Juuri sen Suomi tarvitseekin finaaliin. Oisko Harri ja Pate se? Hienoa tekemistä oli ainakin tänään yhdessä.
USA nippusiteisiin 3-muna!
Vuoden urheilusuoritus ja vuoden joukkue+
Tuolla jenkkilässä on kohtuumonta kohtuukovaa jantteria lyömässä karvapalloa.
Kaukovalta on kyllä kurko ukko tuolla aivan parhaita pelaajia vastaan. Uusi huippupari Harrille tulevaisuuteen?!
Harrilta ei olekaan noita tavaramerkkisivusteppauksiaan Lloydin kanssa nähty piiiitkään aikaan tuuletuksissa.
Eiköhän Jarkko kuulu samaan kastiin kun Jukka Jalonen, Markku Kanerva, Henrik Dettman eli huippucoachi!
Virtanen on hyvä esimerkki siitä, miten 100% oikea valmennus voi saada aikaan muutamassa matsissa. Virtanen otti Davis Cupissa kolmen pelin aikana sellaisia harppauksia eteenpäin, mistä moni kiertueen pelaaja on hyvin kateellinen.
Kurjan kesän jälkeen jäljellä oli ennen US Openin karsintoja itseluottamus ongelmien kanssa painiva Otto. Pelin taso vaihteli otteluiden ja jopa gamen sisällä rajusti. Tuittuilua ja löysäilyä.
Kaikki nämä pahat elementit hävisivät - kiitos tästä Jarkolle. Voisin melkein vannoa, että Jarkon rooli Suomalaisessa tenniksessä tulee saamaan valtavan roolin. Jarkon mielestäni näkymätön työ läpi uran alkaa kantamaan hedelmää vasta nyt.
Jarkko hiihteli läpi uran valokeilan ulkopuolella, vaikka oli ATP13 parhaillaan. Toki Jarkon uran aikana ei ollut tietoa Instagrameista, TikTokeista tai muista näkyvyyttä lisäävistä sovelluksista. Suurin osa Jarkon uran aikana tukeutui teksti-tv sivuun 207 tai GS kisoissa 29X. Alasivuja sai odotella aukeavaksi ikuisuuden…
Sanattomaksi vetää ja nöyräksi. Hattu pois Jarkolle.
No kyllä, ihan uskomaton jengi meillä kasassa. Jarkon ja myös Henkan panos joukkueelle valtava, etenkin Oton tapauksessa. Oli käsittämätöntä katsoa tuota pelaamista ja miten ”huonolta” vastustajat näyttivät paikoittain kun Oton peli kohdillaan. Ja siis vastassa ATP rankit ~ 68, 160 ja 38 Toivotaan, että Otto oppi paljon näistä peleistä ja tajuaa mitä eforttia menestyminen vaatii ATP tourilla (+ challengereissa) viikosta toiseen!
Virtanen oli tämän viikon paras onnistuja. Lyönnithän hänellä on ollut atp-tasoa jo ainakin pari vuotta, tuloksen saaminen riippuu henkisestä puolesta joka nyt, pitkälti Jarkon ansiosta, oli kohdallaan. Toivottavasti Otto tiedostaa tämän. Sitten ei mene kauaa kun ollaan top 100:ssa, nyt alkaa tie aueta.
Kaukovaltaa, Pattia, Niemistä ja Kontista kuulutetaan lennolle Splitissä. Toivottavasti ehtii.
Onkohan pojilla juhlat venähtänyt?
Ehtivätkö? Pitääkö peruuttaa kentälle vastaan meneminen? Ja Hornetit?
Suomi on ainoa pohjoismaa jolla kilpailukykyinen DC joukkue.
Esim. Tanska ja Norja ovat 2.divarin tasoa.
Suomi
Hollanti
Serbia
Tsekki
Australia
Onko muita maita, jotka ovat varmistaneet
paikan Malagaan? En tiedä miten sijoitukset
ratkaistaan tasapisteissä.
Keskinäinen matsi
Eräsuhde
Pelisuhde
A- ja B-lohkojen tilanne tosiaan vielä auki. Italia nyt ainakin olisi Ruotsivoitolla jatkossa, tappiolla en oo ihan varma jatkaisko varmasti silti.
https://www.daviscup.com/media/330432/330432.pdf#page68
Oliko Patrik Kaukovalta pallopoikana Final Night tapahtumassa 2015 Jarkko vastaan Roger näytösottelussa. Jossan vaihessa joku antoi mailan Patrikillle joka löl muutaman pallon Rogerin kanssa. Muisti saattaa myös pettää mutta tällainen muistikuva on!
Oli linjatuomarina.
No niinhan se oli! Kiitos korjauksesta!
Malaga on myös siitä hyvä, että on oikeastaan kotikenttä. Noin 30000 suomalaista asuu puolen tunnin päässä areenasta. Voi olla katsomossa tuhansia suomalaisia.
Voi jummijammi, miten upea debyytti Kaukovallalta! Toki tiedossa oli, että on Suomen parhaita pelaajia ja mahdollisuudet menestyä ITF -kiertueella mutta että on kentän kingi, kun peliseurana ranking 1., 5., ja 30. Kaikkien ollessa Grand Slam -voittajia. Ai ettien että, meinaa alkaa mopo keulimaan mutta jos miettii tulevaisuuttakin, niin ei se huonolta näytä. Nyt liitto fiksuun käyttöön tämä taloudellinen potti. Suomeen tarvitaan lisää halleja ja pelipaikkoja, ei saa jäädä siitä kiinni, ettei ole kaikille pelivuoroja saatavilla. Myöskin hyviä valmentajia tarvitaan sekä aktiivista kilpailutoimintaa kansallisista kansainvälisiin turnauksiin.
Paikalla ollut toimittaja oli yrittänyt saada Kontistakin haastatteluun, josta oli kohteliaasti kieltäytynyt. Kontinenhan ei virallisesti ole lopettanut ja vuoden Harria nuorempi. Miettikääpä, jos Kontinen laittaisi itsensä kuntoon nyt pari vuotta akkuja ladattuaan ja tulisi Harrin pariksi. Täydentäisi mielestäni Harria täydellisesti, Kontinen A-ruutu, Heliövaara B-ruutu. Harri tarvitsee parikseen pelaajan, joka dominoi verkkoa Harrin syötöissä ja Kontisella kyllä on verkko hallussa, samoin Kontisen syöttö on hyvä, joskin tehot hyytyi viimeisinä vuosina.
Myöskin Patilla mahdollisuudet nousta nelinpelissä ATP -tasolle, eikä kaukana siitä olekaan, että alkaa mahtua sopivan parin kanssa kisoihin. Patti kylläkin kysymysmerkki treeni-intonsa, ruokavalionsa ja loukkaantumisherkkyytensä vuoksi. Jos pysyy terveenä ja taso nousee, niin potentiaalinen pari myös Harrille tulevaisuudessa.
Mitä kaksinpelaajiin tulee, niin ihmettelen, jos meillä ei kohta ole harvinaista tilannetta ja kahta ATP -tason pelaajaa top 100. Kumpi tahansa, kun saa itseluottamuksen tappiin ja pysyy terveenä voi nousta vaikka kuinka korkealle. Ruusuvuori/Virtanen voisi samoihin kisoihin osuessaan menestyä myös nelurissa?
Nousevista kyvyistä toivoisi nyt, että Eero Vasa ja Kaukovalta laittaisivat hynttyyt yhteen ja alkaisivat kiertää yhdessä ensin ITF-kiertuetta kohti Challengeria pelaten sekä kaksaria, että neluria. Eerokin paineli Ystadin 25k turnauksessa kaksinpelissä semiin, joten ihan hyvin voi nousta ITF -tasolta Challenger -tasolle ja onhan näitä Challenger -jyrien nousuja ATP -kiertueelle myöhemmällä iällä nähty. Sama pätee Kaukovaltaan, joka kyllä on vielä potentiaalisempi menestyjä. Sitten meillä on myös yliopistotennikseen keskittyvä Iiro Vasa, joka voitti kaksinpelin Hyvinkäällä. Potentiaalinen menestyjä niin kaksin- kuin nelinpelissä.
Toiveena olisi, että myös Löfman, Ahti, Pohjola, Hietaranta, Antinheimo, Eerola, Tiainen ja kumppanit jatkaisivat kisaamista ja treenaamista monta vuotta, sieltäkin voi vielä nousta jos ei kaksinpelissä, niin nelinpelissä.
Onhan meillä myös mahtavia uusia sukupolvia nousemassa lähivuosina. Vesi kielellä odottaa Lagerbohmin ja Paldaniuksen nousua, ehkä Alopaeuskin palaa vielä, kun nelurissa oli jo. Samoin Tuomolin, Ketola, Niemelä kolmikko on tulossa.
Naistennis on vähän surullisemmassa jamassa mutta on siellä onneksi muutama, joka tosissaan yrittää. Milla Kotamäessä on suurin naistenniksen toivo.
Patrick pelasi muistaakseni yhden pisteen the Rogeria vastaan jonka luonnollisesti voitti. Kylmäpäinen pelaaja
Näitä on kiva kelailla ja varmistella, että eilinen oli totta eikä n.50v suomalaista tennistä seuranneen fanin epärealistista päiväunta
Myös ATP noteerannut etusivulla Suomen voiton:
Kaukovalta teki myös Bopannat eilen, eli tunnusti että löi tuplakosketuksen, ei tuomari eikä vastustajat huomanneet. Respekt!