Jatketaan aiheesta. Vaikka ei liity enää ketjun aiheeseen.
Suomessa on laskelmien mukaan reilut 50 miestä jotka kykenee 4000m cooperiin. Ovat joko kilpajuoksijoita tai suunnistajia. Yksikään muun lajin edustaja ei tuohon kykene. Tuo tasan 4000m 12 min tarkoittaa sitä, että jää olympiatason 5000m juoksijasta kierroksen verran jälkeen, kun nuo painaa 12 min 4400m+
3600m olisi -2 kierrosta näistä ‘Lasse Vireneistä’ ja se on pirun kova taso se mikäli jää vain 2 kierrosta huippuvuosien Lasselle 12 minuutissa.
Kukakohan on ATP-kiertueen kovin cooperissa? Thiem, Djokovic vai joku muu ja paljon lukema. Aikalailla maksimi 3800m ellei ole kilpajuoksija tai suunnistaja.
ATP-kiertueen parhaan cooperin juoksijan paino alkaa seiskalla. Yli 80 kg painavat eivät paljoa yli 3500m juokse. Nadalin tapauksessa ei niin merkitystäkään vaikka 12 minuutin juoksusuorituskyky tuskin on parhaiden 5-10 kiloa kevyempien tasolla.
Esim. ammattilaisena jalkapalloa pelaavat juoksevat kentällä futispeleissä siinä missä tennispelaajatkin, mutta cooper kuulemma FC Barcelonan pelaajilla tasolla 3200-3500. Futarit kylläkin lihaksikkaampia(painavampia) kuin tennishuiput keskimäärin ja tennishuiput juoksevat cooperin ammattifutareita paremmin.
EDIT
Veikkaan Ugo Humbert kiertueen paras cooperissa. 188cm/73kg. Näyttääkin juoksijalta, mutta onko nopea. Ainakin hyvä kenttäspiritti/taistelutahto. Juoksu/cooper on paljon myös henkistä kykyä maksimoida kykynsä. Monihan ei käytä juoksussa koko potentiaaliaan kun ei pääse juoksun aikana niin sanotusti sen pahan olon yläpuolelle flowjuoksutilaan.
Lisäksi hapenottokyky on pitkälti jo geeneissä. Toisille juoksu on vain helpompaa kuin toisille.
Juoksijoiden ja suunnistajien ohella monet hiihtäjät vetävät yli 4 km Cooperin testissä.
Harri Kirvesniemi: 5000 m 13:54 (vastaa väliaikana 4316 m Cooperissa)
Jari Isometsä ja Arto Koivisto: 5000 m, 14:55 (4000 m)
Iivo Niskanen: 10 km maantiellä, 30:39 (>3900 m)
Esko Lähtevänoja: 10 km maantiellä, 29:40 (>4000 m)
Ampumahiihtäjä Hannu Posti: 10000 m radalla, 29:45 (4020 m)
Ja vielä uskomaton Johaug: 10000 m radalla, 31:40 (3800 m)
Kiitos muistutuksesta. Olisi pitänyt tuo hiihtäjien kova juoksutaso muistaa.
Ilmankos henk.koht olin 18-vuotiaana 3300-3500m cooperkunnossa. Hiihdin kilpaa 6-10-vuotiaana, kunnes tuli ne 1990-luvun alun Etelä-Suomen lumettoman leudot talvet aikaa ennen hiihtoputkia ja oli pakko/käytännöllisempää vaihtaa lumilaji kesälajeihin. Futista ja tennistä seuratasolla sitten noin 12-18v. Yllättävän vähän varsinaisilla juoksulenkeillä käytiin.
Se pistänyt silmään. Nuoren Jarkko Niemisen treenaamisesta kun aikoinaan uutisoitiin, niin näytettiin kun Jarkko juoksi räntäsateessa pururadalla. Nykyisin vastaavat uutiset tulee kuntosalilta mukavista olosuhteista kuntopyörän päältä pääosin.
Vähän epäilen että onko barcelonan äijät vetäneet ihan täysiä ja onko ollut muutenkaan kaikki ryynit kohdallaan. Sanoisin jalkapallon olevan kuitenkin enemmän coopertyylistä suoritusta vaativa kuin tennis. Jalkapalloilijoilla varmasti myös juoksutekniikka taloudellisempi.
Toisaalta jalkapalloilijat ja tennispelaajat eivät välttämättä kummatkaan cooperiin kovin vakavasti saata suhtautua verrattuna puhtaiden kestävyyslajien urheilijoihin, joilla nämä testit enemmän arkipäivää.
Googlettemalla löytyi ammattiurheilijoiden määritellyt rajat.
Alle 3100 huono
3100-3400 keskitaso
3400-3700 hyvä
3700+ kiitettävä/erinomainen
Ei ole poikkeuksellinen asia mikäli ammattilaisena urheileva juoksee esim. 3200. Tuskin lihaksekkaat NHL-jääkiekkoilijat tuon enempää juoksee.
Toinen asia on tuo motivaatio. Oudoksun tosin, mikäli kilpaa urheilevalla ei ole motivaatiota ja kiinnostusta testata omia maksimirajojaan. Mutta varmasti joukkuelajeissa on näitä ‘naureskelijoita’ yhteisissä testeissä mukana jotka eivät ota hommaa tosissaan.
Henk. koht kun armeijassa juoksin 3300m intin surkeat tossut jalassa ja pehmeähkö hiekkakenttä alustana, sekä +28 helle. Ei aivan optimi. Kultaisen juoksijanmerkin sai kun saavutti 3000m. Kun olin noin 11min kohdilla 3000m saavuttanut, niin alikessu huutaa kentän laidalta ettei tarvii juosta enää! Siis mitä ihmettä! Itse ainakin halusin testata kuinka paljon lukemaksi tulee. Ne 1.divarin puoliammattilaiskiekkoilijat juoksi samaan aikaan 2800-3000m. Osa ehkä löysäili, joskin ei kropan rakennekaan keskimatkan juoksijalta näyttänyt. Kovakuntoisia tyyppejä joka tapauksessa.
En nyt ymmärrä ihan kyllä mihin tuollainen taulukko perustuu? Joku todennut että kun juokset jonkun matkan cooperissa olet ammattiurheilija. Kuullostaa hassulta minun korvaani. Jääkiekkoilijat ja jalkapalloilijat eroaa kyllä kuin yö ja päivä. Toisilla kimmoisaa ja toislla puristavaa touhua. Tosin näidenkin lajien treenitavat ovat lähentyneet ymmärtääkseni ja enää lätkänpelaajatkaan ei tee kyykkyjä kuin sepporäty, vaan lajille ominaisempaa voimaa.
Olihan tenniksessäkin beckerien ja edbergien aikakausi jolloin liikuttiin perse alhaalla valtavat reidet pullottaen. Nykyisin liikutaan kimmoisammin hukkaamatta energiaa ylenmääräiseen kyykistelyyn. Volleyssäkään ei tarvitse takapuolen maata koskettaa, saati takakentällä liikuttaessa.
Aika kesy tulos TBH.
Lukiossa jokainen vähänkin liikunnallinen vetää/veti vanhaan hyvään aikaan 3000m+. Itse jotain 3250 m “leikitellen” - no, ilman aktiivitreeniä niihin aikoihin.
Tennispelaaja on tyypillisesti liian laiska mitä tulee kovaan fysiikkaan ja sen edellyttämään kovaan fysiikkatreenin. Jarkko Nieminen oli tietenkin tässä poikkeus - lahjakkuus. Mutta joku Aki Rahunen on se mitä yhä ymmärrän suomalaisella tennispelaajalla. Siksi sanon: Pistäkää fysiikka kuntoon katsotaan ja puhutaan sitten – “lahjakkuudesta” ja “lajitaidosta”.
Mielenkiintoinen aihe kyllä tenniksen hanteellinen atleettinen asento/valmiusasento ja edelleen liikkuminen ja jalkatyö aina lyöntiä/swingiä myöten.
Osa suosii energiaa tuhlaavaa täysrotaatiota lyönneissään (epäoptimaalista jos jokin), osa välttää tätä viimeiseen asti (eli tyypillisesti puolustuslyönteihin useita metrejä takalinjan takaa). Yhdellä on painonnostajan jalat, toisella ripakintut. Toisella leveä valmiusasento kuin ladonovet, toisella kapoinen ja liikkuva kuin västäräkillä jos vertaukset ja pienet kärjistykset sallitaan. Vastaavasti polvien koukistusaste ja lantion tilt (normaali/anteriorinen/posteriorinen).
Yleisesti ottaen urheilubiomekaniikan pitäisi tarjota optimaalinen vastaus suureen osaan näistä kysymyksistä. Ei kuitenkaan aina eikä välttämättä ennen kuin hyväksytään tennistekniikkojen tietty fundamentaalinen paradigma.
Yleisesti voi todeta, että kannattaa hakea (todellakin) helpointa ja energiaa vähiten kuluttavaa tapaa tehdä tenniksen liittyviä asioita kentällä. Siihen ei ainakaan kuulu koko kehon samanaikainen spinnaaminen lyönneissä, ei liika kyykistely (älä kyykkää syötössä!) eikä edes korostunut “jalalta pumppaus” (erit. kämmenlyönnissä). Painopisteen (turha) nostaminen ja laskeminen kannattaa minimoida ja tasapainoa priorisoida. Älä hypi. Kiinnitä huomiota jatkuvaan pieneen liikkeeseen jumittumatta syviin asentoihin tai liioiteltuihin takajalan lataamisiin. Vältä myös jäykkää mailakäsivartta ja kädellä lyömistä. Älä purista äläkä pakota.
Tanssi tai askella lyöntiesi läpi aina kun mahdollista - olkoon rennonenerginen mottomme.
Fysiikka kuntoon myös. Paradoksi tai ei: Mitä parempi fysiikka - sen helpommin pelaat; pelaat helpolla, energiaa säästävällä tavalla (jos tiedät miten niin pelataan). Siten hyvä fysiikka tuottaa kaksinkertaisen edun.
Suomen kaksi parasta junnua vuonna 2002 oli 17v Barkov ITF100+ ja 18v Manninen ITF400+. Manninen pelasi EM18 kisan 2.kierroksella myöhemmin ATP79 rankingin saavuttanutta Adrian Unguria vastaan.
Nuo vuoden 02 Suomen kärkikaksikko tuli molemmat voitettua 1990-luvulla 3-4 vuoden ikäeron turvin.
Tuli tuosta Eerikäisen Ruusuvuori-artikkelista mieleeni C-luokan finaaliottelu, jossa 15-vuotiaana voitin silloisen 12v rankingin Suomen ykkösen Mannisen jotain 62 62. Tenniksen harjoittelun aloitin kaksi vuotta aiemmin.
Taktiikkanani 150 cm 12v huippua vastaan oli lyödä sellaista 2-4 metriä verkkonauhan ylittävää korkeaa lyöntiä voimakkaalla yläjengalla. Välilä kävi jopa niin, että pallo pomppasi kokonaan 12-vuotiaan ylitse.
Tai joka tapauksessa taktiikka oli hankaloittaa vastustajan lyöntisuorituksia. Joutui lyömään toistuvasti pään korkeudelta ja tuon ikäisen fysiikka ei siihen riittänyt. Lisäksi omalta kannalta tuollaiset reilulla tavalla verkkonauhan ylittävät lyönnit yläkierteellä olivat takuuvarmoja lyöntejä ilman pelkoa virheestä.
Tavallaan samat asiat puree myös propeleissä massalla, vaikka toteutus täytyy tottakai olla aivan toista luokkaa. Kyse on kuitenkin vastustajan lyöntien hankaloittamisesta. Sitähän Rafa Nadal tekee mitä suuremmissa määrin.
Vuotta myöhemmin 16v B-luokan finaalissa ei enää samat aseet yhtä suoraan purreet aikuista miestä vastaan, vaan tarvittiin peliin kulmia ja stoppareita sekä voimaa. Siitä vuosi eteenpäin 17v A-luokan semissä nopealla hallikentällä kyyti oli sen verran kylmää, että tajusin 13-v lajin aloittamisen olevan liian myöhäinen ikä.
Eerikäinen kirjoitti myös, että suomalaiset ovat nopealla kentällä viihtyviä ja siinä parhaimmillaan koska hallikausi kestää sen 8 kuukautta.
Varmasti ammattilaiseksi tähtäävillä tällä tavalla. Mutta ainakin henk.koht massatreenien tuntimäärät olivat junnuna suurempia kuin hallikentillä. Massalla sai pelata vuodessa 4kk ilmaitteeksi ja kesällä oli aikaa. Useita tunteja lähes jokainen päivä. Niin kauan kuin huvitti olla kentillä. Talvella hallimaksujen vuoksi ainoastaan 2h viikossa seuravalmennusta + kolmas tunti itse ottama. Usein täytyi treenit lopettaa kesken ennen kuin edes lämpeni kunnolla. Jäi nopeat alustat vieraaksi massaan verrattuna. Toki sama seikka ei päde niillä joilla budjetti kestää.
Riippuen ehkä myös missä päin Suomea treenaa. Pk-seudulla varmasti joutuu pulittamaan ainakin suosituilla kentillä myös ulkona.
Pienemmässä kaupungissa seuran omat junnut saavat pelata ilman kenttämaksua silloin kun kentillä ei ole varattuja tunteja. Ja sellaisia hetkiä riittää. Miksi tuohon muutosta olisi tullut.
Lisäksi on paljon yksityisen rakentamia yksittäisiä massakenttiä ympäriinsä 'metsiä" ja suurin osa ajasta tyhjillään. Muutamalla neuvottelulla/kytköksellä treeni-intoinen junnu(t) pääsee ilman maksua vastaan kesällä tälläisille kentille. Sama mahdollisuus ei toimi talvella.
Joka tapauksessa mikäli huipulle haluaa, niin pitää löytyä pätäkkää. Johtuen osaksi Suomen kylmästä ilmastosta.
Kyllä Suomesta löytyy top 10 nousseita 13v tai jälkeen aloittaneita. Ei ammattilaisia toki, mutta Suomessa kovalla tasolla pelanneita. Yksi legendaarisimmista Pertti Vainikainen.
Keskieuroopassa useimmat massaklubit joilla olen käynyt ovat keskimäärin 8 kentän klubeja ja useimmissa pelataan myös talvella kuplissa. Huippu oli Wienissa Postverein Sportklubin 44 massakenttää, joilla pelikausi oli huhtikuun lopusta lokakuun puoliväliin. Siinä ehtii tulla aika paljon enemmän toistoja kun meillä.
Varmasti näin. Eihän se mahdotonta ole kun intoa vain riittää.
Ja ITF-tason noin ATP300-600 sijoilta löytyy pelaajia jotka aloittaneet 10v. Tuo taitaa olla melko viimeinen hetki tennis aloittaa jos meinaa propeleissä jotakin aikaan saada.
Henk.koht hävisin B-luokan kisassa joskus 16v ikätoverille 46 57, joka kymmenen vuotta myöhemmin oli kansallisen rankingin nro. 25 ja tuttu näky SM-kaavioissa. Vaihdoinkin baarissa pari sanaa hänen kanssaan alle kolmekymppisenä edellisenä iltana kun sanoi seuraavana päivänä pelaavansa Finnish Tourilla.
Houkutteli kentille, mutta kun ei tarjoutunut itse pelikaveriksi enää, niin eipä tullut lähdettyä siinä kohdin.
Ainakin hyvä kenttäspiritti/taistelutahto. Juoksu/cooper on paljon myös henkistä kykyä maksimoida kykynsä. Monihan ei käytä juoksussa koko potentiaaliaan kun ei pääse juoksun aikana niin sanotusti sen pahan olon yläpuolelle flowjuoksutilaan.