Jarkko Nieminen - kausi 2014

MarkusK, FootFault varmaan tarkoitti vain sitä matemaattista faktaa, että jos eri kansallisuuksia tms edustavat saavat jälkeläisiä pariutumalla, kuten kaltaisillamme eliöillä tapahtuu, niin osuudet ovat seuraavassa sukupolvessa 1/2, sitten neljäsosia, kahdeksasosia, kuudestoistaosia, kolmaskymmeneskahdesosia, ja niin edelleen, ja mistään niistä ei saada yhdistelelmällä tarkalleen kolmasosaa. (Mikään ei varsinaisesti ohjaa kolmen tasavahvan kansallisuuden suuntaan pitemmälläkään aikavälillä, mutta eihän aleta siitä keskustella, eihän?)

No, kai se niin on, ettei tarkalleen kolmasosaa. Lähenee kyllä sukupolvien ketjussa mielivaltaisen lähelle sitä esittämilläni oletuksilla. Olkoon siis 33, 33 ja 34 %! Tuo suurin tarkoittaa sitä “kolmannesta” joka tuli sukuun yhtä polvea myöhemmin…

Sori jos menee vähän offtopic, kun ajattelin Jarkosta jotain kirjoittaa. Jarkolla loppukaudesta vielä n. 200 pistettä puolustettavana. Masters-karsintoihin joutuminen piti jonkun mielestä olla hyväkin asia, sillä karsinnan selvittämällä ei ainakaan jäisi 10 pistettä pääsarjan ensimmäiseltä kierrokselta. Yllättäen Jarkkoa ei kuitenkaan enää kiinnostanut karsinnat. Jos loppukausi menee perseelleen, niin kiinnostaisiko Jarkkoa aloittaa seuraavaa vuotta ATP250-karsinnoista? Pahoin pelkään, että uran lopettaminen voisi silloin pyöriä mielessä.

Tuskinpa Jarkko lopettaa yhden hieman heikomman jakson jälkeen. Vuoden 2012 alussakin Jarkko kaukana top50:stä ja heti tammikuussa tärähti ATP turnausvoitto karsintojen kautta.

Miksi Jarkon pitäisi mennä Masterseihin karsimaan kun ne voi korvata rankingissa silloin millä tahansa muulla kisalla, vaikkapa challengereilla.

:smiley:

Jarkolle hyvä arpa. Vastaan tulee Philipp Oswald, joka pelaa lähinnä neluria tätä nykyä.

Nyt on Jarkkoystävällinen kaavio. Jaksan uskoa useampaan voittoon. Anduhar olisi mielenkiintoinen vastus QF:ssä kun eivät ole kohdanneet - ja voitettavissa oleva
.

Kyrgios ja Sousa tippuivat Kuala Lumpurissa heti kättelyssä. Tarkoittaa sitä, että semipaikalla Jarkko nousisi lähes sata varmasti top50:een.

Käytännössä tuolle on enää kolme uhkaajaa. Querrey Napan Challengerin voitolla, Becker Kuala Lumpurin finaalilla, ja Matosevic saman turnauksen voitolla. Ja sitten on tietysti häviävän pieni mahdollisuus siihen, että Jarkko ei semiin asti etene.

Juurikin näin ja tuosta kolmikosta yksi saa mennäkin Jarkon ohi ja Jarkko silti top50:een. Olettaen että kaksi 50/50 matsia kääntyy Jarkon voitoksi Kuala Lumpurissa.

Askel kerrallaan. Ihan ekaksi Jarkon(ATP57) pitäisi voittaa huomenna Leonardo Mayer(ATP25).

Paha sanoa Mayerista tällä hetkellä mitään, Davis Cupissa kaksi rutiinivoittoa (olivatko massalla kenties?) ja sitä ennen tukkaan 3-0 US Openissa toista finalistia vastaan. Indoorsilla vielä todella vaatimaton recordi, kun ei ole paljoa pelannut tällä alustalla mutta jos on ns. formussa niin paha on. Keväällähän kun Jarkko Mayerin voitti Bukarestin massalla, molempien peli oli aika sekaisin joten siitä paha vetää mitään johtopäätöksiä. Mutta tämä on kuitenkin varmaan se Jarkon eniten suosima alusta nykypäivänä ja Mayerin kehnoin (ainakin tilastojen valossa) joten tasaista matsia lupa odottaa.

Milloin peli pelataan

Huomenaamulla klo.8.00 eli päivän ensimmäisiä matseja.

Vedonlyöntifirmoilla averaget tällä hetkellä L.Mayer 1,94 ja Nieminen 1,85. Leonardo Mayerin (ATP-25) voittaminen olisi rankingin perusteella Jakkelle tällä kaudella paras, sillä Nieminen voittanut toistaiseksi yhden matsin top-30 pelaajia vastaan. Maaliskuussa Indian Wellsissä kaatui Florian Mayer (ATP-29) 6-2, 1-0 RET.

Jarkolle ensimmäinen kvartsi sitten helmikuun Montpellierin, kuten ATP:n etusivultakin saa lukea.

Andujar tulee Jarkkoa vastaan huomenna kvartsissa. Voitti Przysieznyn 2,5 tunnin ottelussa 6-4, 6-7(6), 6-3. Ei tullut voitto helpolla, Espanjalaisella oli jo toisen erän tiebreakissa 6-3 -johto ja oma syöttö, mutta niin vain puolalainen vei pelin kolmanteen erään. Toivotaan, että peli tuntuu huomennakin vielä jaloissa.

Kyllä Jarkko lähtee tuohon joka tapauksessa selvänä ennakkosuosikkina. Andujarin sisäkenttien saldo ennen turnauksen alkua oli 5-16, varmasti Tourin huonoimpia. Jarkollehan tuo taas on se kaikkein omin ympäristö, ja kokemustakin moninkertaisesti. 124-87 on koko uran tilasto. Itse itseäni viikon takaa lainaten: “Suotuisalla arvalla Mayerin kaavionosaan, ja semipaikka olisi täyttä realismia”. Vielä jos hieman pidemmällekin uskaltaa spekuloida, niin Nishikorillahan olisi varmasti yllin kyllin PR-hommia Tokion päässä, joten se semivastuskin saattaisi sitä kautta helpottua. Melko makea olisi esim. finaalikohtaaminen ikätoveri Benneteauta vastaan. Ranskalainen kun jahtaa yhä edelleen uran ensimmäistä kaksinpelititteliä.

En tiedä mistä nämä tilastot olet löytänyt mutta esim. tennisexplorer näyttää Jarkolle 156/93 saldoa uralta ja Andujarille 14/28 sisäkentiltä. Toki noissa on kyllä karsintamatsitkin mukaan luettuna ja Futureista lähtien.