Jarkko Nieminen - kausi 2014

Muistelisin Jarkon sanoneen, että tämän kaltainen jäähdyttely kaksinpeliuran jälkeen ei kiinnosta.

Voisi kyllä kuvitella, että esim. olympialaiset 2016 kiinnostaisi myös Niemistä. Oma veikkaukseni kuitenkin on, että jos Niemisen ura sitä ennen loppuu kyse on isommasta loukkaantumisesta tms. jolloin nelurikin lienee poissa laskuista.

Eiköhän Jarkko jatka olympialaisiin asti, jos vaan pysyy sadan joukossa. Uskoisin että olympialaiset huokuttelee aika paljon, varsinkin jos pääsisi neluria pelaamaan Kontisen kanssa.

Jarkko 15:ksi sijoitettu Winston Salemissa. Aika hyvä arpa.

  1. kierros: Bye
  2. kierros: Becker/Carreno Busta
  3. kierros: Melzer/L. Mayer/qualifier (voi olla vaikka Goffin)
    QF Janowicz?

Jarkon vastustajaa alettiin juuri mitellä Winston-Salemissa. Carreno Busta ei ole voittanut koville kentillä tänä vuonna otteluakaan, ja on nyt jo 1-3 tappiolla Beckerille.

Ikätoveri Beckeriä vastaan Jarkolla on voitot 5-1 kovilla kentillä, mutta viimeisin ottelu Tukholmassa 2013 oli tiukka.

Jarkon peli Beckeriä vastaan on viimeinen 4-kentällä eli menee yölle. Winston Salemin pelit alkavat klo 19 Suomen aikaa.

Becker pelasi hyvin Cincinnatissa: läpäisi karsinnat ja voitti 1. kierroksella Karlovicin, jolla on ollut hyvä vuosi: 4 finaalia tänä vuonna. Wavrinka oli Cincyn toisella kierroksella liian kova pala Beckerille.

Jarkko on jostain syystä altavastaaja tässä ottelussa, paf/unibet, marathonbet tarjoaa korkeimman 1.98 kertoimen Jarkolle.

Jarkko on kyllä voittanut viimeiset neljä ottelua Beckeriä vastaan kovilla kentillä ja muutenkin statsit ovat Jarkolle 5-2. 2012 juuri täällä Winston Salemissa suoraan kahdessä erässä. Edellinen ikätovereiden keskinäinen ottelu Tukholmassa viime syksynä oli kyllä erittäin tasainen ratketen 3. erän tiebreakilla.

Pari vuotta vanhan blogikirjoituksensa mukaan Jarkko pelasi 1. ottelunsa Beckeriä vastaan jo 19 vuotta sitten 14-vuotiaiden sarjassa vuonna 1995 voittaen suoraan kahdessa erässä.

Ja hyvinhän siinä kävi, voitto 7-5, 6-4. Toisessa erässä Jarkolla 7 breikkipalloa, 2 murtoa molemmissa erissä ja 1 vastamurtoa.
Kerrankin huomioitiin hyvin aamu-tv:ssäkin. Olisihan tuo revanssi Goffinia vastaan nyt aika kiinnostava, kääntyisikö kovalla kentällä taas Jarkolle? Jospa juuri Jaarkko katkaisisi Goffinin huiman putken. Tuleehan Jarkolle pidempi lepoaikakin. Ainakin jos Goffinille tulee tiukka matsi Mayerin kanssa huomenna, Jarkko vahvoilla? Mayer on juhlinut tällä kaudella massalla, nyt eka peli kovalla Australian Openin jälkeen. Jarkkohan muuten voitti keväällä Mayerin massalla. Sen jälkeen alkoi Mayerin hurja nousu.

Goffinhan sieltä tulee vastaan, Pelasi jäätävästi Mayerin kumoon 6-3, 6-1. Mayer ei saanut murtopalloakaan.
Jarkolla on hyvä revanssin paikka. Tampereen finaalissa Goffin ei esittänyt mitään erikoista, pelasi varmasti ja Jarkko teki virheet.

Kello 20 tilauksessa mediatapaus: Goffinin putki poikki. Ei ole keskuskentällä - onkohan striimiä? Eilen oli vain keskuskentältä.

Tuskin on Goffin voittoputkensa muissakaan peleissä esittänyt mitään “erikoista”. Kun on paikka auennut, niin riittävän kovaa riittävän kauas vastustajan ulottuvilta ja samalla varmasti rajojen sisälle. Eipä siinä mitään ihmeellistä tai erikoista tarvita.

Ensimmäisen erän tie-breakin ratkaissut piste tuli kyllä aika kyseenalaisesti. Nieminen pääsi syöttämään 3-4:ssä. Pallorallin lopussa ohitti verkolle päässeen/joutuneen Goffinin. Pallo leijaili ja leijaili takarajan tuntumaan. Goffin seurasi katseella ja katopas poikaa, nosti nopeasti kätensä ylilyönnin merkiksi vaikka oli kaukana verkolla.

Se vedätys sai tuomarinkin kiiruhtamaan paikalle syynäämään pallon jälkeä. Nosti sitten sormensa ylilyönnin merkiksi samalla, kun läheinen päätykatsomo reagoi voimakkaasti ja spontaanin tuntuisesti: “Väärä merkki!”

Tuomari ei tietenkään muuttanut tuomiotaan, mutta ihmettelisin ellei tuntenut epävarmuutta. Tenniksen perussäännön mukaanhan hänen olisi tämmöisessä epävarmassa tilanteessa tuomittava lyönti oikeaksi. Sen ei pitäisi vaikuttaa, että epävarmuuden aiheutti yleisön (vaikkapa puolueellisenkin) spontaani reaktio!

Goffinin kaukaa verkolta asti tapahtuneen onnistuneen vedätyksenkö takia tb-tilanteeksi tuli 3-5 ja sen sählinginkö takia Nieminen hävisi toisenkin syöttönsä ennen kuin Goffin pääsi syöttämään erävoittoon?

No, tänään sitten haukansilmä voikin olla suomalaisen puolella!

Juuri noin se tilanne tie-breakissä meni, harmi ! Mielestäni aikalailla kulminaatio piste ottelussa, ainakin ensimmäisessä erässä. Toivotaan Jarkolle taistelumieltä tulevaan illan otteluun.

Onko Winston-Salemissa muuten käytössä haukan silmää? Miten hawkeye yleesä on käytössä ATP250-tason turnauksissa?

Jarkon ottelu Goffinia vastaan näyttäisi olevan livenä tarjolla klo 20 alkaen ainakin livescorehunterin kautta:
http://www.drakulastream.eu/tennis-live-streaming-video.html

On hawkeye käytössä ainakin center courtilla, sekä striimiä on ollut joka päivä kahdelta eri kentältä tarjolla eli Jarkko tänään kuvissa siis :wink:

Jarkolle ekalla kiekalla vastaan Karlovic! Ensimmäinen kohtaaminen samalla.
Karlovicin ranking 29

Ei tullut “mahdollisuuksien kaaviota” tällä kertaa. Karlovic lienee lähes yhtä paha match-up Jarkolle kuin Isner, puhumattakaan Federeristä kolmannella kierroksella.

Olen eri mieltä. Jarkolle mahdollisuuksien kaavio on jo nykyään sellainen, josta voi ottaa 90 pistettä. Karlovic on varmasti vaikea vastus, mutta jos matsi venyy, niin viisieräisissä Ivo ei ole vahvoilla. Voitti toki Blaken sellaisessa viime vuonna, mutta toisaalta toissa vuonna Jimmy Wang tiputti neljäeräisessä heti ensimmäisellä kierroksella.

Pinnaclella kertoimet tällä hetkellä Karlovic 1.73 Jarkko 2.24 joten ei ole Ivo kertoimissakaan niin iso suosikki.

Dr.Ivolla ollut kuitenkin aika hyvä kausi mikä näkyy ranking-nousussa, toki molempien voitto/tappio-sarake näyttää tismalleen samaa 28/22 tältä kaudelta. Pahaa pelkään että tulee aikalailla samanlainen matchuppi kuin Isneriä vastaan Wimbyssä, paitsi että Ivon rysty slice on paha ja pidänkin miestä vittumaisempana syötönpalauttajana kuin Big-Johnia :smile:

Onpas melkoinen sattuma että Jarkko ei ole kohdannut Zagrebin hujoppia aiemmin, vaikka miehet ovat seilanneet samaa TOP satasta ylös alas viimeiset 10 vuotta. Saavutukset ovat hyvin samantyyppiset, paitsi Ivo on kääntänyt finaaleistaan voitoksi peräti viisi. Palkintorahoissa Jarkko on taas selvästi edellä, ja pysyneekin, kun on 2 vuotta nuorempikin. Kumpikaan ei ole Grand slameissa saavuttanut kuin kvartsin. Tietysti Ivon luulisi olevan US Openissa oikealla alustalla, mutta yllättävän pian on katsomo aina kutsunut. Mikä on Ivon heikkous, hermotko?