Mafia tietenkin ottaa sulat, ei vastuuta
En tiedä kannattaako tähän keskusteluun osallistua, mutta eikö Tennisliitto kuitenkin ole ry ja siten yhdistyksen vuosikokouksessa maakuntien edustajilla on mahdollisuus vaihtaa vaikka koko hallitus halutessaan tai muuten vaikuttaa rahanjakoon? Määräenemmistöllä kai sielläkin vastuuhenkilöt valitaan. Jos tyytymättömyys on laajaa niin kyllä valta vaihtuu.
Sinällään viime vuosina joku on jossain tehnyt asioita aika pirun hyvin, kun katsoo poikajunnujen tuloksia nykyisten 12-17 -vuotiaiden ikäluokissa. Suomi on ainakin kärkipelaajiensa osalta ihan Euroopan huippua useassa ikäluokassa, mutta en tiedä yhtään ketä tästä pitäisi kiittää.
Itse en ole missään tekemisissä seurojen tai liiton kanssa niin en tämän isommin osaa/halua asiaan puuttua.
Eipä noissa aiemmissa, muidenkin ketjujen ulostuloissa tainnut olla kyseessä muu kuin tarve päästellä höyryjä. Tämäntyyppiset mafiapuheet ovat osastoa likasanko, myös foorumin vapaammassa keskusteluympäristössä.
Sen verran todenperäisyyttä asioissa on, että kansallisella (huippu)tenniksellä menee huonosti. Kilpailuja on vähän ja kärjen takana tarpoville tulee valitettavan vaatimaton määrä oikeasti haastavia otteluita. Vika on silloin liittotasolla, ei seuroissa.
Soppaan voisi lisätä vielä sen ikiaikaisen kulttuurin suomalaisessa tenniksessä, jossa vain ammattilaisuuteen edenneet ovat onnistujia ja muut epäonnistujia. Tahi mitälie surkimuksia vain kansallisella tasolla.
Tuli tutustuttua tänään kansallisiin juniorirankingeihin ikäluokissa 11-16 eli yhteensä 6 ikäluokkaa. Jokaisen ikäluokan 25 “parasta” pelaajaa otettiin tarkasteluun ja kyllähän noi on aika tavalla pääkaupunkiseutupainotteisia. Käytännössä puhutaan noin 230 pelaajasta, koska osa pelaajista mahtuu useamman ikäluokan top25-listalle. Listalle päässeet seurat pääkaupungin ulkopuolelta:
TaTS 17 pelaajaa
ÅLK 12 pelaajaa
RoVS 5 pelaajaa
OVS 4 pelaajaa
TVS 3 pelaajaa
KTS 3 pelaajaa
PTT 3 pelaajaa
HTK 3 pelaajaa
LT 2 pelaajaa
KarTe 2 pelaajaa
MLK 2 pelaajaa
HTS 1 pelaaja
HyTS 1 pelaaja
JTS 1 pelaaja
JäTS 1 pelaaja
HuTe 1 pelaaja
TT 1 pelaaja
Moni suhteellisen “suuri” kaupunki loistaa poissaolollaan. Kotka, Pori, Vaasa, Lappeenranta, Kouvola, Porvoo, Lohja, Seinäjoki, Mikkeli… Ei ole tieto tennisbuumista kantautunut vielä maakuntiin.
Moni on vaihtanut seuraa, kun tulee menestystä ja on meno kansainvälisiin peleihin.
Onhan mainitsemastasi Lappeenrannasta esim. naisten kakkospelaaja Hietaranta.
Nopealla silmäilyllä tuossa kaupungissa ei ole yhtään alle 16v lisenssipelaajaa eikä junioriturnauksia järjestetty viime vuonna. Eikä tämä ole arvostelua, vaan pelkästään asian toteamista. Ihan sama meno on monessa muussakin maaseutukaupungissa.
TEHOtourin voi laittaa pyörimään tuben kautta huomenna 9-16 tubesta Jyväskylästä.
Välierät ja finaalit.
Lagerbohm toinen miesten finalisti. Pohjola ja Eerola vääntävät tiukasti kolmannessa erässä finaalipaikassa (tämä livescoressa)
Haavisto on aika ylivoimainen toistaiseksi. Välierä 61, 60
Finaalia johtaa Gabrania vastaan 5-0…
Tosi hienoa, että tällainen pikkukisa ilmaiseksi ja laadukkaasti ja vielä selostettunakin tubessa!
Ainoa miinus, että äänet eivät ola taimissa vaan edellä…
Haavisto-Gabran 61, 62
Haavisto hävisi vain 7 peliä neljässä ottelussa.
Miesten finaali Lagerbohm-Eerola n. klo 14.15
Juniori Linus Lagerbohm kävi hakemassa helpot taskurahat aikuisilta miehiltä. Kelpo voittoja tuohon sarjaan mahtuu.
Juhannuksen jälkesiin SM-kisoihin on ihan mukava kokoelma pelaajia saatu mukaan. Miehissä kansainvälistä menoakin kokeilleita on useita: Peetu Pohjola, Patrick Kaukovalta, Vesa Ahti ja Aleksi Löfman. Ja tietysti mukana myös Lauri Kiiski, josta huokuu nuorehko ja nopeatempoinen fiilis.
Naisissa mukana vielä kovempi kaarti, sillä mukana on kahta kärkipelaajaamme lukuunottamatta jotakuinkin kaikki kovat Ella Haavistoa myöten. Kovimmat haastajat lienevät Stella Remander, Clarissa Blomqvist, Aino Alkio ja Venla Ahti, mutta mielenkiintoista nähdä onko junnuosastosta (Ilona Haavisto, Milla Kotamäki) laittamaan kampoihin. Mainitaan nyt myös lähinnä lajiin vähemmän perehtyneitä kiinnostava Veera “Teemuntytär” Selänne, jolla ei tosin ainakaan viime viikon tulosten perusteella ole näissä karkeloissa sanan sijaa.
Vierumäellä pelataan tenniksen SM-kisoja ilmeisen vähällä mediahuomiolla. Suurta yleisöä kenties eniten kiinnostava pelaaja Veera Selänne esiintyi ihan edukseen selvittämällä karsinnat (yhdellä voitolla) ja haastamalla pääsarjassa hyvää kansallista kaartia olevan Sade Scharlinin kolmieräiseen.
Tänään kentällä mm. ykkössijoitetut Patrick Kaukovalta ja Ella Haavisto.
Emil Matikainen - Lauri Kiiski 6-2, 6-0…
Tänä vuonna 44v tuolla ikätoverillani.
Klassinen viimeinen mahdollinen hyytymisikä pitkäkestoisissa fysiikka vaativissa urheilulajeissa verrattuna nuoruusvuosien omaan tasoon, sekä nuorempien kyydissä pysymiselle.
Kiiski pärjäsi upealla tavalla vielä 40-42v, kuten ammattisarjoissa eri lajeissa jotkut voivat pärjätä, mutta 44v iässä nuorempien kyydissä pysymistä ei juuri laisinkaan näe.
Lieneekö väitteelle taaskaan mitään tilastollista perustetta?
Ei ole. Joskin jotain voinee päätellä myös kuolintilastoista. Ennen ikävuotta 44v yleisin kuolinsyy itsemurha ja 44v lähtien syövät. Ihminen rapistuu nopeasti pian tuossa hieman ennen 45v ikävuotta. Johtuu tietenkin myös elintavoista nonilla, mutta eiköhän joku ikävuosi voida keskimäärin asettaa maksimiksi nuoremmille pärjäämiselle.
Tottakai Saario soutaa Atlantin yli päälle 50v, joten poikkeuksia aina on. Mutta valtamerisoutu ei olekaan kilpaurheilua.
Snookerissa top 10:n pelaajien keski-ikä on 39,3 vuotta. Vain yksi pelaaja on niukasti alle 30 vuotias.
Kiiski ja Paukku ovat pitkän aikaa olleet viimeiset 80-luvulla syntyneet pelaajat kansallisen tenniksen kärkikahinoissa.
Onkohan tämä mahdollisesti viimeinen vuosi, kun kansallisia kisoissa nähdään aktiivisesti mukana kasarilla syntyneitä?
Yleisestihän Suomessa oli valtava aukko (mies)pelaajamäärissä 81-syntyneiden jälkeen. Paukku ja Heliövaara ovat sitten ansiokkaasti paikanneet näitä välivuosia.
Yks Nieminen vois pärjätä. On ihan hyväs kunnossa. Mutta miten houkutella
Onko neluri urheilua?
Bopannan pelin pitäisi olla lopullisesti romahtamassa?
Huvittavia nuo taitopelaajan Lauri Kiiski-itsemurhatilasto -kytkennät.