Tennis tänään tai huomenna


#1

Tenniksen (miltei) ikuisuuskysymyksiä on ollut se, voiko syöttämällä myös kakkossyöttönsä samalla ykkössyötön riskillä pärjätä jopa paremmin kuin tavanomaisella syöttöstrategialla. Esimerkkini on Federerin ja Berdychin välinen äskeinen semifinaaliottelu WImbledonissa.

Näin tapahtui todellisuudessa F:n syöttäessä ne 105 kertaansa: Voitti ykkösellään 59 pistettä ja kakkosellaan 21 pistettä, yhteensä siis 80 pistettä. Hävisi 25 pistettä joista 4 kaksoisvirheellä.

Jos F olisi syöttänyt robottimaisesti koko ajan ykkössyötön tavoin myös kakkossyöttönsä: Ykkösellä samat 59 voittopistettä tietysti mutta ns. kakkosella 20 pistettä, yhteensä siis 79 pistettä. Olisi hävinnyt 26 pistettä joista peräti 12 kaksoisvirheellä. Todella niukka häviö kuitenkin verrattuna perinnetennikseen!

Entäpä jos F olisikin syöttänytkin jo ykkösen kakkossyötön tavoin, aika varmasti ruutuun: Ykkösellään olisikin yllättäen voittanut enemmmän kuin kahdella em. tavalla, 63 pistettä, mutta sillä varsinaisella kakkosella olisi voittanut vain 7 pistettä, yhteensä 70 voittopistettä. Olisi hävinnyt 35 pistettä joista vain yksi kaksoisvirheellä.

Yhteenveto I ja II syöttöstrategioista: Jos F olisi konemaisesti käyttänyt kahden ykkösen syöttökäytäntöä lopputulos olisi käytännössä ollut sama. Yleisö olisi kyllä takuuvarmasti hävinnyt, koska mitä katsomista nyt toistuvissa tuplavirheissä olisi…

Jos tenniksessä joskus tulevaisuudessa voittavat pelaajat siirtyvät pikku hiljaa yleisesti kahden ykkösen syöttöstrategiaan, niin viimeistään silloin on aika vähentää ykkössyötön tehokkuutta. Huippujen tennisottelussa on silloin aivan liikaa kaksoisvirheitä ja toisaalta ässiä (tai ainakin muita suoria palautushäviöpisteitä); olkoonkin että ottelujen tasaväkisyys korostuu pistetilanteen jännittävyytenä. Se on väärä kehityssuunta joka tapauksessa.


#2

Kysyisin/lisäisin: ehkäpä kahden ykkösen strategiassa, koko ajan ykköstä syöttäessä, prosentti olisi ollut korkeampi kuin tuolla lailla suoraan laskettuna, koska pelaaja saa paremman rytmin koko ajan vedellessään ykköstä varioinnilla, joka on kuitenkin enemmän samanlaista kuin heittää väliin kakkosella kickiä tai yläsivarikakkosta. Ymmärtänet, mitä haen takaa? Ivanisevicilla tuo ainakin oli strategiana, kun syötti Rafteria vastaan klassikkofinaalissaan :).


#3

Klassikkofinaalista tässä vain sen verran, että ATP:n ottelutilastoa (Wimbledon, finaaali v. 2001) hyödyntäen I syötti ykkösensä sisään vain 55 %:lla, joista voitti 81 %. Kakkossyöttö meni ruutuun 79-prosenttisesti 15 kaksoisvirheestä huolimatta. Näistä vain sisäänmenneistä kakkosista voitti sitten 64 % (jos kaksoisvirheet mukana 51 %, joka ATP-tilaston luku).

Siis ykkösetsisään%/ykköstenvoitto% olisi lukupari 55/81 mutta
kakkosetsisään%/kakkostenvoitto% 79/64. Siitä voi päätellä, ettei I käyttänyt kahden ykkössyötön taktiikkaa. Kaksoisvirheidenkin olisi pitänyt tuplaantua 15:sta.

Jos ajatteluketjusi olisi toimiva, niin se tekisi ykkös&ykkös-syöttötaktiikan vielä houkuttelevammaksi. Tyydytään spekuloinnissamme nyt tähän vaiheeseen näin aluksi!

Toisaalta kaksi tiukan keskittymisen paikkaa peräkkäin on jo sinällään aika stressaavaa ja väsyttävääkin. En siis usko, että nuo ykkösprosentit (tai edes toinen niistä) paranisivat toistomahdollisuuden takia. Nykytenniksessä taitavat myös verkkoykköset olla lisääntymään päin. Niissä tapauksissa pitäisi sitten kestää ehkä kolmen ykkössyötön kuorma, ja jos takana on tuore kaksoisvirhe…


#4

Täsmennän: Ivanisevic syötti riskikakkosia ottelun loppuvaiheessa etenkin ottelupalloissaan. Eli, en laajenna koko ottelun mittakaavaan, ja tuskinpa tuolla strategialla on kukaan tunnettu pelaaja operoinut koko ottelua? Nelurissa ollaan varmaan lähempänä tätä ajattelua, että syötä sekä ykkönen että kakkonen toistensa kaltaisina, ykkösessä suorituksen liikenopeutta hidastaen, koska tyydyttäviä palautuksia on kuitenkin se verkkomies poimimassa? Muistaakseni Gulbis syötti kakkoset muutama vuosi sitten Wimbledonissa keskinopeudella 178 km/h tekemättä juurikaan tuplia. Itse asiassa olen varma tästä, mutten muista tuplien määrää ja oliko se nyt sitten 178 vaiko 179 km/h :). Mutta, eipä siinä kahdesta ykkösestä voi puhua, kun kaveri junttasi ykkösiä yli 200 km/h:n keskiarvolla.

Varmaankin tämä pohtimamme strategia olisi havaittu käytössä, jos sitä toimivana pidettäisiin?


#5

Palaisin vielä ensimmäiseen viestiisi. Ehkö vähän kaukaa, mutta liittyy tuohon toistamisen hm. helppouteen. Rannikkotykistöajaltani muistan, kuinka vaikeata oli lähettää se ensimmäinen “granu” liikkuvaankin kohteeseen, mutta helppoa se toinen. Kolmannella kerralla oli sitten maalin jo oltava tukevasti haarukassa (Ei sitä maalilauttaa ollut tarkoitus tuhota tietenkään!).

Tenniksen syötössä ei tietenkään ole mahdollista käyttää samanlaista suunnan ja pituuden korjaustekniikkaa kuin tykistössä. Todellinen vaikeus onkin siinä, että vastaanottaja ei vain tyynesti sivusta seuraa, kun ykkössyötetty 1. syöttöpallo uhkaa mennä jompaankumpaan kulmaan. Toinen samaa kulmaa tavoitteleva “ykkössyöttöpallo” voikin sitten tulla vastaanottajalle kuin manulle illallinen. Eikä syöttäjä ehdi kissaa sanoa palautuspallon viuhuessa hänen ohitseen vain parin metrin päästä.

Syöttöjä on siis kahden ykkösen strategiassa varioitava jopa enemmän kuin tavanomaisesti syöttäessä.


#6

Hyvä laajennus tuohon pointtiini, ja allekirjoitan täysin. Ns. kalibrointi. Ammattilaiset ovat huikeita, kun hyvänä päivänään takovat uskomattoman vakioitua laatuykköstä varioiden, vaikka eivät saa iteroida liukuhihnalta - varsinkin, jos saavat syötellä tyhjälle kentällä fiilistellen.


#7

Rupesin vähän pohtimaan ja kaikenlaista tuli mieleen… Etkös juuri itse todennut I:n käyttäneen sitä suuressa finaalissaan? Piti siis toimivana! Joka tapauksessa esitit vaikean ja laaja-alaisen kysymyksen. Helpoin vastaus olisi valmentajien ja pelaajien huono matikkapää. Miten itse vastaisit omaan kysymykseesi?


#8

:slight_smile: pahoittelen jo etukäteen lyhyttä vastaustani, jota olen avannut pitkillä viittauksilla englanninkieliseen tekstiin.

Tiivis vastaus: uskon, että parhaiten tuo menettely toimii, kun pelaaja “asiantuntijan intuitiotaan” systeemillä 1 (fast, automatic; viittaan Daniel Kahnemannin Nobel-palkittuihin tutkimuksiin ja kirjaan Thinking, Fast and Slow) tekee ratkaisun nopeasti ja kokemuspohjaisesti syvän analyysin sijaan sen sijaan, että päättäisi “alusta loppuun takoa koko ajan ykköstä”.

"Studying example after example of their experiences revealed firefighters rarely, if ever, approached situations by considering their options and making decisions with an aim of optimizing the results. Instead, they immediately selected a course of action and evaluated that single option with the thought, “Will it work?” They almost never had time to devise the perfect solution; they were only interested in a satisfactory solution.

Klein calls this decision-making process a “singular evaluation approach,” one that gets the job done as quickly as possible. Rather than deliberate over multiple options, a person with the necessary experience can immediately come up with a suitable course of action. It is, quite literally, the first thing that comes to mind. Then the person need only evaluate the course of action with a simple question: Will it work?"

[…]

In each case, the pilot relies on prior experience to propose and implement courses of action without the need to brainstorm through multiple options. Intuition allows us to bypass the conventional decision-making model and jump right into the singular evaluation approach.

Of course this method only works when the decision-maker has the necessary background and experience. Those people can be accurately described as having an intuition: They recognize things without knowing how they do the recognizing. And Klein notes this intuition grows out of
experience."


#9

En jaksanut lukea tuota juttua, mutta muistelen jostain aika äskettäin lukeneeni, että hävittäjälentäjillä älykkyys ei kovinkaan hyvin korreloinut menestymiseen ilmataisteluissa, mutta tietynlainen luovuus kylläkin. Tästä voisi vetää jonkinlaisen analogian syöttämiseen ja ehkä jossain määrin koko tennisotteluunkin. On tärkeämpää keksiä jokin sellainen ratkaisu jota vastustaja ei osaa odottaa, kuin optimoida täydellisesti oman syötön tehokkuutta. Jossain vaiheessa fiksu vastustaja tietysti oppii odottamaan myös yllättävää ratkaisua. Taitavalla pelaajalla onkin käytössään riittävän monenlaisia syöttöjä, jotka vaativat erilaista optimaalista palautusliikkumista ja erilaista palauttamistapaa, tällöin palauttaminen muuttuu aina vaan hankalammaksi.


#10

Lisäisin kirjoitukseesi tuon ylläolevan pointin, jaksamatta suomentaa, jolloin meillä on hyvin mistä ammentaa:

"In each case, the pilot relies on prior experience to propose and implement courses of action without the need to brainstorm through multiple options. Intuition allows us to bypass the conventional decision-making model and jump right into the singular evaluation approach.

Of course this method only works when the decision-maker has the necessary background and experience. Those people can be accurately described as having an intuition: They recognize things without knowing how they do the recognizing. And Klein notes this intuition grows out of
experience."


#11

Kovin kryptisesti vastasit omaan kysymykseesi: “Varmaankin tämä pohtimamme strategia olisi havaittu käytössä, jos sitä toimivana pidettäisiin?”

Tennisottelussa pelaaja voi lyödä palloa nelinumeroisen määrän, ja näistä voi olla syöttöjä (ykkös- plus kakkos-) pari kolme sataa. Lentämiseen liittyvä päätöksenteko esim. jonkinlaisena ajatusmallina taitaa olla siitä aika kaukana.

Tennisottelun pistelasku on kolmiportainen. Tässä tarkastelussa keskeinen on erä. Niitä on voitettava kaksi tai kolme ottelun voittamiseksi. Esimerkiksi otan aika tavallisen osittain tiukankin erän, jossa pelaajamme (vain se toinen, se toinen toinen on vain sivuosassa tässä) tulee saamaan 30 syöttötilannetta.

Hän syöttää niistä 20 ykkösellään sisään (67 %), ja voittaa näistä 18 eli 90 %. Kakkosellaan 10 syöttöpallostaan hän saa 9 sisään (90 %, yksi tuplavirhe), voittaa näistä 3 eli 33 %. Yhteensä siis 21 pistettä 30 mahdollisesta.

Käyttäen “pohtimaamme strategiaa” hän voittaa edelleenkin ykkösellä 18 pistettä. Kakkosellaan hän saa sisään 6.7 palloa, (3 kaksoisvirhettä) joista voittaa 90 % eli 6 pistettä. Yhteensä siis 24 pistettä, ja siis kolme pistettä enemmän kuin perinteellisellä tavalla syöttäen. Jos välttämättä haluaa ajatella syöttöpallon voittomahdollisuudet prosentteina, niin ne ovat 70 ja 80.

Tärkeämpää olisi miettiä, miksi yhden erän mitassa jätetään käyttämättä eli voittamatta kolme (ilmaista) syöttöpistettä? Tämä on oikeastaan vasta sama kuin Shuckerin esittämä kysymys, eikä vieläkään siis vastaus. Pystyin kuitenkin varmasti konkretisoimaan, mistä tässä todella on kysymys! Sitä odotellaan siis edelleen…

Pahoittelen etukäteen pitkää “vastaustani”. En malta olla lisäämättä, että jos tuo 33 kakkossyötön voittoprosenttina on jonkun mielestä liian alhainen, niin 45 %:lla ero kutistuu kyllä kolmesta kahteen, mutta se ei varsinaisesti vaikuta viestini ytimeen.


#12

Niin, eli siis pelaaja aistii olotilastaan ja muista matsiin ja vastustajaan sekä tilanteeseen liittyvistä asioista intuitiivisesti, ilman syvää analyysia, milloin on hyvä käyttää kahden ykkösen strategiaa. En usko, että koko ottelun mittakaavassa sitä systemaattisesti noudattaen on fiksu tapa, koska se varmaan olisi jo ajat sitten todettu toimivaksi ja meidän ei tarvitsisi asiaa edes pohtia. Täten, pelaaja saattaa toimia kuin kuin Kyrgios vs. Djoko tällä kaudella, jolloin monia kakkosiaan ei kakkosiksi voi hyvällä tahdollakaan kutsua, ja tuplia taisi tulla yhden käden sormia vastaava määrä.

Toisaalta, laskuesimerkkisi on teoreettisesti kohdallaan - varsinkin, kun koko ajan ykköstä syöttäen sen prosentin luulisi kasvavan rytmin parantumisen takia (kalibroit perään toisen ykkösen, jos eka meni verkkoon/pitkäksi, rytmin ollessa parempi kuin pisteen ja tauon jälkeisessä tilanteessa kun syötät ykköstä aloittaaksesi seuraavan pisteen). Ja, aika monella pelaajalla ykkösistä voitetut pisteet on korkea, samoin ykkösprosentti.

Ehkä emme hoksaa jotain oleellista syytä tässä, joka yksiselitteisesti veisi pohjan tuolta esimerkiltäsi?


#13

hieman on jo korkealentoista analyysia tenniksestä minun makuuni, mutta ei siinä mitään, jatkakaa :smile:


#14

Mitään niin oleellista syytä ei ole olemassa, joka YKSISELITTEISESTI veisi pohjan esimerkiltäni! Erilaisia pienempiä syitä tietysti on, joihin on syytä palata.

Muistuttaisin myös tradition vahvuudesta, erityisesti tenniksessä. Se vaikuttaa eli jarruttaa radikaaleja muutoksia vaikka esim. 40-50 vuoden takaiset mestarit pelasivat vielä puumailoilla. Olivat myös parhaasta päästä varreltaan nykyistä parhaimmistoa paljon matalampia miehiä. Osuman syöttöpalloon oltua 30 cm alempana kuin nykyhuipuilla, ei siinä silloin kahden ykkössyötön kikka tainnut mieleen tulla.


#15

Eikös ykkösen ja kakkosen voittoprosenttien ero ole epärealistisen suuri, jos ykkösen voitto% olisi 90% ja kakkosen 33% - 45%?

Luulisin olevan paljon pelaajia joilla ero ei ole suuri, esim. ykkösellä 75% ja kakkosella 55%. Joskus jopa näkee yksittäisen erän tilastossa että ovat hyvinkin lähellä toisiaan.

Onko näistä tilastoa näkyvillä jossain, ettei tarvitse arvailla?


#16

Tietäisitpä, kuinka lähelle “atomin ydintä” huipputason tenniksessä mennään valmentajien suorittamissa analyyseissa - kaikki mahdollinen pitää olla viimeiseen asti viritettynä, tiedot lajin kaikista ulottuvuuksista syvällisiä :).


#17

Niin…

Mitäpä, jos jaksaisit tarjota tätä näkemystäsi jollekin huippuvalmentajalle, kommentteja varten? Minua kiinnostaisi saada näkemyksiä joiltain pesunkestäviltä lajin ammattilaisilta, joiden ymmärrys ja osaaminen on todella laaja-alaista. Täällä on nostettu hyviä huomioita ja tarjottu matemaattistakin tarkastelua.


#18

Niin, itse asiassa voisi käyttää lukuina 80-85 % ja 45-50 %. Aika lailla tasoihin taitaa mennä laskelmissa?


#19

Tässä ei ole ydinasia mietiskellä, mikä olisi se tavallisen kombinaatio noitten prosenttien suhteen. Pelaajat voittavat ja häviävät otteluja ja otteluissa tietysti eriäkin. Tämä tietysti vääristää ja tasoittaa noita mukamas tunnusomaisia ykkös- ja kakkossyötön prosenttilukuja.

1&1-syöttötaktiikkaa kannattaa ottelutuloksista tutkia lähinnä niiden hävittyjen erien tilastoista, joissa ykkössyöttö on voitettu selvästi paremmalla prosentilla kuin kakkossyöttö! Ja vielä parempi jos tavallaan “ennen ottelua” on tiedossa että Jarkko Niemisen (nimi muutettu!) kakkossyöttötilasto on huono. Tämähän vastaa sitä todellistakin tilannetta, jossa mietitään kannattaisiko Jarkon sittenkin vaihtaa siinä ottelussa syöttövuoropelaamisensa 1&1-taktiikkaan.

Valitettavasti ATP taitaa olla kiinnostunut vain koko ottelun tilastoista livescore-sovelluksiaan lukuunottamatta. En ainakaan itse löytänyt erätason tilastoa Jarkon peleistä, ja kuten jo olen kirjoittanut ottelujen kokonaistilastot ovat aika lailla hyödyttämät. Esim. Tampereen Challengerin otteluissa voi harjoitella aritmetikkaansa livescoren avulla: Montako lisäpistettä (vai toisinpäin) erä olisi tuonut hävinneelle 1&1:llä, ratkeaa aika helposti.

Toisaalta, se ei vielä kerro sitä, olisiko tutkittu erä kääntynyt 1&1:llä erävoitoksi. Voitettujen lisäpisteiden täytyy osua oikeaan kohtaan! (Onko tässä se Shuckerin peräämä hoksaus?) Sitä sattumiskohtaahan pelaaja ei voi valita vaan valinnan tekee sattuma. Kylmällä matematiikalla vain niistä lisäpisteistä on oikeasti ja varmuudella hyötyä erävoiton kannalta, jotka osuisivat vastustajapalauttajan murtamaan geimiin. Murtojahan on aina -ainakin pelkkinä numeroina- vähän. Muut menevät tavallaan hukkaan. Tie-breakissä tosin lisäpisteet ovat ilman muuta paljon merkityksellisempiä erävoiton kannalta, minkä useimmat lukijar varmaan ymmärtävät. Siihen ei tässä tämän enempää.


#20

Hyvää pohdintaa.

  • Hävittyjen erien ja sellaisten matsien tapauksissa, joissa Nalbandian leipoo Niemisen (nimet muutettu…) kakkosista 70 % kotiin, tarkastelu olisi paikallaan!
  • Joo, hoksaukseni/viittaukseni “asiantuntijan intuitioon” ulottuu juuri noihin oikean kohdan 1&1-pisteisiin, joissa kontiset ja kyrgiosit ovat härskisti uskaltaneet leipoa kakkosta ykkösenä tai lähes-ykkösenä; olen itse huomannut, että kun kakkosta vetää ykkösenä tai lähes-ykkösenä, siihen asennoituu usein huolellisemmin ja sitoutuneemmin eikä yritä toisaalta liikaa, jolloin sen onnistumisprosentti normiykköseen kasvaa suhteessa enemmän kuin syötön haavoittuvuusvoima heikkenee. Ammattilaiset ovat ammattilaisia, mutta jotain tuonsuuntaista kanssa voisin lisätä tähän pohtimaani ulottuvuuteen.
  • Totta, sattuma viime kädessä määrää, kun puhutaan todennäköisyyksistä. Jos heität 100 kertaa lanttia, todennäköisyys saada 7 peräkkäistä klaavaa/kruunaa oli yllättävän korkea, ja kun katsotaan huippukolmosheittäjien sarjoja koripallossa, on puhdasta tilastomatikkaa (normaalijakauma ja sen keskihajonta pohjana) että välillä tulee tosi monia onnistumisia putkeen ja välillä muutama huti ilman, että voidaan puhua pelaajan pelintason/osaamistason mitenkään romahtaneen.
  • Todellinen todennäköisyys- ja tilastomatemaatikko voisi tutkailla, miten strategian laita olisi erilaisissa geimitilanteissa, kun tiedetään syöttöjen onnistumis- ja voittoprosentit. Tarvitaan iso otanta, ja strategiaan täytyisi sitoutua pitkällä aikavälillä. Ja, täytyisi tietää, onko prosenteissa (ykkösen- ja kakkosen onnistuminen, niillä alkaneiden pisteiden voittoprosentti) eroa murtopallojen, omien geimipallojen ja muiden geimin pisteiden kohdalla.

En kerta kaikkiaan jaksanut hioa ajatuksiani tajunnanvirtaa kummemmaksi, joten toivottavasti tämä kirjoitus aukeaa jokseenkin loogisena. Kiitos MarkusK:lle paneutumisesta tähän huolella.