Mielenkiintoista; Fedhän palauttaa ja lyö rystyään paremmin kuin koskaan ja kämmenpelinsä on ollut mielestäni todella nopeaa ja mieletöntä shot makingia. Väitän, että aika kultaa muistot ja Fedin iän takia moni psykologisesti kallistuu kannalle, jossa omia silmiä ei uskota tämän suorastaan briljantin vm. 2017 Federerin otteita seuratessa.
Erittäin vaisu Rafa. Veikkaan, että hänen ajatuksensa ovat jo perheen perustamisessa enemmän, kuin tenniksessä. Motivaatiotaso ei enää riitä aivan kärkeen, vaikka vasurillakin pelattaessa pärjää mainiosti.
Mihinkäs asti ne sponsorisopimukset olikaan voimassa Rafalla…?
Joo, rahastahan nää vaan pelaa… Oliko Rafallakin kasassa jo joku 300 miltsii, mutta eihän sillä vielä pärjää
Ei vaiskaan - eiköhän kaikilla kaksinpelin gs voittajilla laula joku rahasampo arkkuun asti - niin ja sitten vielä sokerina pohjalle ATP:n eläke, jota aletaan maksaa n. 44-45 vuotiaille ex. pelimiehille.
Laaksosen peli juuri alkamassa, miehet jo lämppäämässä, vastassa siis Serbi Zekic(ATP282).
Zekic aloittaa syöttämään.
järjestäjät lähetti jonku ostaa banaaneja pojille
jep, muutenkin , sanoisko amatöörimäisen näköistä touhua, mutta eiköhön tästä paremmuus selviä.
Liukkaan oloinen oli kenttä ensimmäisessä erässä, josko kastelu vähän auttaisi.
Panamassa ei tarvii välttämättä ostaa banaaneja torilta, sen kuin kerää puusta suoraan.
Emme tiedä onko hänellä vielä jokin sitova sopimus voimassa. Suattaapi olla, suattaapi olla että ei ole…
Money talks, bullshit walks.
Ducki Hee Leestä on kyllä helppo ennustaa uutta Aasian Nishikoria Tourille (hymiö). Siis en lupaa mitään top-5 rankingia mutta tuo shotmaking sekä kämmeneltä ja rystyltä on upeaa ja syöttökään ei ole mikään heikkous vaikka hukkapätkä onkin. Vaikka kyllähän tuosta pelistä näkee, että ainakaan ei vielä sovellu mitenkään parhaiten massalle vaan kovalla kun katsonut miehen pelaamista niin on se tehokkaamman näköistä.
Henkka is ready to rock’roll! Lämmittelyt alkamassa, odotan Henkan voittoa kyllä kanssa koska omissa kirjoissa nykyään parempi näistä massalla ja varmasti motivoituneempi rikkoakseen sen top-100 ekaa kertaa ja Menendez tosiaan voitti viime viikolla kovalla CH-kisan niin tiedä sitten kuinka paljon motivaatiota tähän pikku massakisaan on
Jep. Katsotaan miten käy, joutuukohan Henri jopa pelaamaan, toisin kuin edellisessä ottelussa
Breikki alla, ei hätäpäivää
Breikki ja pito vastustajan antamaan helppoon stoppariin. Eka setti siinä.
Jep Zekic on kyllä aika onneton vastus koville CH-tason pelaajille kuten Henkka Mutta olihan ne luvut aika jäätävät kun Zekicillä muistaakseni hyvä ykkössyöttö ja kuitenkin massalla kanssa viihtyy pääasiassa.
No joo, mutta eilen ei ollut mikään häävi päivä Zekiciltä, mikään ei juuri ottanut onnistuakseen. No nyt piti vastustaja syötön nollille, mutta sen breikin kuitenkin jäljessä.
Jaa, kappas, Sophia Antipoliksessa aloittelee challenger ottelua Benoit Paire
edit: Vastassaan karsinnat läpäissyt pelaaja katsotaanpas miten tässä käy
Välillä meinasi päästä vastustaja mukaan, mutta 6-2 meni eka erä Henrille kuitenkin vakuuttavan oloisesti.
Coppejans on ihan hyvä Challenger kaveri massalla varsinkin, taitaapi olla jotain vanhoja “juniori talentteja” On se Henkka kyllä kovassa vireessä täytyy myöntää. Niin tuliskos jopa tän pikku CH-kisan voitolla se top-100 ranking (?) Tosin kovaa kaveria on kaaviossa kun Zeballosta, Dutra Silvaa yms…
Taas breikki alkuun, homma hyvin hallussa
Coppejans oli aikoinaan juniorien rankingykkönen ja voitti muistaakseni Tampereen challengerin. Olikohan se viime kesänä?