Lyönnissä oli pari hyvää asiaa: osuma sekä ajoitus yhdistettynä muutaman tuuman mittaiseen lavan kiihdytykseen - tuli mieleen Bruce Leen “kahden tuuman isku”, jonka biomekaniikkaa on analysoitu tarkkaan. Lantiosta tuotettu kiihdytys riittää, että tuo 5 senttimetrin matkalla tapahtuva liike lennättää miehen selälleen vaikka kuinka pistäisi vastaan. Tämän huomasi Chuck Norris, vaikka jonkinlainen pehmuste rintakehässään nojasi kaikella voimallaan maahan itsensä jaloillaan juntanneena vastaan. Kyrgiosin lyönnissä ei nyt ehkä tosiaan lantio ollut mukana, mutta oikea-aikaisesti teki pienen liikkeen palloon oikea-aikaisesti, mistä tuli konkreettisesti vauhtia palloon, lyönnin ollessa jonkinlainen blokin ja palloon vauhtiin pistämisen välimuoto.
Kyllä vain. Oli sen verran huvittavan näköinen lyönti, että päätin laittaa tänne. Saahan tuollaisella vastustajan pasmat sekaisin, kun tuollaisia välillä viljelee. Eihän se varmasti järkevää ollu ja onnistumisprosentti tuskin on kovinkaan suuri. Taisi olla vielä ykkössyöttöön tuo palautus.
Oli muutenkin mielenkiintoista minkälaisen buuausmyrskyn Nick sai osakseen tuossa ottelussa, kun löi tweenerin todella tyhmästä tilanteesta kesken pallorallin. Toinen selostajistakin sanoi: “I think it’s not disrespectful, it’s just what you get with Nick”.
Meni vähän väärin! ATP-pomo Chris Kermoden sanomisista saa sellaisen kuvan, että seuraavan sukupolven pelaajien lisäksi kokeiluturnaus on suunnattu myös seuraavan sukupolven faneille.
Tosi vaikeaa ymmärtää tätä väkinäiseltä tuntuvaa punnerrusta lisätä ratkaisevien pisteiden eli käytännössä lähinnä eräpallojen määrää katkaisemalla erät noin puoleen ikiaikaisesta mitastaan.
En usko, että nykynuorten mielipidettä olisi asiasta kysytty.
Muistui mieleen Federerin taannoinen harmittelu jonkun taas Nadalille kärsityn tappion jälkeen:“Kunpa olisi vasuri.” No-deuce-systeemi olisi varmasti mieluinen hänellekin, koska tasan-40:n jälkeen pelataan etutilanteet (muita siis ei olekaan, on idea kaikessa yksinkertaisuudessaan) kakkosruudun lisäksi myös ykkösruudun kautta.
Nykysäännöillähän etutilanteessa syötetään aina kakkosruutuun. No-ad-säännöllä se yksi piste syötetään vastaanottajan haluamaan ruutuun. No-deuce on tästäkin näkökulmasta hyvin onnistuneelta tuntuva kompromissi kaikessa tasapuolisuudessaan!
Teen aika valistuneen arvauksen: Tie-break-erien määrä tulisi varovastikin ajateltuna viisinkertaistumaan niissä muissa kuin GS-kisoissa. Ehkä se on vain makuasia. Varmasti myös vaikuttaisi tie-breakien jonkinlaiseen “yleiskuvaan”.
Esittelemäni no-deuce-systeemi olisi myös huomattavan käyttökelpoinen nykynelinpelissä tiukkojen geimin ratkaisutilanteeseen tullessa dramaattisuutta selvästi lisää.
No-deuce on miltei sellaisenaan sovitettavissa myös tie-breakiin, jos se ei ole ratkennut jommankumman saatua ne 7 pistettä kahden erolla. Tilanteessa 7-8 (tai 8-7!) olisi kuitenkin siirryttävä vuorottelevaan yhteen syöttötilanteeseen kerralla siihenastisen kahden sijasta. Ja kahdella peräkkäisellä pisteellä siis tulisi tb- eli erävoitto.
Nelurin kolmannen erän sijaan tullutta super-tb:tä en menisi ronkkimaan. Eri asia on, että juuri nelurissa olisi paljonkin kehitettävää, joka olisi sekä yleisöön menevää että pelaajillekin -tosin vain oman näkemykseni mukaan- virkistävää verrattuna nykyiseen aika yksitoikkoiseen pelikoreografiaan…
Vastaan täällä tuohon 2017-ketjuun:
Ottamatta kantaa kovien kenttien jakoon hitaisiin (huonoko) ja nopeisiin (hyväkö) en pidä kovien kenttien dominoivasta asemasta yleensäkään. Monet niistä ovat väkisin ja kovin keinotekoisesti (sopivan karkeata hiekkaa vain pinnoitemaalin sekaan ja hyvä tulee, mukamas) tehty niin karhaiksi eli hitaiksi, että niillä on tarkkana oltava jopa kävellessä.
Moisilla “liimakitkapinnotteilla” ei tenniskenttien ulkopuolella ikinä joudu edes kävelemään!
Oheinen (jos onnistuu) kuvaa ATP-turnausten kenttäalustojen jakautumaa vv. 1971-2013. Sininen ja lila (kovat kentät, ulkona ja sisällä) ovat lisänneet osuuttaan tänän vuosituhannen aikana reilusti yli puoleen kaikista. Huomattavaa on, että mattoturnaukset (eräänlainen sisäversio ruohoturnauksista, vaaleansininen) on hävinnyt kokonaan kuvasta.
Tämä ikävähkö fakta koskee myös meitä harrastelijapelureita, jos ei muuten niin ainakin alaraajavammoina! Mihin tarpeisiin ja keitä varten tennis 1800-luvulla kehiteltiin? Jos lähtökohtana olisi silloin ollut kehittää kiinnostava urheilumuoto 2000-luvun 2-metrisille atleeteille, niin varmaan monta tarkkaan fundeerattua ratkaisua olisi tehty ainakin jossain määrin toisin.
Siis: Nukkapintamatot takaisin sisähalleihin ja ulos ruohokenttiä sinne missä ilmasto suosii: muuten massakenttiä. Kovien kenttien luonnolliset paikat olisivat puolijulkiset puistokentät “kuin silloin ennen”. No, taidan olla joviaalilla tuulella: Neljäsosa ATP-turnauksista voidaan jättää koville.
7 tykkäystä
Edellinen Markuksen viesti täyttä timanttia. Täytyy kehua vielä erikseenkin. Iso peukku.
Mainio kirjoitus kieltämättä. Itseäni kiinnostaisi tietää, mikä taho tuohon kehitykseen on eniten vaikuttanut. Onko kattojärjestö “hienotunteisesti ohjannut” tiettyjä turnauksia hitaampiin kenttiin, ovatko turnausten järjestäjät ajatelleet pelin olevan niillä yleisöön menevämpää, vai onko jopa yksittäisten pelaajien mielipide ollut vaikuttamassa. Viimeinen taisi ainakin torpedoida sinisen massan, jossa olisi voinut olla alkuvaikeuksien jälkeen potentiaalia.
Itse toivoisin myös enemmän erilaisia alustoja. ATP:n ainoa hyvä liike tuohon suuntaan on viime vuosina ollut ruohoturnausten uudistus. Eli kahden turnauksen nostaminen ATP500-kisoiksi ja yksi lisäviikko. Joskus toivoin lyhyttä ruohokautta eteläiselle pallonpuoliskolle (Australia, Etelä-Afrikka), mutta tuo taitaa olla turha toivo.
Muutamia ajatuksia monipuolisempaan suuntaan:
-
Lisää massakisoja. Varsinaisen huhti- toukokuun massakauden lisäksi on jo Etelä-Amerikan kiertue, ja vähän tyngäksi jäävä heinäkuun kausi. Moni pelaaja varmasti kaipaa syyskuulle paria massakisaa vanhaan malliin.
-
Lisää hallikisoja. US Openin jälkeen pelataan viikko sisällä. Miksei tuota voisi venyttää kolmeksi viikoksi Aasian kiertueen ohella?
-
Mattokisat takaisin. En kaipaa Masterseja matolle, mutta voisi nopeiden kenttien ystäville olla 2-3 mattokisaa. Joko heti US Openin jälkeen, tai kauden loppuun. Helmikuun säästäisin koville kentille, kun ollaan kuitenkin AO:n ja kovien kenttien Mastersien välissä.
Esimerkiksi näin Us Openin jälkeen:
-
- viikko Nyt vain Davis Cup, jatkossa lisäksi 250-kisat massalla ja matolla
-
- viikko Metz tai Pietari matolle, ja lisäksi kauden viimeinen massakisa. Kolme 250-kisaa yhteensä siis.
-
- viikko Aasian kahden 250-kisan lisäksi mattokauden huipennuksena ATP500-kisa
Meni ehkä tennisromantiikan puolelle, mutta kelpaisi varmasti monelle pelaajallekin. Jos olet massalla tai todella nopeilla kentillä viihtyvä pelaaja sijoilla 60-100, niin kausi tavallaan päättyy jo US Openiin. Loppukausi mennään isoissa kisoissa kuitenkin pienillä kaavioilla.
Ja kun nyt romantiikan puolelle karkasi, niin tulevaisuudessahan tuo mattokausi olisi tietenkin saman junaradan varressa. Helsinki ATP250 - Pietari ATP250 - Moskova ATP500 
3 tykkäystä
Jepjep! Ja pari puumailakisaa sekaan 
. Pietari ja Moskova ovat tavootelleet ATP 500 statusta Jo vuosia, mutteivät toistaiseksi täyttä kriteerejä. Monilla 250 kisoilla talous veitsen terällä ja vaikea löytää uusia yrittäjiä , kun se vaan on paljon kalliimpaa kuin yleisesti luullaan.
Jos ei vielä ollut, niin muistelen jostain lukeneeni, että mattokisat kiellettiin 2009 ATP:n toimesta. Oliko niin että kysyttiin silloisilta top50 pelaajilta, ja olivat sitä mieltä että antaa mennä mäkeen.
1 tykkäys
Suurinpiirtein näin.
Taisi tuo kysely olla vähän aiemmin jo, eikä päätös ollut ihan yksimielinen. Espanlajaiset ja argentiinalaiset ovat varmaan aika kovasti lobanneet tuon puolesta.
Kuvan mukaan carpetit olivat voimissaan vielä 1999 (10 kisaa), mutta romahtivat neljään kisaan vuonna 2000. Vuonna 2008 oli enää yksi ja sen mattokisan voitti lokakuussa Söderling (Lyon).
Yhden ainokaisen mattoturnauksenko takia tehtiin tuommoinen kysely!? Vai niinko se olikin, että “viimeisenä mohikaanina” ollut Lyonin mattokisa päätettiin kieltää vuodelta 2009. Tykillä voidaan tietysti joskus ampua kärpäsiäkin…
Jos jotain päätöksiä tehtiin, niin tapahtuma-ajan pitäisi oikeastaan olla ihan viime vuosituhannen lopussa.
Big deal? -99 vai 09 - kielletty mikä kielletty ja sillä hyvä, samoin kuin puulattiat. U S openiakin on pelattu ruoholla ja massalla, muttei pelata enää.
Nekin siis kiellettiin. Toivottavasti eivät tee samaa temppua Wimbledonille ja Ranskan avoimille!
Outo kuriositeetti tuo vain kolmen vuoden massajakso US Openissa (vv. 1975-77) ikiaikaisen ruohopelaamisen jälkeen. Havaittiinko huonoksi? Mutta jo tai vasta vuodesta 1978 lähtien on ainakin yksi GS pelattu kovilla.
Ruohosta luovuttiin AO:sakin sitten vuoden 1988 alusta, josta lähtien puolet GS-turnauksista ovat olleet kovien kenttien turnauksia. Nyt näitä vuosia on kertynyt 30. Vuosina 1925-1974 pelattiin sopuisasti neljä GS:äämme kolmena ruohoturnauksena ja yhtenä massaturnauksena.
GS-detaljina voidaan pitää sitä, että tennikseen koko käsite ruvettiin yhdistämään vasta vuonna 1933. Australian Jack Crawford oli voittanut ennen Yhdysvaltain avoimia sen vuoden kolme aikaisempaa “avointa”, ja joku urheilureportteri povasi hänelle neljännestä voitosta todellista “Grand Slamia”. Ei tullut, hävisi finaalin Fred Perrylle. Muutama vuosi tuosta Don Budge sitten teki sen, ja käsite oli lopullisesti syntynyt.
Joka toinen vuosi pitäisikin tulevaisuudessa yksi GS-kisa vaihdella eteläisellä pallonpuoliskolla Australian kovien kenttien turnauksen ja Argentiinan massaturnauksen välillä. Ajoitustakaan ei tarvitse muuttaa.
Tuossa syyskuun puolivälissä sitten jatkui tuo “kovat kentät nopeammiksi/hitaammiksi” -keskustelu ATP2017-ketjussa. Toinen osapuoli katsoi, että (liian) nopeat kentät estävät pisteiden voittamisen perinteellisellä rakentamisella joko niin, että a) syöttäjä voittaa pisteen kutakuinkin suoraan tai b) saa heti pisteen alussa niin suuren yliotteen että jatkovaihe vääjäämättä latistuu.
Sen toisen osapuolen mielestä (liian) hitaat kentät oikeastaan estävät pisteiden voittamisen järkevän mittaisella rakentamistyöllä eikä siitäkään aina oikein valmista taida tulla, vaan piste päättyy sitten aikanaan tylsästi jommankumman tekemään helppoon virheeseen. On havaittavissa myös, että tätä mieltä olevat katsovat tällaisen kehityksen olleen voimakasta viime vuosina ja että kehitys tuntuu menevän koko ajan lisää siihen suuntaan.
Tennistä on pelattu kovillakin kentillä jo kauan; myös tarkkaan tilastoituna. Kukaan ei kuitenkaan tunnu tietävän, kumpi osapuoli on oikeassa. Eihän tuommoinen, merkittävän suuri eroavaisuus käsityksissä mitenkään voi olla pelkkä mielipide- tai makukysymys. Osapuolet mutta erityisesti olemassaolevan tilanteen jotenkin hyväksyneet keskitien kulkurit näkevät asiassa eittämättä vanhan sananparren “harakka tervatulla katolla” -mukaisen ristiriidan. Nämä maan hiljaiset (tolkun ihmisetkö?) taitavat ensisijaisesti uskoa kaikkien muutosten olevan lähinnä pahasta tälle suurelle ja suurenmoiselle lajillemme!
Mutta jos ei harakankaan tilanne ole symmetrinen (Nokka lienee helpompi saada irti ilman että pyrstö tarttuu kuin toisinpäin!), niin ei tämä tennisprobleemakaan ole sitä. Pelattavan pisteen aikana se uunituore syöttöpallo pomppaa kentästä (“liian nopeana tai hitaana”) tietysti vain kerran. Myöhäisempiä mutta kuitenkin saman pisteen aikaisia, kaikkia muitakin pomppuja on osapuolijaottelun mukaan siis voitava pitää yhtälailla liian nopeina tai hitaina. Lienee selvää, että esim. 5-10 pompun eli 3-5 lyönnin per pelaaja per piste seuraaminen on normaalikatsojan kannalta paljon hauskempaa kuin yhden pompun kestävän. (Huomautus epäileville tuomaksille: Syöttö&volley-fanienkin mielestä pisteen ihannelyöntimäärä taitaa olla sentään tuo viisi eikä kolme.)
On jouduttu metsään, kun kaikella tarmolla pyritään alustaratkaisuilla sovittamaan ihanteelliseksi juuri syöttöruutuun putoavan syöttöpallon pomppu. Eksyksissä olemista lisää se, että palauttajankin luulisi ainakin yrittävän suunnata palautuslyöntinsä minne tahansa muualle kuin tuohon syöttöruutuun, ei tosin toiseenkaan: jäisi lyhyeksi. Samasta syystä ei jatkolyöntienkään päämaali ole ainakaan yleisesti arvioituna syöttöruutujen alue. “Pituus on valttia”, sanoi se entinen tennisselostajakin.
Syöttötilanteessa maalina on vain noin 1/8 koko tenniskentän (kaksinpeli) pinta-alasta. Olisi oikeus ja kohtuus, että tuolle kentän moninkertaisesti suuremmalle alueelle mahdollistettaisiin niin iso osa tennispelin tapahtumista kuin suinkin. Kuitenkaan niiden kiinnostavuutta ei saisi tippaakaan vähentää, ainoastaan määrää kasvattaa. Uskon vakaasti yleisön lisäksi myös valtaosan pelaajista (huipuista harrastelijoihin) olevan samaa mieltä.
Alusta-ajattelussa onkin lähdettävä siitä, että kentän pinta olisi “räätälöity” sellaiseksi, että… ässiä nähtäisiin… palauttaja saisi useammat syöttöpallot takaisin … syöttäjä voittaisi useimmat syöttögeiminsä (kuten nytkin)… ottelun voittaminen olisi joskus mahdollista vaikka olisikin voittanut eneämmän geimejä palautus- kuin syöttövuorossaan… jne.
Olisi syytä panna sordiinoa tähän kovien kenttien hitaus/nopeus-keskusteluun, ainakin koko kenttää koskevana yleisratkaisuna. Tässähän on perimmältään kysymys vain ykkösyöttöpallon paremmasta saavutettavuudesta, ja siihen on paremmat keinonsa kuin alistaa koko iso tenniskentän alue siihen tehtävään! Tuolta ATP2017-ketjusta parin huumoriviestin innoittamana keksin, mikä olisi ylivoimaisesti helpoin tapa hoidella asia pois päiväjärjestyksestä: karhentamalla hidastaa syöttöruudun aluetta. Tai puolueettomammin: käyttää syöttöruutujen alueella pinnoitteena hitaampaa maalisekoitusta kuin takakentän alueella. Ei se sen vaikeampaa olisi näillä muovikentillä!
Berasateguin ehdotus pienemmästä syöttöruudusta on järkeenkäypä, mutta eihän syöttöruutujen mittoja voi muuttaa vain kovia kenttiä varten. Ja massakentillä se voisi merkitä liian helppoja palauttajan läpilyöntejä. Myös pienentämismäärä ja syöttöalueen paikka vaatii miettimistä…
JK. Jos kentällä käytetään kahta eri alustaa, niin ne pitäisi olla helposti erotettavissa myös silmämääräisesti. Mikä olisikaan parempi syöttöalueen väri kuin punainen, ja yhtä looginen olisi takakentän värinä vihreä.
Tämä ei kuitenkaan mitenkään muuta käsitystäni kovista kentistä. Menee muuten myös niin päin, että kyllä nukkapintaisille sisäkentille, matoille (carpet) voidaan tehdä samanlainen jako “punaiseen” syöttöalueeseen ja “vihreään” takakenttään. Loppujen lopuksi jalkavammojen vähentäminen onkin lähinnä halusta kiinni. Mikähän lienee niiden hinta?
4 tykkäystä
Yksi vaihtoehto voisi myös olla tasaisesti nopeutuva alusta syöttöruudussa verkolta kohti syöttörajaa. Tällöin pinnoite kannustaisi lyömään hyvää alakierteistä stopparia mahdollisimman lähelle verkkoa. Hitaampi ja karkeampi syöttöruutu tulisi todennäköisesti lisäämään kierteisten syöttöjen käyttöä ja vähentämään suoria syöttöjä.
Mattopintojen ongelma ei mielestäni ole nopeus, vaan se että pallon pomppu tulee liian matalaksi. Tällöin yläviistosta tuleva pallo ei lähde vastaavassa kulmassa pompusta, vaan se lähtökulma on pienempi, kuin tulokulma. Siten pallon pystysuuntaisesta komponentista osa muuttunee vaakasuuntaiseksi, ja pallosta tulee vähän omituinen lyödä. Kova nopea olisi minusta parempi.
1 tykkäys
Meneppä valittamaan sille Lontoon esikaupungin ikivanhaa, suurta tenniskeskusta isännöivälle tenniskerholle: “Sorry, mutta ettekö ole huomanneet, kuinka omituista teidän kentillänne on lyödä. Vaihtakaa nyt ihmeessä kenttänne korkempipomppuisiin!”
Ei ole järkevää eikä edes yksinkertaista jotenkin lineaarisesti nopeuttaa kenttäpintaa välillä verkko-syöttölinja. Nopeimmat syötöt lienevät samalla myös niitä pisimpiä, joten koko manooverisi hyöty itse pääasian kannalta tyssähtäisi siihen.
Stoppariehdotukseesi: Ollaan tykillä ampumassa kärpäsiä, jos kenttiä tietoisesti ruvettaisiin muuntelemaan eri osistaan kuhunkin lyöntitilanteeseen parhaiten sopivaksi. Syöttö olisi poikkeus.
Tuota ei voi jättää silleensä…Matalapomppuisella (“pehmeällä”) kentällä pallon pompunjälkeisen nopeuden pystysuorasta komponentista mikään osa ei muutu koskaan, milloinkaan vaakasuoraksi. Sitä on yksinkertaisesti vain enemmän kovilla, kimmoisilla kentillä kuin “pehmeillä”.
2 tykkäystä
Syöttöruutu olisi silti hitaampi, kuin takakenttä…
Syötöt tulee yleensä sinne aika taakse niin se ylimääräinen hitaus ei haittaisi mitään.
En haluaisi muuttaa perinteisten kerhojen kenttiä, mutta toisaalta en haluaisi tehdä yleisiksi standardiksi niiden omia kenttätyyppejä, joissa on oma omituinen viehätyksensä.