Jos nyt ei vielä kuopata Kiiskiä parin huonomman kilpailun jälkeen.
Mitä tulee tuon ikäisenä pärjäämiseen, vaikeutuu se varmasti vuosi vuodelta noin 40 täytettyään. Tennis on äärimmäisen fyysinen laji ja on pelityylisidonnaista, kuinka joku selviää vanhempana otteluiden rasituksista. Jopa pisteiden välit alkavat merkittävästi pidentyä, jos esim. tuomari ei puutu asiaan.
Kiiskillä taitaa olla tähän vanhempana pärjäämiseen soveltuva pelityyli.
Ei ole tosiaan 44 mikään vedenjakaja, ehkä oli vain huono päivä Kiiskellä, sellaista sattuu joskus.
Ikä vaikuttaa jo paljon aiemmin, mutta on täysin yksilöllistä missä vaiheessa enemmän. Se on selvää, ettei muutos niin nopeasti tule, että kärkikahinoista tiput hetkessä heittopussiksi avauskierroksella.
Kollega Itävallasta kertoi juuri, että Itävallan mestaruuskisoissa Oberpullendorfissa ensi viikolla on palkintorahaa 54.000€ ja full hospitality hyvässä hotellissa kenttien vieressä niin kauan kuin ovat kaavioissa mukana. Kaikissa pääsarjaotteluissa tuomarit ja kilpailumaksu 60€.
Lisäksi naisten kaksinpelin voittaja saa villin Linzin ETA kisan pääsarjaan. Jep jep.
Itävallan liitto järjestää.
Kävin tänään Vierumäellä parin matsin verran katsomassa, ja uskallan väittää, että SM-kisojen järjestelyt eivät kalpene pätkääkään Itävallan vastaavien rinnalla
Onko @Arbitro:lla tietoa mistä Itävallan liitolle tällaiset rahat ovat ilmestyneet - onko Red Bull tai kyseinen hotelli kenties sponssaamassa? Suomenkin tenniksessä taitaisi suhteellisen maltillinen rahasumma riittää monen asian parantamiseen, mutta valitettavasti rahamiehet ovat päätyneet jalkapallon puolelle. Jos joku Anders Wiklöf syytäisi miljoonia Maarianhaminan IFK:n sijasta kansalliseen tennikseen… no, en tiedä muuttaisiko se lopulta paljoa. Junnuille ilmaiset treenit ja riittävästi treenien vetäjiä olisi tietysti kiva saada, jotta olisi isompi massa mistä tulevia ATP- ja WTA-pelaajia seuloa.
Todellakin matalammat. Ei tuollaisia summia olen nykytason peliin pointtia kenellekään syytää.
Saisi ne sen verran toki olla, ettei parempiosaisetkaan shekkejä repisi.
Itävalta taitaa olla aika varakas maa ja tenniskulttuuria ja pelaajia löytyy paljon. En ihmettele yhtään että pystyvät Challeger tason rahat saamaan kasaan.
Suomen palkintorahat eivät oikein houkuttele työssäkäyviä kansallista huippua käyttämään viikkoa Vierumäellä. Paitsi Kiiskeä