Oskari Paldanius - huippujunnu matkalla maailman huipulle

Oskarin kalenteri ollut myös aika täynnä vain ja ainoastaan kovia kisoja. Sekaan vuoden alkuun joku kevyempi future tahi jopa Finnish Tour ja sieltä rentoa voittamisen fiilistä. Eiköhän siellä osata taustoissa nämä hommat ja sorvata oikea ja nousujohteinen ohjelma uuteen kauteen. Sopiva lepojaksokin lienee paikallaan pitkän kauden perään. Seinään on helppo ajaa, jos jatketaan samoilla höyryillä.

1 tykkäys

Tässä skenaariot, mitä saavutuksia saisi tapahtua tuloksellisesti ympärillä maksimissaan (pl. Waznyn nelinpeli ei kerro totuutta (tässä on enemmän liikkumatilaa, koska oletus että pelaa Oskarin kanssa molemmat viikot neluria ja Oskari hyötyy pisteellisesti suhteessa enemmän menestyksessä kuin Wazny johtuen pisterakenteesta). Tämän takia laitoin samanlaiset saavutukset kuin Oskarilla tähän skenaarioon.

Kenellekään en laittanut myöskään OB:sta finaalitappiota, vaikka olisi pisteellisesti tilaa, koska tämä olisi budjetoitu tässä skenaariossa Oskarin paikaksi (voitolla homma olisi selvä) -eli OB -finaalivoitto vain laitettu nille, joille ei riitä ko. saavutus Oskarin ohittamiseen, sitten SF/alhaisempi saavutus OB:sta, jos voitto olisi riittävä Oskarin ohittamiseen…Joten ei kannata ihmetellä, jos skenaario sisältää paljon ristiriitaisia tuloksia, koska eivät kaikki tule pääsemään ko. saavutuksiin.

Tässä skenaariossa korostan nimenomaan Oskarin finaalitappiota, koska tuosta voi tulla silloin tiukka taisto ympärillä tässä kahden kisan kokonaisuudessa, sillä voitolla olisi peli selvä.

9. Paldanius 2185,5 pts
-(OB -RU kaksinpeli + J300 Bradenton W -nelinpeli) -nelinpeli osuus jo saavutettu minimissään. (Tämä jälkimmäinen kohta varmisti jo Santamarta Roigin ohittamisen, mikäli saavuttaa OB:ssa finaalipaikan). Tästä eteenpäin kaikki on ylimääräistä plussaa pisteellisesti

10. Guto Miguel 2181,5 pts
-(jos ei ole WC:llä mukana OB:ssa)

11. Wazny 2165,5 pts
-(J300 Brandenton W -nelinpeli + OB W -kaksinpeli+nelinpeli (oletus pelaa Oskarin kanssa)

12. Tabata 2156,5 pts
-(OB -SF kaksinpeli sekä OB -W nelinpeli)

13. Santamarta Roig 2129,25 pts
-(ei pelaa OB -top 10 todellinen raja nykyhetkessä).

14. Karki 2121,75 pts
-(OB -W kaksinpeli+nelinpeli -Ulkona top 10 -taistosta.

15. Mackenzie 2107,25p
-(OB -W kaksinpeli + OB -W nelinpeli) - Ulkona top 10 -taistosta.

16. Hance 1974 pts
-(OB -SF kaksinpeli + OB W- nelinpeli).

Pelaajat top 20:stä, jotka eivät pelaa hyvin todennäköisesti OB:ta (ei ilmoittautumista kisaan/vetäytyminen):

-Guto Miguel 2181,5 pts (ehkä joku mahdollisuus villiin korttiin J500 Meridan voiton myötä?)
-Santamarta Roig 2129,25 pts (top -10 raja kausiprojektissa nykyhetkessä)
-Pleshivtsev 1829,75 pts
-Leach 1688,5 pts
-Bilozertsev 1578 pts
-Bernet 1537,5 pts

EDIT 1. Päivitetty Tabatan tuloksia. (0p kilpailu laskettavien pisteiden osalta J300 Bradentonista).
EDIT 2. Paldanius/Wazny nelinpelitulosta päivitetty.
EDIT 3. Paldanius/Wazny nelinpelitulosta päivitetty sekä Mackenzie ja Waznyn -kaksinpelitulokset.
EDIT 4. Päivitetty Oskarin/Waznyn pisteet.
EDIT 5. Päivitetty Oskarin/Waznyn pisteet.

1 tykkäys

Onkohan siis teoreettisesti mahdollista käydä niin, että Orange Bowlin nelinpelissä jossain vaiheessa Waznyn kannattaa yrittää hävitä Oskarin parina, jos viimeisestä top10-paikasta käydään taistoa heidän kesken? Eri asia toki, onko puolalaisen taustajoukoissa näin tarkkaan asiaa ylipäätään laskettu.

2 tykkäystä

Jos ajatellaan Waznyn tilannetta puhtaasti peilaten Oskaria pisteellisesti, niin varmasti näin on. Toisaalta päätyyn asti menemällä koskee enemmän tätä J300 kisaa, jälkimmäisessä tulee samanlaiset pisteet molemmille, kuten alla oleva esimerkki kuvaa.

+17 (1. kisa) + 47 (2. kisa)=64p tuplamestaruudella Waznylle.
+37,5 (1. kisa) +47 (2. kisa)=84,5p tuplamestaruudella Oskarille.

Mutta sitten vastaavasti, kun muihin ympärillä oleviin pelaajiin peilataan niin ei ole oikein vaihtoehtoja Waznylla.

Waznyn vaan täytyy toivoa, että Oskari ei olisi vastassa OB -finaalissa, koska pisteikkuna on sulkeutumassa, riippumatta ko. mahdollisen ottelun lopputuloksesta mikäli J300 Bradenton ei tuota Waznylle finaalipaikkaa/turnausvoittoa kaksinpelissä. Silloin olisi enemmän riippuvainen Oskarin menestyksestä OB:n kaksinpeleistä, vähän sama juttu Tabataa vastaan, mutta tuohon voi sentään vaikuttaa enemmän esim. viemällä pisteitä nelinpelistä pois.

Eli nelinpeli ei enempää voittoja (Wazny/Paldanius) + OB kaksinpeli -W Wazny ja Oskarille kaksinpeli OB -RU (Waznyn J300 Bradenton -SF kaksinpelillä)

Tällöin loppupisteet: Oskari 2148p vs Wazny 2134p…Joten tämän turnauksen voitot nelinpelissä ovat ratkaisseet sen, että tämä skenaario on sulkeutunut Waznylta (jos ei tee vaadittavia tuloksia kaksinpelissä J300 RU/W). Ennen turnausta Oskarilla tämä skenaario näytti 2129,25 pts ja nyt lukema näyttää 2148p kahden otteluvoiton jälkeen, kun vastaavasti Waznyn pistetili on avaamatta, vaikka mukana vielä kaksin+nelinpelissä.

1 tykkäys

Olisi sitä kuuluisaa kovaa peliä Bostonissa, eikä kun Bradentonissa.

Paldanius/Waznylle puolivälierävoitto nelinpelistä 3-6 1-6.

Waznylle ja Mackenzielle tappiot vastaavasti kaksinpeleistä, joten heille ei tullut lisäpisteitä kaksinpeleistä. Mackenzie myös antoi w/o:n nelinpelistä, joten asetelmat selvät Mackenzien osalta. Mackenzie on ulkona top 10 -taistosta, vaikka saisi maksimitulokset kaksin+nelinpelistä OB:sta.

Sitten Wazny ei voi enää saavuttaa QF -nelinpeli voiton myötä Oskaria kauden päätteeksi, jos pelaisivat OB:ssa keskinäisen finaalin, joka päättyisi Waznyn eduksi (oletus pelaavat yhdessä ensiviikolla nelinpeliä). Ei ole kuitenkaan vielä poissuljettua silti Waznyn osalta top 10 -paikka, mutta se on nyt paljon hankalampaa, vaikka voittaisi OB:n kaksinpelin.

3 tykkäystä

Paldanius/Waznylle 3-6 3-6 voitto välierissä…

Oskarille tuli taas lisäpisteitä rankingiin, että Oskarin kaksinpeli finaalipaikka (OB:sta) skenaariossa ei enää riitä Tabatalle pelkkä välieräpaikka (kaksinpeli) + turnausvoitto (nelinpeli).

Tällöin tilanne olisi Oskari vs Tabata 2168,5 pts vs 2156,5 pts. Tilanne päivitetty yllä olevaan taulukkoon.

3 tykkäystä

Itseasiassa Oskarilla on hiukan enemmän variaatiota tuossa top 10 nappaamiseen myös OB:n kaksinpelin SF -paikalla (ylittää maagisen luvun 2129,25 pts). Tietysti tässä on vielä muuttujina esim. Tabatan/Hancen sekä Waznyn kaksinpeli+nelinpeli tulokset.

-J300 -W (nelinpeli) +OB -SF (kaksinpeli) + OB -RU (nelinpeli) = 2132,25 pts

-J300 -RU (nelinpeli) + OB -SF (kaksinpeli) + OB -W (nelinpeli) = 2143,5 pts

-J300 -W (nelinpeli) + OB -SF (kaksinpeli + OB -W (nelinpeli) = 2160,5 pts

Sitten vielä huomisen finaalin panoksena on se, että jos tulee voitto ja Oskari etenee OB:n kaksinpeli finaaliin, niin sauma ohittaa jopa Guto Miguel (mikäli hän ei osallistu OB:hen/ei kerää lisäpisteitä). Oskarin ei tarvitsisi myöskään edes kerätä lisäpisteitä nelinpelistä OB:sta.

Tällöin loppupisteet olisivat:

Paldanius vs Guto Miguel 2185,5 pts - 2181,5 pts.

EDIT. Paldanius/Waznylle 6-0 6-4 voitto J300 Bradentonin finaalissa Alvarez/Sesko -tiimistä.

5 tykkäystä

OB:n kaaviot julkaistu kaksinpelin osalta:
(nelinpelikaaviot ei vielä julkaistu).

Oskari vs Tito Chavez (ITF-40) 1. kierroksella.
Linus vs Agassi Rusher (ITF-162) 1. kierroksella.

Vahvistuksena myös se, että Andres Santamarta Roig sekä Luis Guto Miguel eivät löydy kaaviosta, joten Oskarilla on nyt homma puhtaasti omissa käsissä. Pitää vaan pystyä toimittamaan tässä kisassa.

Kaaviojako kertoo sen, että jos Oskari etenee OB:ssa finaaliin, niin se on sataprosenttisen varma top 10 -paikka. (Tabata ja Hance ovat yläkaaviossa törmäyskurssilla). Vain Wazny samalla puolen kaaviota kuin Oskari.

Oskari saavuttaisi pelkällä kaksinpelin finaalipaikalla jo Santamarta Roigin sekä Guto Miguelin ohittamisen.

Vaihtoehtoinen tapa kaksinpelin SF + nelinpelin finaalitappio/voitto.

4 tykkäystä

Aika huippuunsa onnistunutta viikkoa se Oskarilta vaatisi. Jo avausvastustaja Chavez on meriiteiltään Paldaniusta kovempi massalla (J300 finaali vs. Oskarin J500 puolivälierä) eikä viime viikon 1. kierroksen tappio mitenkään lisännyt uskoa menestykseen. Toivotaan toki sitä huippuviikkoa tähän junnu-uran päätökseen.

1 tykkäys

Paldanius voitti 2024 alkukesästä massalla Belgian J300 kisan ja pelasi Saksan J300 finaalissa.

Vihreä massa on myös omanlaisensa alusta ja vähän lottoa on kuka siihen sopeutuu. Paldaniuksella kokemusta vihreästä massasta Suomesta Oulun TE14 turnauksesta Nalli Sportista jo kaukaa vuosien takaa, voittamalla turnauksen toukokuussa 2021. Sekä viime vuonna oli jo mukana Orange Bowlissa ja myös jo vuonna 2019 U12 sarjassa menestyi hyvin. Tosin en varma pelataanko U12 sarja samalla alustalla.

Kova on vastus joka tapauksessa.

4 tykkäystä

Itse pidän Chavezia ihan kelvollisena arpana, jos katsoo pelkkää tuloslistaa…Chavez ei ole ollut viime aikoina missään huippuiskussa sekä Chavezilla on kaikista alustoista selkeästi heikoin voittoprosentti massalta (tänä vuonna), vaikkakin löytyy J100 kisoista tai alempaa useampi turnausvoitto.

Tietysti Oskarin viimeaikainen kaksinpeli otteluiden menestys ei ole ollut hääviä Chavezin tavoin, toisaalta tälläinen ottelu voisi antaa itseluottamusta turnauksen jatkoa ajatellen, jos läpäisee avauskierroksen.

Chavez oli vielä edellisissä OB:n esikisoissa viimeisiä sijoitettuja, nyt on sitten luultavasti ensimmäisiä pelaajia, jotka ei saanut sijoitetun pelaajan -paikkaa.

2 tykkäystä

Paldanius/Wazny suht. odotetusti nelinpelissä mukana…avauskierroksella vastaan Bothma/Doig -tiimi.

Tabata ja Hance avasivat omat kaksinpeliottelunsa suht. rutiininomaisesti voitoilla suoraan kahdessa erässä. Tuo lähinnä ajatellen, jos Oskari pääsee kaksinpelissä SF -vaiheeseen, mutta ei kuitenkaan finaaliin ja saavuttaa nelinpelissä vaadittavan finaalipaikan tai voiton.

1 tykkäys

Vaikuttaisi Oskarin ottelun alku viivästyneen sateiden vuoksi, joten tuskin tulosta luvassa kovinkaan äkkiä. Muutenkin näyttää aika sateiselle sääennuste viikon ajalle, joitain vähän parempia päiviä luvassa.

Joo orange bowlin kotisivulta löytyy tuore aikataulu, Oskarin pitäis aloitella kasin pintaan Suomen aikaa. Ei tuo matsi kaiketi ole päässyt edes alkamaan ennen sateita tai ainakaan mitään “to finish”-merkintää ei löydy. Sitä ei tiedä mikä säätilanne, nopealla vilkaisulla ainakin foreca tarjoaa melko kosteaa iltapäivää Fort Lauderdalen seudulle.

Harmi ettei Orange bowlista kaiketi ole tarjolla edes live scoreseja et tiedonkulku on hieman hidasta.

1 tykkäys

Muutamilta kentiltä on näköjään otteluiden tilannetta päivitetty, mutta Oskarin/Chavezin toisen kierroksen vastustaja on selvillä toiselle kierrokselle Oliver Sanders…Sanders sai luovutusvoiton 6-2 2-0 tilanteessa.

Sanders läpäisi tähän kisaan karsinnat ja J500 Meridassa hävisi puolivälierissä Linukselle kolmieräisen.

Oskari näköjään on ainakin voittanut Sandersin tänä vuonna kovilla kentillä J300 College Parkissa ennen US Openia Sandersin 6-1 6-3.

Katsotaan kuitenkin miten käy Oskarille avausottelussa.

EDIT. Sen verran sanoja takaisin, että nyt ei ole enää merkattu ITF -sivuilla vielä voitetuksi otteluksi Sandersille, toki johtaa peliä. Aikaisemmin oli toki voittajan merkkaus laitettu.

Millähän ne livescoret saataisiin? 15 seniorikansalaista tarkkana naputtelemaan tablettia kentän reunalle koko päiväksi.

Tekniikasta en tiedä miten näitä scoreseja suhteellisen reaaliaikaisesti nähty useissa junnukisoissa tällä kaudella. Ehkä se tekniikka ei sitten Miamin lämpöä ole saavuttanut

Ei tainnut Oskari päästä pelaamaan eilen ja tänään tulessa heti jonon ensimmäisenä klo 8 aamulla paikallista aikaa. Sanders tosiaan johtaa viereistä ottelua 6-2 4-4, joten on vahva kandidaatti Paldaniusta vastaan toisella kierroksella.

3 tykkäystä

Streami Paldaniuksen matsiin. Johtaa breikillä 3 - 0.

1 tykkäys