Australian avoimet 2017

Samalla varmistui se, että kolmannella kierroksella puolet porukasta on vähintään 30-vuotiaita. Mukana sentään yksi teini, Zverev, mutta seuraavaksi nuorin tulee olemaan joko Thiem tai Thompson.

Andy Murray laitettu pelaamaan Hisenselle huomenna. Ettei vaan viittaisi siihen, että nilkka meni, ja huomenna tulee luovutus? Harvemmin maailman ykköstä on kolmanneksi suurimmalle kentälle laitettu.

Nadal on ilmiliekeissä Baghdatisia vastaan :fire: Onpa ilo katsoa miehen peliä, kun se on tällaisella tasolla!

Kymmenen naista sijoilta 17-32 putosi kahdella alkukierroksella eli siis ennen aikojaan. 32 sijoitetun järjestelmä on siten varsin väkisin tehty naistenniksen kannalta. Myös miesten siirtyminen silloin aikanaan (Wimby 2001) 32 sijoitettuun oli turhaa. Jopa Federer on epäillyt hyötyneensä sijoitettujen määrän noususta perinteellisestä 16:sta sinne 32:een.

Naisilla varsin turha, mutta miksi siis miehillä? Jos arpa sattuisi heittämään rankingit 17-22 samaan kaaviolohkoon jonkun top vitosen kanssa niin olisihan se kahdeksasosa kaaviosta härskisti vaikeampi kuin sellainen johon osuisi kahden sijoitetun lisäksi kavereita sijoilta 60-80.

Vähän jo vierestä (Sorry, mutta ansainnee paikkansa jo tennishistoriankin takia.) sekä painunut ja painanut muistiin koska olin paikalla.

Wimbledonin tenniskerhon omavaltaisuudesta vuoden 2000 Wimbyn (miesten) sijoituslistan laadinnassa tuli aikanaan iso riita, kun järjestäjät puliveivasivat oman maan Rusedskin sijoitetuksi tämän nurmitaitojen perusteella…Siis silloisen tasan kuudentoista sijoitetun joukkoon. Suurella metelillä vuoden alussa luotu entry-lista, mukamas oikean ranking- eli aina vuoden alusta nollasta alkavan ns. race-listan rinnalle, tehtiin näin kertaheitolla mitättömäksi. Espanjalaiset Corretjan johdolla panivat boikottiin kisan vuoden 2000 kesällä.

Seuraavana vuonna sama hässäkkä uhkasi uusiintua. Sijoitettujen lista oli vielä silloin ollut vain 16 nimeä ja semmoinen oli siis RG:ssäkin vielä toukokuussa 2001. Hätäratkaisuksi kerhossa keksittiin tämä sovellettu, jollain tavalla nurmimenestyksen huomioiva, 32 sijoitetun lista. Sitä soveltamista kai olisi mahdollisuus käyttää muissakin GS-kisoissa (kovien kenttien ja massakenttien menestys), mutta ei kai edes RG:ssa ole lähdetty kertaakaan sille tielle.

Rusedski ei sitten enää 2001 mahtunut siihen laajennettuun sijoitettujen listaan, kun kerhon suosiollisella avustuksella oli ollut edellisenä vuonna 14. sij. yli 20 rankillaan. Tämä Wimbledonin kaupunginosan tenniskerhon hätäratkaisu otettiin käyttöön sitten myös seuraavassa USO:ssa ja vakiintui sitä mukaa.

Ilman tapaus Rusedskia meillä olisi edelleenkin 16 sijoitetun kaaviot GrandSlameissa. Kyllä siihen kannattaisi palata!

Hauska kertomus ja sinällään mielenkiintoinen knoppitieto. Kiitos siitä! Ei kuitenkaan perustele millään tavalla 32 sijoitetusta 16 siirtymistä, juuri tällä hetkellä.

Muistan myös jotenkin tuon sijoituskohun silloin Vimpelissä.
Rusedski tosiaan siidattiin järjestäjien toimesta nurmitaitojensa vuoksi
kaaviossa sopivasti ylemmäs.

Nykyisin taso on niin tiivis, että ainakin miesten GS-kaaviossa
mielestäni 32 sijoitettua pelaajaa on ihan sopiva määrä.

Sanokaa suuri tennislegenda joka ei olisi hävinnyt uran parhaan tason taittumisen jälkeen GS-kisan alkukierroksilla sadan huonommalla puolella olevalle pelaajalle? Tämä Djokovicin tappio jatkaa todella pitkää legendojen sarjaa jotka ottaneet kuokkaan juuri samalla tavalla.

Sock oli Tsongaa vastaan tappiolla erissä 0-2, ja kolmannen tiebreakia 1-4 kahdella minibreikillä. Pelasti ottelupallot tilanteissa 5-6 ja 7-8 omalla syötöllään, ja vei lukemin 10-8.

Taas osoitus miesten top150 kovuudesta/tasaisuudesta. Naisilla vastaava peli olisi 60 61.

“Tennis needs Roger Federer”, sanoi Mouratoglou ennen Berdych-matsia. Voihan se olla puolen vuoden taukokin, mikä vaikuttaa, mutta kyllä Rogerin monipuolista peliä on nautinto katsoa. Mitä sitten kertoo tenniksen nykytilasta se, että veteraani-ikäinen tauolta palaava pelaaja on yksi ensimmäisen viikon piristysruiskeista?

Haha, mukavaa aasinsiltaa pitkin naisten mollaamiseen. Sitten kun naisten 1. ottaa kuokkaan 150:ltä niin sitten joku tulee valittamaan naistenniksen huonosta tasosta tms.

emmä mitään mollaa - oon katellu miesten ja naisten huipputennistä ihan kentältä käsin yli 25 vuotta ja näin se vaan näyttää olevan. viime vuosina oon nähny naisilla kymmenkunta top sata vs top 50 pulla yx tai pulla kax matsia, joita miehissä ei juurikaan näe :slight_smile: Löysin pikavilkaisulla omista tuomaritilastoistani 2 kpl 61 61 matsia ATP kisoissa ja Challengereissa vuoden 2010 jälkeen…

RF 62 64 ja 20 breikillä - ei taida TB nousta sillasta…

Haha nauroin ääneen! Kehäraakkeja ei nykytennis enää kaipaa, jotka kitkuttavat tuolla vaan rhan ahneuttaan :smiley:

Voisitko ottaa pikku hiljaa järjen käteen tuossa kommentoinnissasi. Tuollainen idioottimainen jankuttaminen antaa vaikutelman kuin olisit oikeasti tyhmä ja ennen kaikkea saastuttaa foorumia epäkeskustelulla.

Olihan tuo nyt aika yllättävää että Federer voitti Berdychin noin helposti. Ja tietenkin oli myös yllättävää että Djokovic hävisi top 100 ulkopuoliselle pelaajalle, vaikka juuri kuten TO totesi niin usein absoluuttisen dominanssin mainitessa yllättävä tappio tärkeässä paikassa on pian seurannut. Eipä silti, eiköhän Djoko ole ennakkosuosikki viemään pokaalin Ranskassa.

1 tykkäys

En pitäisi nykyvireistä Djokovicia Ranskassa kovinkaan selvänä suosikkina, vaikka varmasti pienimmät kertoimet tällä hetkellä saakin. Massakaudesta on tulossa mielenkiintoinen. Murray tulee taatusti panostamaan kaikkensa Ranskaan, kun ykköspaikka on varma kevään ajan. Nadal näyttää jo alkukaudesta olevan aika hyvässä iskussa. Thiemin taso ei riitä vielä kovilla, mutta massalla saattaa riittääkin. Nishikorikin panostaa massakenttiin jo helmikuussa, ja Wawrinka voi yksittäisen pariviikkoisen aikana tehdä ihmeitä. Vähän aiheen vierestä, mutta kuitenkin…

Ei kai GS-pisteitä voi millään korvata?

Toki korvautuu tämän Ausopenin pisteillä.