Oskari Paldanius - huippujunnu matkalla maailman huipulle

Nyt jo 5-1" eli kahden breikin johto. Chavez ei vaikuta kovin varmalta eikä tulivoimaiselta.

1 tykkäys

Toinen erä Chavezille 6-4, mutta Oskari johtaa toista murron turvin 3-0. Pelasti äsken kaksi murtopalloa.

1 tykkäys

Aika ankea striimi joka vaan lataa ja lataa. Liekö poikki koko homma?

Striimi on yhtä ankea kuin ottelukin. Nyt jo 3-3…

Tulihan se voitto sieltä lopulta. 6-3!

6 tykkäystä

Joo oli kyllä heikkolaatuisin tennisstriimi mitä olen koskaan seurannut. Kuvanlaatu olisi ollut ihan jees mut eipä matsin katsomisesta mitään tullut kun parin sekunnin välein loadingia.

Voitto kuitenkin pääasia, huomenna jatkuu mut aikatauluja ei vielä ole julkaistu. Oskarilla tilanne, että päätyyn asti olisi viisi matsia jäljellä kun taas kisapäiviä huomisesta eespäin neljä joten kahden matsin päivä siellä varmuudella edessä jos voitokkaasti kisaansa jatkaa. Mutta taitaa koko kaavio olla samassa tilanteessa, ainakaan ITF:n kaavio ei ole yhtään pelaajaa merkinnyt R16-vaiheeseen.

4 tykkäystä

Joo se on Oskarin saavutettava vielä joko:

3 voittoa kaksinpelissä (SF) + 4 tai 5 voittoa nelinpelissä (RU/W)

Vaihtoehtoisesti vielä 4 tai 5 voittoa kaksinpelissä (RU/W) ilman välttämättömyyttä voittaa yhtään ottelua nelinpelissä.

Tänään ei ole yhtään kakkoskierroksen ottelua ohjelmassa.

2 tykkäystä

Sanders näytti Meksikossa Linusta vastaan rankingiaan paremmalta. Potentiaalinen pelityyli. Osaa vauhdintuoton.

1 tykkäys

Ehdottomasti etukäteen ajatellen kovempi vastustaja kuin Chavez, kun näki kaavion ensi kertaa.

Sen verran kaavioon tuli helpostusta, että romanian Stefan Horia Haita heitti pyyhkeen kehään. Tämä ITF-sijalla 30 oleva mies nimittäin voitti muutama viikkoa sitten Meksikossa J300-kisan ja olisi ollut kova haaste. Nyt kolmannella kierroksella on sen sijaan vastassa jompi kumpi massalla vähemmän viihtyneistä 16-vuotiaista yhdysvaltain pojista. Oletettavasti Oskarille helpompia molemmat kuin toisen kierroksen Sanders, joka kohdataan täänä Not Before 12:30 paikallista aikaa.

2 tykkäystä

Jos tänään tulee voitto, niin alkaa ho jännittämään.

Tanishk Konduri voitti J300 College Parkissa (kovilla kentillä) Oskarin 6-2 7-6. Olisi luultavasti näistä kahdesta haastavampi vastustaja siis vrt. Raghuramiin nähden.

Lisämainintana Oskarin turnaukseen liittyen:

Paldanius/Wazny avasivat nelinpeliturnauksen voitolla Bothma/Doig -tiimistä lukemin 6-0 6-3…Nyt Paldanius/Wazny voittaneet 6 peräkkäistä ottelua suoraan 2-0 erin.

1 tykkäys

Oskarin matsi alkaa just, tuossa striimi kentälle 16. Kaippa siellä Oskari kentällä on lämmittelemässä eikä mitään kenttävaihtoja ole tullut, tulostauluun kun ei tässä kohtaa jostain syystä ole pelaajien nimiä saatu.

Toistaiseksi ei striimi pätki mikä tietysti iloinen asia

1 tykkäys

Jyrän alla on Oskari toistaiseksi ollut numeroiden valossa: 0-4. Mutta onhan tässä aikaa vielä nousta.

Yliyrittämistä Oskarin pelaaminen ja paljon heikkoja lyöntivalintoja esim. stoppareita laittaa ja sitten puuttuu visio, miten pelata näiden jälkeen jatkotilanteet, jos piste jatkuu…Jalat eivät tikkaa riittävästi myöskään ja kämmen on vähän ponneton, rysty nyt toimii jollain lailla.

Luultavasti haettava toisessa erässä pidemmän kaavan kautta pisteitä, vaikka tuolla tavalla ei välttämättä pitkälle pötkitä ja karsittava halvat virheet pois esim. tuollaiset verkkovirheet ja smash virheet aika anteeksiantamattomia.

Syötönpalautuksia menee myös liikaa verkkoon, vaikka ei ole mitään huippusyöttämistä ja sitten kämmeneltä virheitä/ponnettomia palautuksia tulee nimenomaan riippumatta vastustajan pallon laadusta, kun saa suunnattua riittävästi Oskarin kroppaa kohti.

Haastavaa tällä hetkellä maalailla pelistä positiivisia aspekteja, jolla voisi kääntyä voitoksi, vaikka erän lopussa Sandersin pelissä oli säröjä, pitäisi Oskarin parantaa pelaamistaan kautta linjan.

Pallovarmuus ainakin tuotti nyt murron, Sanders tekee enemmän virheitä…Tuo pitää nyt jotenkin pinnalla, niin kauan kunnes Sanders löytää pelitason uudelleen.

Joo nyt Oskari on oikealla strategialla liikkeellä, pelata vaan yksinkertaisesti pitkää ja kuluttavaa rallia, harkita hyvin tarkkaan mihin palloon hyökkää. Toivoa vaan, ettei Sanders nosta pelitasoa ja hyytyisi jossain kohdin totaalisesti.

Nämä syötönmurrot pitää hyväksyä, kun joutuu hakemaan vähän passiivisemman kautta, tänään ei vaan aggressivisessa tenniksessä tule voittoa Sandersia vastaan. Nyt vaan pitää viedä järjestään näitä pidempiä pisteitä.

Vaihteeksi vähän helpompi pito hetkeen…Nämä hyvin tärkeitä saada, jotta seuraavaan gameen pääsee jahtaamaan murtoa paremmilla energiatasoilla.

2 tykkäystä

Nyt on puolin ja toisin hermostuneisuutta. Sandersilla isoja virheitä omassa syöttövuorossaan ja sen jälkeen Oskarilla tipahti taso jalkatyön osalta ja epäröi lyönneissään aikaisempaan nähden ratkaisevasti.

Nyt on Oskarilla tiukat paikat, täytyy murtaa Sandersin syöttö…Sanders löysi pelinsä ja pääsi vielä kuokkimaan ns. Oskarin vahvoille alueille.

6-1 7-5 tappio Oskarille eli top 10 jäi haaveeksi…

ITF-kisojen kautta sitten hakemaan vauhtia ensi vuonna. Tuossa oli ihan kelvollista puolustuspelaaminen, mutta paljon on tekemistä hyökkäyspelaamisessa ja lyhyiden pisteiden hankinnassa itselleen, ainakin massatenniksessä.

Syötöllä ei tullut juurikaan ilmaisia pisteitä. Toisessa erässä oli sentään ideaa, saada jonkinlainen ottelu aikaiseksi, mutta Sandersilta selvä tasonnosto toisen erän lopussa.

2 tykkäystä

Ei riittänyt viime hetken kiri enää heikosti sujuneen loppukauden vuoksi. Ehkä kävi jo mielessä ch-kisojen varmuus ensi vuodeksi Tampereella.

Tunisiasta airbnb:ta ja alasarjasta pisteitä. Off-seasonilla pitää kyllä saada peli kuosiin ja kehityskohteet eteenpäin. “Yleispelaajaksi” mielletyn pelaajan epävarmuus juuri tällä hetkellä ei liikoja toiveita nostata

2 tykkäystä

Nuo pelilliset haasteet nostattavat ehkä pieniä epävarmuuksia nousta kovin pikaisella aikataululla edes CH-tason pelaajaksi, koska hyökkäyspuolelta puuttuu aika paljon ja esim. taitopuolessa (esim. stopparit/verkkopeli uupuu aika paljon). Ohituslyönneissä oli sentään vähän valonpilkahduksia esim. US Openiin.

Selvin ero esim. alkukauden ITF -kisoihin oli murtopallojen hyödyntämisessä. Alkukaudesta murtopallotilastot oli hyvin vahvaa, loppukaudesta selvä teema oli murtopallojen tuhlaaminen, tässä ottelussa se näkyi erityisesti paljon hukattuja syötönpalautuksia.

En tiedä johtuisiko tuo jonkintasoisesta henkisestä väsymyksestä pitkän kauden jälkeen ja tässä oli kuitenkin runsaasti panosta otteluissa saada tuo CH-paikkoja ensikaudelle. Olisiko sitten ensikaudella vähän freshimpää tekemistä, kun näitä ei tarvitse niinkään miettiä.

3 tykkäystä

Tuomitsematta sen enempää pakko on tunnustaa tosiasia, että kaksinpelin kanssa on piiputtanut pidemmän aikaa. Toivotaan, että on vain jotain coachin sisäänajamaa uutta peliä ja fysiikkaa. Ensi kaudella sitten positiivisemmalla vireellä.

3 tykkäystä