On kyllä ihmeellisen hidasta kertoa koska Suomi pelaa ensimmäisen ottelunsa. Mutta jos oikein ymmärsin Tennnisliiton somesta, niin 500 lippua on jo suomalaisten kiintiöstä käytetty. Aika kova lukema!
Tämä vaikuttaa nyt sellaiselta tilaisuudelta, että tennis voi vihdoinkin saada laajempaa suosiota suomalaisten keskivertopenkkiurheilijoiden keskuudessa. Varsinkin jos Malagassa mennään vielä pitemmälle.
Suurin osa minun paljon urheilua seuraavistakin kavereista tietää tosi vähän tenniksestä, tuntevat vain Djokovicin, Nadalin jne. Ja lajin hienouksien tuntemus on aivan olematonta, niille pitää selittää ihan alkeita aina, jos tulee puhetta vaikka jostain GS-finaalista.
Ja ehkä myös pientä buumia eli lisää junioreita tennishalleihin jne.
Halli on alkupelissä luultavasti yhtä tyhjä kuin Kroatiassa lukuunottamatta suomalaisia. Voi olla kannustus aika yksipuolista.
Moni ihmetteli sitä, että Urheiluruudussa näytettiin ykkösuutisena kansallista pesäpalloa ja vasta sen jälkeen Suomen voitto tenniksessä Yhdysvalloista.
Toisaalta onko se ihmeellistä tai mitenkään väärin? Urheiluruudulla miljoona katsojaa ja eiköhän niistä suurinta osaa kiinnosta pesis tennistä enemmän.
Saukkosen mantra maikkarin puolella on lause ‘kiekkoa kärkeen’.
Saa olla melkoinen ihme että tavallisen SM-liigan kiekkokierroksen ohittaa marssijärjestyksessä jonkin muun lajin tapahtuma.
Johtuu varmaan osittain siitäkin, että MTV3/CMore on maksanut tolkuttoman summan rahaa liigan TV-oikeuksista ja sitä pitää promota jokaisessa mahdollisessa tilanteessa.
Juu, onhan se kaikinpuolin ikävää, että minkä tahansa suuren urheilutapahtuman isäntämaa ei ole kisoissa mukana. Rokottaa katsojia isosti ja yleinen hehkutus jää pienemmälle paikallisesti. (MM-lätkä Suomessa ilman Leijonia olisi aika vaisu setti…) Voisikohan DC:ssä olla joku varapaikka sovittuna, niin että aina olisi isäntä mukana, kun tarve on tasan yhdelle kentälle vähän isompaan halliin yhdeksi viikoksi?
Esimerkiksi New York Times ei maininnut sanallakaan yhdestäkään USA:n ottelusta…,jalkapallokausi alkoi juuri, ja baseballin runkosarja loppuu ensi viikolla. Siitä uutisoidaan, mitä massat seuraavat.
On suorastaan huvittavaa seurata TV:stä pesäpalloa kun palloa ei näy missään ja lyönnin suunta täytyy päätellä ulkokenttäpelaajien liikkeestä. Baseballissa on sentään kenttä ja pallo erivärisiä.
Frederikiltä kovaa puhetta Suomen sensaatiotempusta – ”Pahoin pelkään” https://www.is.fi/tennis/art-2000009868043.html
Erittäin hauska tuo viimeinen kappale artikkelista.
Frederik suosittelee lajia kaikille heti sen jälkeen kun sanonut monen kaverinsa kuolleen tenniskentälle ja sanoo myös tenniksen pidentävän elinikää.
Varmasti näin, mutta kokonaisuutena peräkkäin nuo asiat sanottuna kuullosti enemmänkin koomiselta.
Saisikohan jostain listauksen artikkelin mukaisista Reetun voittamista lukuisista veteraanien SM-mitaleista? Olen kerran ollut herran kanssa kentällä ja mietin voiko asia todella olla noin kun sanoo?
Ainakaan Tennisässässä ei löydy mitaleja, paras saavutus finaalitappio D-luokassa Tampereella vuonna 2003. Vuodesta 2002 lähtien tuloksia löytyy, onko jonkun mitalin saanut sitten ennen vuotta 2002? Ainakin myöhempien tulosten perusteella epäilen vahvasti näitä mitalipuheita…
Vuonna 1995 ollut 50v. Ehkä silloin ottanut jonkin SM-mitalin 50v sarjassa. Eihän näissä ole usein ns. parhaat mukana.
Toinen vaihtoehto vuosi 2000 ja 55v sarja (jos sellainen on olemassa).
Kuulemma oli nuorenpana B-luokan tasoinen joidenkin puheiden mukaan.
Kyllä varmaankin suurin osa entisistä B-luokan pelaajista on D-luokan tasoa 58-vuotiaana.
En ole koskaan nähnyt pelaamassa joten vaikea henk. koht sanoa.
Senkin lyönneistä näkee onko joskus ollut B-luokan tasoa vaiko aina sitä alemmalla tasolla.
En ainakaan usko, että Reetu valehtelisi tai liioittelisi.
50-55 v. taso on vielä aika kova.
Paino sanoilla “useita mitaleita” vielä…
Todisteet kehiin, niin perun epäilyni!
Kyllä hän kuitenkin jotain osaa ja tytär vielä enemmän. Jalkavirhe oli isällä muistaakseni suurimpia, mitä olen koskaan nähnyt.
Uskon kyllä Reetuun. Seniorisarjoissa ei muistaakseni 1990-luvullakaan ollut kovin isot kaaviot, kuten ei nykyäänkään.
Esim. viime vuonna M55-sarjan nelinpelissä pääsi välieriin, eli pronssille, parhaimmillaan ilman yhtään voittoa.
Keskustelu alkaa hieman etääntyä otsikon Davis Cupista…
Joo, kamsallisissa kisoissa voi edetä pitkälle pienissä kaavioissa. Henk. koht sain pronssimitalin A-luokan aluemestaruuskisoista kaulaan 15vee C-luokan tasolsena just tenniksen aloittaneena ja tämä mahdollistui sillä kun kvartsissa Jarkko Niemisen koutsilla tuli kesken matsin kiire ulkomaille. Olin matsia selkeästi häviöllä mutta sain luovutuksen ja mitalin.
Täältä voi tarkistaa: https://www.senioritennis.fi/sm-kilpailut, ainakaan tennisliiton mestaruuksia ei löydy
Joo, hopeata mainostikin parhaimpana.
Nyt kaikki etsimään tuloksia kun DC:kin meni hetkeksi tauolle.
On kyllä säälin paikka Espanjan konttaaminen. Olis kaivaneet edes Verdasco/Lopezit nelinpeliin. Rafa & Alcaraz ehkä vetänyt hallin täyteen, vaikka kuuluisi tietty pitää härkätaisteluareenalla ulkomassalla.