Kansalliset kilpailumme

Otto kohtaa ainakin kansainvälisillä kentillä mitäänsanomattoman ruotsalaisen Jack Karlsson Wistrandin, jonka ATP-ennätysranking 22-vuotiaana on 1359. Tämän saavutti voittamalla vuoden aikana neljästi M15-kisan avausottelun eikä sitten koskaan urallaan ole toisen kierroksen ottelua voittanutkaan. Hyvänä päivänä meiltä löytyisi kansallisiakin pelaajia, jotka pistäisivät ruotsalaisen koville.

Voi olla, että Smash Kotkan todellinen ykköspelaaja onkin ruotsalaisen sijasta Vesa Ahti ja tässä on vähän taktikoinnin makua. Toki HVS:n kakkosena pelaa Viktor Durasovic, joka ei juuri huonon päivän Ottoa heikompi ole. Oton hyvänä päivänä toki iso ero.

1 tykkäys

Täytyy sanoa, että liigan kiinnostavuutta itselleni vähentää se, että ratkaisukierroksille otetaan mukaan näitä “ostopelaajia”, jotka eivät ole pelanneet koko kaudella ainuttakaan ottelua. Eri asia, jos olisivat koko kauden mukana ja sitoutuneita joukkueeseen.

Käykö liigaotteluissa eri paikkakunnilla paljon katsojia? Jos Virtaset ja muut huippumme pelaavat, niin luulisi näin. Olen käynyt Oulussa ja Tampereella katsomassa, jos osunut työmatkaan, niin ainakaan niissä ei ollut kymmentä enempää arvioisin. Yksi Kuopion poika pelannut Turussa ja siellä ei ainakaan kuin muutama katsoja. Kannattaako näille maksaa, kun oletan, että ulkomaalaiset tai Suomen top 5 varmasti saavat rahaa pelaamisesta?

Minusta päinvastoin, on siistiä, kun Jarkko tai Otto kentällä. Lähtisin katsomaan heitä mieluummin!

1 tykkäys

En toki tarkoittanut pelaajia, joilla on aito kytkös seuraan, vaan näitä tuontipelaajia, jotka lennätetään ratkaisukierroksilla ensimmäistä kertaa mukaan. :grin:

2 tykkäystä

On totta,että tuntemattomia ulkomaansuuruuksia kuskataan lopputurnaukseen. Olisi ollut mielenkiintoista seurata silti muttei ehdi.

Täällä eilen poistetussa viestissä naureskeltiin tenniksen buumille, joka ei ole rantautunut kansalliseen tennikseen. Johtopäätös perustui yhteen videoon, mutta toden totta siinä oli totuuden siemen.

Täysin samaan tyyliin kävi niin Susijengille kuin Huuhkajille. Maajoukkueen menestys ei näkynyt käytännössä ollenkaan kansallisella puolella. Eihän se tietysti ole ihmekään, kun puhutaan kahdesta täysin eri asiasta. Tenniksessä ei taideta tosin edes yrittää siirtää innostusta kansalliselle puolelle.

Syy poistoon oli siinä, että linkki facebookiin ei mene järkevästi.
Suomen mestaruus kuitenkin ja muutama hassu katsoja, eikä voittajakaan mitenkään riemusta haljennut, ainakaan heti.

Kyllä koriksessa SM-finaalit on tulleet aina telkkarista ja finaaleissa katsomot on täynnä jo paljon ennen maajoukkuemenestystä. Jopa Suomen Cupissa on ollut lähes täyttä.
Olen ollut siellä nimittäin itse istumassa, välillä ylimääräisessä lisäkatsomossa.

Ja koripallossa harrastajamäärät nousseet reilusti.

Viikonlopun poimintoja omat mielenkiinnon kohteeni lihavoituna:

Otto Virtanen - Jack Karlsson Wistrand (SWE) 6-1 , 6-2
Otto Virtanen - Kenneth Raisma (EST) 6-4, 6-3

Olisi kiva kuulla, miltä Oton peli näytti. Oliko rennon helppoa peliä vai tuskailua oman tasonsa kanssa? Kumpikaan vastustajista ei ole sitä tasoa, mitä Otto kaksinpelissään normaalisti kohtaa haastajakisoissa.

Linus Lagerbohm - Vesa Ahti 6-7, 7-5, 10-7
Vesa Ahti - Oskari Paldanius 3-6, 6-3, 11-9
Oskari Paldanius - Santtu Leskinen 7-5 , 6-1
Oskari Paldanius - Lauri Kiiski 7-6, 5-1

Aika hyvällä tasolla junnumme pelaavat, kun Ahti on kuitenkin vuoden -22 Suomen mestari ja viime vuoden SM-kisojen finalisti.

Siim Troost (EST) - Otso Martikainen 6-3, 6-2

Troost ei varsinaisesti pärjää miesten ITF-kisoissa, joten Otsolta olisi voinut voittoakin odottaa.

Klaudija Bubelyte (LTU, WTA 664) - Ella Haavisto 6-1, 6-2
Ella Haavisto - Emelie Gabran 6-3, 6-4
Laura Hietaranta - Asta Miettinen 6-0, 6-0
Laura Hietaranta - Venla Ahti 6-4, 6-4

Ellan tulokset eivät lupaa vielä suurta menestystä kansainvälisille kentille, mutta liigapelit on aina vähän oma maailmansa. Lauran ensimmäinen tulos oli sitä, mitä kansainväliseltä pelaajalta näissä ympyröissä voi odottaa.

3 tykkäystä

Olisi mielenkiintoista tietää minne kaikki liiton rahat Davis Cupista (ilmeisesti puhutaan miljoonasta?, korjatkaa) menevät? Onko niin, että Suomesta voi tulla kansainvälisen tason peluri ainoastaan, jos on perheellä/tukijalla laittaa 40-50 tuhatta vuodessa lapsen pelaamiseen/harrastukseen? No aina voi tämä TJ reissata isänsä kanssa kahden viikon sijaan kolmesta neljään viikkoa Grand Slameissä maailman halki. Ja aina voi yhden turhakkeen lisää palkata liittoon tai jopa TJ:n palkkaa voidaan myös nostaa

Vai kannattaisiko laittaa kansallinen tennis kuntoon ja kilpailua nuorille sitä kautta?

Nostan hattua, kuka ikinä tekee töitä Smash/ÅLK nuorten kanssa. Talin mafian puristuksessa upeaa sekä pronssimitali liigassa ja liiganousu toisaalla

Raismaa vastaan peli näytti ainakin helpolta ja vaivattomalta.

1 tykkäys

Täällähän on laskettu hevonen pilttuusta oikein huolella. Kuten poliittisessa keskustelussa kummasteltiin, kummastelen täällä myös termin mafia käyttöä.

Talissa on tehty ylivertaista seura- ja juniorityötä, jonka päälle on kehitetty alkeellinen malli myös täysi-ikäisten kilpapelaajien valmentautumiselle. Muissa seuroissa jos onnistutaan kahdessa ensiksi mainitussa, viimeistään viimeisessä rytisee metsään.

Tennisseurat ovat ylipäätään sangen kummallisia puulaakeja (bolag), sillä useat satsaavat mustavalkoisesti junioreilla usein vain kilpatoimintaan ja täysi-ikäisillä harrastetoimintaan. Luulisi menestyksen aikuisten sarjoissa, SM-kisat/liigat/ammattilaiskentät, olevan se asia, jota tosissaan harjoittelevat tavoittelisivat. Ja tätä varten olisi myös yleisten sarjojen pelaajille kilpavalmennusta tahi -ohjausta.

S.S. On mafiapomo vielä… liiton rahat kaikki yhteen koriin

Ei sentään S.S. Sotilas

Suomen kautta aikain pelaajat, mistä tulleet? Yhdestä paikasta?

Jarkko Nieminen, Masku/TVS
Emil Ruusuvuori, Helsinki/HVS
Veli Paloheimo, Tampere/TATS
Aki Rahunen, Kauniainen/HVS?
Henri Laaksonen, Hyvinkää/HYTS
Olli Rahnasto, Seinäjoki/?
Leo Palin, Helsinki/?
Otto Virtanen, Hyvinkää/?
Ville Liukko, Turku/ÅLK
Tuomas Ketola, Vammala/?
Henri Kontinen, Tampere/TATS
Harri Heliövaara, Helsinki, SATA
Tapio Nurminen, Joensuu/?
Kim Tiilikainen, Helsinki/SATA
Tommi Lenho, Lahti/LVS
Timo Nieminen, Helsinki,SMASH

Ja täytynee muistaa, että Nieminen, Kontiset (joista toinen jäi polkemaan paikalleen hyvän junioriuran jälkeen), Heliövaara ja Laaksonen ovat olleet enemmän, kuin vähemmän ulkomaiden valmennuksen/akatemian tuote. Myös tämän hetken niin sanotut ”huippumme” Kaukovalta ja Vasat. Pitäisikö antaa kaikille kukille, jos ei saman verran, niin enemmän tasaisesti vettä? Tuskin Ranskassa, Espanjassa, Italiassa, Amerikassa, Argentiinassa, Saksassa, Hollanissa, Serbiassa jne pelaajat tulevat yhdestä halli pahasesta?

Tietenkin voidaan argumetoida, että Suomen seuroissa tehdään kaikki päin petolinnun sulkapuolen perää (paitsi Talissa), vai olisiko niin, että muuallakin on ”elämää”, kuin Talin mafian otteessa? Niinkuin leijona nro mikä lie, loi he lausumaan, argumentoillaan faktoilla. Voisiko olla, että muualla ei koeta itseään miksikään, jos kukaan ei noteeraa? Liitto ei kiinnostunut (ei ainakaan Tampereen pohjoispuolella), mitä tapahtuu.

Ja olen pahoillani, jos unohdin jonkun nyt listalta. Perustuu googlen listaan….

Ja aina välillä unohdetaan, että sinne Taliin houkuteltu monia nuoria ulkopaikkakuntalaisia, mutta jos heistä ei saa sulkia hattuun, niin ovi käy ”ei niistä mihinkään ollut” periaatteella (Loukkola, Biggs, Byskata jne). Kunhan joku tuo mainetta ja kunniaa. Suomalainen kasvatuksellinen vastuu?

2 tykkäystä

Olet oikeassa. Pienistä puroista kasvaa iso virta ja niin edelleen. Olisihan se suomalaisen tenniksen kannalta ratkaisevaa, että muutkin osaisivat. Ja tekisivät.

Se ei kuitenkaan taida olla seuran vika tahi päätettävissä, kenet liitto noteeraa ja kenet ei.

Ja mitä tulee ulkopaikkakuntalaisiin, jotka ovat kokeilleet pääkaupungin kirkkaita valoja, pelaajalla itsellään on myös vastuu tekemisestä. Muutenhan olisi keksitty ihmeiden kone, johon syöttämällä kuka tahansa pelaaja, saadaan aikaan huippuammattilainen. Sillä voisi lyödä rahoiksi.

Summa summarum. Others need to up their game. Lontooksi, jos suvaitsette.

15v muuttaa isoihin valoihin. Vastuu vanhemmilla, miksi edes tekevät tämän. Mutta jos muuttaa niin vastuu siirtyy Mafialle