessä, vai sotkiko englannin pathetic) siihen asti kun kertoi tuon varsin korkealentoisen mielipiteensä, joka muuten koski tulevaisuutta. Yhdenkään asiantuntijan en ole kuullut sanovan Djokovicia saavutuksiltaan kaikkien aikojen parhaaksi tässä vaiheessa. Siitä kommentista lähtien Wilander on ilmeisesti noussut varsinaiseksi guruksi. No, ihminen kuuntelee mielellään omia mielipiteitään tukevia mielipiteitä.

Yleensäkin tuo on varsin heikko argumentti, ettei joku kymmenen vuotta sitten pelannut pelaaja pärjäisi nykypäivänä. Peli kehittyy, varusteet kehittyvät, oheisharjoittelu kehittyy, elintapoihin kiinnitetään enemmän huomiota. Hewitt oli yli vuoden ajan maailman sen hetken paras, eikä sitä silloin kyseenalaistettu, koska ero aikalaisiinsa oli hetkittäin jopa selvä. Kenelläkään kun ei ole mahdollisuutta pelata kuin oman uransa aikana. Palstalta löytyy mielipiteitä maailman parhaasta Borgista Federeriin, ja varsin ilmeisesti Djokoviciin. Kaikkiin löytyy perustelut (Borg lopetti niin nuorena, Connors voitti enemmän turnauksia kuin kukaan muu, Sampras oli kuudesti ykkönen vuoden lopussa…), jos kaivamalla kaivaa, tilastolliset perustelut löytyvät ainoastaan Federerille.

Mitä ihmettä, Kiinassa järjestetään samalla viikolla kaksi ATP-kisaa.

Kiina on iso maa.

Zverev on kyllä kovassa tikissä. Peli näytti jo alkuviikolta aika varmalta vaikka tuossa Khachanov matsissa vielä virheitäkin tuli, mut nyt kaatui top-10 Berdych suorissa erissä, ehkäpä Birdmanin mieluisimmalla alustalla eli nopealla sisäkovalla. Jotenkin kutina että top-10 on lähellä jo 20-vuotiskaudella, ainakin top-15 uskon menevän puhki kauden aikana jos meno jatkuu samanlaisena Australiasta lähtien. Mutta olisikohan pojanklopilla mahkut huimaan temppuun ja ehkäpä GS-finaali paikkaan jo ensi kaudella toisena 90-lukulaisena siis ja 7 vuotta nuorempana kuin Raonic siihen pystyi, vielä jos Rogerin kunto on kysymysmerkki ensi kaudella, ja Nadalin kompastelukin ja loukkaantumiset jatkuvat. Australiassa en usko, mutta olisikohan kesällä tai loppukaudesta paikka ehkäpä Wimpelissä tai mieluummin vaikkapa US Openissa (?) Kaikki aseet kaverilla on kyllä, ja tuo liikkuminenkin on todella hyvää melki 2 metrikseksi kaveriksi, kun massalla peli luistaa kanssa todella hyvin. Ja tällä kaudella tuli jo osoituksia että peli kulkee nopealla ruohoalustallakin.

Enpä tiedä, ehkäpä utopiaa vielä ensi kaudella mutta minulle hän on kuitenkin lupaavin pelaaja näistä -95 myöhemmin syntyneistä jotka jo miesten pelejä pelaavat vakituisesti ( en laskenut kahta kovaa kanukkijunnua vielä tähän porukkaan). Tulipas Taitopelaajamainen pohdiskelu, mutta olkoon :smiley:

Rsystyslaissi linjaan Zverevin kämmenelle on aivan tappava tällä hetkellä. Zverevillä ei ole mitään aseita siihen ja avaa kentän täysin Wawrinkan eduksi. Jalat meni puhki tuossa yhdessä pitkässä pallossa ja tämä peli on selvä ellei tapahdu ihmeitä.

Jaahans, heti surkea syöttövuoro Wavrinkalta jossa aivan omituisia virheitä ja breikit tasan :slight_smile:

Ja nyt Zverevin lyönneissä on huomattavasti enemmän rentoutta, tempoa ja pituutta, tiukkaa vääntöä Wawrinkan syöttövuorossa.

Täydellinen kämmenen hajoaminen WAwrinkalla ja Zverev murtaa tuuppaamalla palloa kämmenelle. Viisi helppoa kämmenvirhettä geimiin ja Zverev pääsee syöttämään matsia kotiin.

Näin kolmannen erän ja kyllä oli Stanin peli jotenkin paikka paikoin laiskaa ja ei minkäänlaista yritystä. Loppua kohden taas löytyi yritystä, mutta kämmen virheet lisääntyivät. Zverev ansaitsi paremmalla pelillä voittonsa.

Mitäs Metzissä on tapahtunut, kun Pouille on voittanut Thiemin? Energiaa kotiyleisön hurmoksesta?

En nähnyt matsia, mutta mielestäni massan ulkopuolella Pouillen pelityyli vs Thiemin pelityyli, niin ranskalaisen voitto ei nähdäkseni yllätys.
Lisäksi kun miettii, että vastakkain olivat 1993 ja 1994 ikäluokkien ykköset, joista kumpikin rankingvälillä 10-20, niin marginaalit ennakkoon melko pienet.
Tällä viikolla 23 vuotias Thiem ATP10 ja 22 vuotias Pouille jo ATP16.

Jos olen tylsän tilastollinen, niin Pouille alkaa olemaan jo lupauksena Thiemiä tasolla, ellei jopa kovempi. Vuosi sitten, 22v-kaudella Thiem saavutti ATP18 lukeman kun Pouille tosiaan jo sijalla ATP16.
Toki syyskuussa 1993 ja helmikuussa 1994 syntyneet ovat käytännössä samaa ikäryhmää.
Pelityylillisesti Pouille on 1990-luvulla syntyneistä kenties eniten koko kentän pelaaja, osaamalla kaiken hyvin ilman merkittävä heikkouksia.
Saapa nähdä kumpi saavuttaa urallaan kovemman ennätysrankingin. Molemmat helppo nähdä nousevan parhaimmillaan välille 3-6, mutta 1-2 pelaajia en heistä henk.kohtaisesti odota.

Hauskaa muuten että täällä “asiantuntijat” ovat leimanneet jo moneen kertaan tuon -94 ikäluokan väliinputoajaksi, mutta tosiasiassa jo nyt -94 ikäluokalla on kovempi kaveri kuin yksikään tuosta hehkutetusta -92 ikäluokasta on. Ainakin jos siis TP:mäisesti katsoo rankingeja koska Pouille nyt siis ATP-16 ja kaksi vuotta vanhemmat kovat nimet Tomic ( ennätys ATP-17) ja Sock ei ole edes top-20 vielä yltänyt koskaan. Itselle ei toisaalta mikään kova yllätys, koska Tomicista en koskaan olekaan odottanut oikein mitään seuraavaa superstaraa, vaan suurimmat toiveet tuossa ikäluokassa lepäävät jenkki Sockin harteilla IMO.

Ja Thiemihän nyt pyyhkii lattiaa noilla -92 ikäluokan huipuilla pelillisesti, ja tulee luultavasti voittamaan useamman GS-kisan kuin Tomic tai Sock.

“Asiantuntijoista” en osaa sanoa, mutta asiantuntijat varmasti käsittävät ikäluokan yhtä pelaajaa laajemmin. Toiseksi kovimman 1994-syntyneen ennätysranking on 80, ja sitä voi verrata kolmeen seuraavaan ikäluokkaan (54, 51, 53).

1991-syntyneillä on yksi Top10-pelaaja ja neljä sadan joukkoon yltänyttä. 1992-syntyneillä kympin joukossa ei ketään, mutta sadan joukossa käynyt jo yksitoista pelaajaa. Mielestäni jälkimmäinen on kovempi ikäluokka. En toki ylläty, jos jollain logiikalla olet eri mieltä.