Davis cup

On Briteissä kyllä meininkiä :slight_smile:

Venäjä voittaisi varmaankin tänäkin vuonna jos ei olisi sotaa ja maa mukana. Vuoden 2021 mestari ja tämän hetken paras tennismaa taitanee olla tai yksi kärkimaista.

Italia varmistanut paikkansa kvartseissa

2 tykkäystä

Iso-Britannia ja Ranska vääntävät loppuun asti. Dubbeli ratkaisee viimeisen Malagaan lähtijän.

4 tykkäystä

Näyttää, että ainoana isäntämaana Italia menee jatkoon.

Katsotaan nyt, britit väänsivät nelurin ratkaisuerään, homma katsotaan loppuun asti kuten kuuluukin. cheers

2 tykkäystä

Britit vs kukot maaottelussa voi aistia maiden välisen tuhatvuotisen historian tenniksen syntyhistoriassa

1 tykkäys

Kroatia otti muuten säälivoiton Hollannista. Mutta jäivät silti perän pitäjiksi hävittyään USA:lle.

Kolme ottelupalloa ranskalaisilla. Ei osumia.

Ratkaisutiebreak :tennis:

3 tykkäystä

Suomelle siis vastaan Kanada tai Tsekki, arvonta tänä tiistaina.




2 tykkäystä

Kaikkihan on toki kovia, mutta eikös tässä käyny ihan kivasti kun yläkaaviion tulee Kanada, Tsekki, Australia ja Suomi. Alas sitten Britit, Hollanti, Serbia ja Italia.

6 tykkäystä

Lähtökohtaisesti Suomella on aivan älyttömän isot mahdollisuudet Semeihin ja Finaalehin asti jopa.
Kanadan Davis Cupissa pelannut kolmikko on paperilla mielestäni heikompi kuin Hollanti/USA.
Alexis Galarneau (ATP200)
Gabriel Diallo (ATP158)
Vasek Pospisil (ATP187)
Toki pitää muistaa, että kaverit voittivat mm. singlessä Sonegon ja Mussetin.
Toisaalta taas Kanukit pääsivät mielestäni aika helpolla alkulohkojen osalta.
Chile, Ruotsi ja Italia. Mistä selkeästi vaarallisin oli Italia.
Toki Kanadan vaarallisuutta voi nostaa Auger-Aliassimen käyttö, mutta kaverin kuluva vuosi on ollut todella huono.

Tshekki taas on vaarallisempi paperilla kuin Kanada.
Tomas Machac (ATP117)
Jiri Lehecka (ATP30) - Emilille tuttu vastus
Jakub Mensik (ATP151)
Adam Pavlasek (ATP60)

Sama draivi kuin alkulohkossa, niin vain taivas on rajana.
Serbia on tosin Djokovicin johdolla varmasti pelottavan vahva, mutta ei se Djokovic ole sateentekijä kuin singlessä.

2 tykkäystä

Onko tietoa milloin päätetään Suomen puolivälieräottelun aika Malagassa?

Puolivälierät pelataan 21.-23.11.23.
Tiistaina 21.11. ja keskiviikkona 22.11. pelataan yksi ottelu klo 16 paikallista aikaa alkaen.
Torstaina pelataan kaksi ottelua klo 10 ja klo 16 alkaen.

1 tykkäys

Ilmeisesti huomenna samalla kun vastustaja selviää.

1 tykkäys

Espanja ei siis mukana. Aikamoista.

Taitaa taas tulla Suomen kotiturnaus. Suomen pel(e)issä täyttä ja mökää, kaikki muut pelit tyhjyyttään kumisevassa hallissa. Ehkä paikalle vaivautuu myös joitain italialaisia? Ja brittejä?

Mätä systeemi kun isäntämaa ei paikalla. Tennis ainoa laji jossa moinen mahdollista.