ATP-kiertue kaudella 2017

Teoriassa juuri tuo on sitä mitä tenniksen pitäisi olla ja miksi lajista niin suosittu muodostui. Mutta juuri tuota on pyritty aika vahvasti muuttamaan ja se on suuri sääli. Kuten Roinatan edellä ja mielestäni moni muukin täällä on tuonut esille, niin esim.kovat kentät ovat suurimmaksi osaksi enemmän hitaita kuin edes puolinopeita. Nopeista kentistä ei oikeasti taida olla juuri mitään jäljellä. Varsinkin jos vertaa vielä 15-20 vuoden taakse.

Silloin todella oli erilaisia pelityylejä. Nyt ollaan matkalla kohti todella vaarallista tulevaisuutta kun eräät legendat lopettavat. Kaikki lyövät kovaa, pääpaino on prosenttitenniksessä ja pallorallit kestävät kauan. Välineet ovat sitä luokkaa, että pelaajat lyövät vaikeista puolustusasemistakin hyviä lyöntejä. Näin ollen osaa kentistä pitäisi nopeuttaa jopa rajusti. S&V saisi uuden mahdollisuuden ja ottelutkin voisivat vähitellen nopeutua.

Kaiken maailman uudistuksia tuolla ilmeisesti suunnitellaan. Mitä lie eriä neljään asti jne. Ja jotain varmaan tulevaisuudessa tapahtuukin. En usko että moni vähättelee massakenttiä, mutta koko tennis on nyt kallellaan tuohon suuntaan, koska kovat kentät ovat aivan liian samanlaisia ja sitä kautta aika tylsiä. Kaikkein pahimmat alustat ovat tuollaiset hitaanpuoleiset kovat kentät, jotka ovat fyysisesti helvetin kuluttavia. Se on varmasti myös suuri syy miksi näitä loukkaantumisia vaikuttaisi olevan joka vuosi aika paljon. Nyt tendenssi on ollut pitkään että ilmeisesti tenniksen pitää olla lajina sellainen että lyödään palloa pitkän aikaa, läpi ei voi lyödä juuri mistään ja piste päättyy ennemmin virheeseen kuin winneriin.

Tämä on yleisestikin varmasti aihepiiri joka toistuu hyvin usein monissa yhteyksissä.

4 tykkäystä