SM-kisoihin ilmoittautuminen päättyi eikä sinne oikein kattavaa haastajalistaa Harrille saatu. Peetu Pohjola tuossa kai on kovin nimi. Kansallisesta kaartista en usko Heliövaaran kaatajaa löytyvän. Harmi, ettei esimerkiksi Patrik Kaukovalta lähtenyt mukaan.
Naisten puolella sama tilanne eli Ella Haavisto kaiken järjen mukaan putsaa pöydän muuten helposti, mutta Stella Remander asettanee ihan kunnon haasteen. Keltainen lehdistö voi käydä Teemu Selänteen tytärtä kuvaamassa, mutta tuskin hänen montaa ottelua tarvitsee pelata.
Oho! Siellähän on liigassa:
Harri Heliövaara - Eero Vasa "2-3…
Tuo voi kyllä kääntyä kummalle vaan.
Myös Oskari Paldanius haastamassa Juho Paukkua on mielenkiintoinen tapaus. Oskarin syntymävuonna Juho oli elämänsä vedossa ja kaatoi Tampereella Mischa Zverevin.
Eilisen poimintoja:
Oskari Paldanius - Juho Paukku 6-1, 1-6, 10-8
Harri Heliövaara - Eero Vasa 4-6, 7-6, 16-14
Eero Vasa/Santtu Leskinen - Harri Heliövaara/Juuso Ojanen 7-6, 6-4
Kyllähän tuo Paldanius alkaa jo aikuisten sarjassa pärjätä. Mutta on se nelinpeli vaan hassua kun yksi maailman huipuista onnistuu häviämään kotimaisessa otatuksessa. Toki siellä kolme muutakin pelaajaa on kentällä ratkaisemassa ottelua, mutta silti. Kaksinpelivoitto E. Vasasta on kyllä Harrilta kova temppu.
Tänään sunnuntaina jälleen täysi kierros ja matseja voi tosiaan seurata tuosta yllä olevasta linkistä. Kiitti, @tennisfan1!
Yksi huomisen striimattavista otteluista on avauskierroksen Emelie Gabran - Veera Selänne. Tiettyä mielenkiintoa ilmassa, mutta en odota kovin tasaisia lukemia. Ottelu alkaa klo 16:30 ja siis huomenna tiistaina.
Kun Gabran puolestaan hävisi kesällä Stella Remanderille 2-6 1-6 ja Ella Haavistolle 1-6 0-6, niin siitä voi vähän haarukoida Selänteen urakkaa nousta alimmalle kansainväliselle portaalle. Remanderin ITF-kauttakaan ei varsinaisesti menestyksekkääksi voi sanoa. Mutta huomioidaan toki, että jos Selänne tosiaan on aloittanut vakavan treenaamiseen vasta melko äskettäin, kehityskäyrä voi olla hyvinkin jyrkkä. Toivottavasti pelaa paljon kansainvälisiä junnukisoja ensi kaudella niin saataisiin jatkuvampaa seurantaa ja kunnollista mittaria.
Tänään keskiviikkona SM-kisoissa on mahdollista nähdä mm. Harri Heliövaara kaksinpelikarkeloissa. Kenttiä ei peliohjelmaan ole tarkkaan merkattu, mutta eiköhän Harri laiteta kamerakentälle. Tämä aikaisintaan klo 12, linkki HyTS:n Youtube-kanavalle ylempänä.
Siellä se vaan Lauri Kiiski vielä porskuttaa kakkossijoitettuna pääsarjassa. Jonkinlaisen elämäntyöpalkinnon ansaitsisi kansallisen tenniksen menetysjyränä, joka tuo kisaan kuin kisaan kunnon haasteen. Ei pääse junnut läpsyttelemällä keräilemään pokaaleja. Tiedä vaikka Kiiski tästä vielä mestaruuden kairaisi.
Muuan Mirra Andreeva täytti huhtikuussa 16 ja taitaa nyt olla WTA 44, joten aika laaja haitari on junioritytöissä. 17-v kaudella pitäisi jo pärjätä kohtuu hyvin ITF junnukisoissa ja mikseipä myös jo W15:ssakin.
No niin. Mirra Andreevaan verrattuna 99,99% maailman tyttöjunnuista joutaisi lopettaa sätkimisen. Ehkä joku Martina Hingis on ainoa, kenen ei tarvitse häpeillä tässä. Onneksi sekä tavoitteita että reittejä niihin on kovin erilaisia.
WTA-listan ykkönen Iga Swiatek pelasi junnuna kohtuullisen tasaväkisestä meidän Oona Orpanamme kanssa ja WTA-listan kakkonen Aryna Sabalenka tahkosi 16-vuotiaana vielä Kaarinan ja Vierumäen J4-kisoja.
No heitin Mirran esimerkiksi ihan huvin vuoksi, hän on tottakai omaa luokkaansa, mutta näyttää siltä, että tällä hetkellä meidän kansallinen taso ei kehitä tyttöjä juuri tuota J 60 tasoa korkeammalle. Sieltä pitäisi jollain konstilla nousta 2-4 vuodessa W25 tasolle tai ylemmäs. Baltian maissa tämä näyttää onnistuvan, miksi ei meillä?
Naisten puolella ekan kiekan kärkimatsi lienee käynnissä oleva, ammattilaiskisojakin kiertävät Stella Remander (2) - Aino Alkio
Tilanne 5-5… ei voi valitettavasti hyvällä tahdollakaan kovin korkeatasoiseksi luonnehtia ottelun alkua toistaiseksi. Paljon murtoja ja helppoja virheitä sekä aika laiskahkoa liikettä. Ehkä vielä kohenee? Remanderin lyönnit ovat paremman näköisiä.
Alkiolle eka erä 7-5…
Remanderille kipsi ja kasettikin jumitti. Löi pelkkiä alakierteitä lopussa.
No onpa harmi, jos näin. No, kotimaisten kenttien elävä legenda Lauri Kiiski on askeleen lähempänä mestaruutta. Kukas se olikaan miesten vanhin Suomen mestari? Joskus ennenkin asiaa on täällä pohdittu.
Emelie Gabran - Aino Alkio
Ilona Haavisto - Marissa Minetti
Kyllähän siinä miesten puolella on tiivis nelikko. Hankala tuosta on mestaria ennustaa, mutta veikataan nyt vaikka kansainvälisiä ympyröitä vähän kokeillut Pohjola.
Naisten puolella ilahduttaa 15-vuotias Ilona Haavisto. Tosin samalla tämä kertonee isolta osin myös kansallisen tason heikkoudesta. Harmi, kun 14-vuotias Milla Kotamäki ei lopulta lähtenyt kisaan, olisi ollut melkoinen tilaisuus viedä mestaruus. Ja koko kisahan meni uusiksi, kun ainoa oikea voittajasuosikki Ella Haavisto jäi pois viime metreillä kaaviosta.