Suomen FU-kiertue elokuussa 2015

Mun kokemuksella matseja ei voi verrata noin yksinkertaisesti. Eli jos saat pelejä enemmän kuin kaveri, niin olet parempi pelaaja. Matsi on aina oma kokonaisuus. Tossa voisin kuvitella, että veljekset ovat keskustelleet keskenään, kuinka ruudia vastaan kannattaisi pelata.

Sinänsä hauskoja nää sun spekuloinnit, innostusta riittää. Jatka samaan malliin.

Samaa mieltä, ettei voi verrata otteluja keskenään ainakaan siinä mielessä että voisi sanoa kumpi pelaaja olisi pelitasoltaan kovempi, mutta jotain päätelmiä siltikin voi tuloksista tehdä. Tottakai esim. Ruud on kokonaisvaltaisemmin rutkasti Kaukovaltaa edellä, mutta eiköhän tämän viikon tulokset kerro kuitenkin sen, ettei ero ole niin suuri kuin ITF-15 ja ITF-204 rankingit voisivat antaa ymmärtää.
Itselleni oli yllätys Niklas-Salmisen tappio Tallon Griespoorille, mutta kun Ruud meni häviämään myös ja jopa selvemmin, niin kertoo se ainakin sen, ettei Patti ollut mitenkään huonosti pelannut. Toisekseen, Wimbledonin tuore junnujen semipelaaja lieneekin pelitasossa liki kahta vuotta nuorempaa Ruudia vielä toistaiseksi edellä. Harmi ettei keskinäinen matsi toteutunut.

Tallon kaatoi juuri 6-4, 7-6 viime vuoden CH-turnausvoittaja ex ATP-196 Gonzalon Laman, samaan tyyliin kuin Patrikin aiemmin viikolla. Kristof Vliegenin valmennus alkaa tuottamaaan tulosta?

Harri vs Vasilenko 5-5…

Heliövaara-Vasilenko 5-7, 5-7. Harri johti toista erää 5-2.

Herkolle tappio nelurifinaalissa 4-6, 6-7 (2).

Hyvinkään karsintakaavio ilmestynyt. Tasoa riittää aivan toisella tavalla kuin Vierumäellä.
Karsinnoissa pelaa muun muassa Ruotsin kaksi parasta -97 lupausta, Söderlund ja Taylor. Suomalaisista mukana karsinnoissa Vasa, H.Pöllänen, Kaukovalta jne…
Herkko kohtaa Casper Ruudin ja jos siitä voiton ottaa, niin Söderlund myös kova vastus.
Lanne vs Sam Taylor on kova matsi myöskin. Kaukovalta kohtaa 1-sijoitetun brittipelaajan. Kaukovallan vastustaja ATP-905 Glasspool on tuore Irlannin futuren finalisti!

Pääsarjan villit näemmä ainakin Niklas-Salmiselle ja Aaro Pölläselle. Paikallisista HyTSin pelaajista Verneri Tuomi WC:llä pääsarjaan ja kenties myös Sami Huurinainen, ellei sitten Emil Ruusuvuori ole saanut WC-paikkaa.

Hyvinkään pääsarjasta jäi pois Mikael Ymer, mutta Ranskan 18.10.1996 syntynyt 18v Maxime Janvier mukana. Janvier ATP400+ voittanut jo muutamia futureita. Melkolailla saman tason lupaus kuin oli Suomen futureissa kaksi vuotta sitten esiintynyt -94 lokakuussa syntynyt, silloin 18v Laurent Lokoli.

Vierumäen finaalissa -95 Vasilenko voitti -96 Griekspoorin 7-6(9), 7-6(4).

Hyvinkään karsintatuloksia:
www.itf2015.hyts.fi

Eero Vasa läpi voitolla Alex Hedmanista 6-4, 6-3. Lloyd Glasspool pudotti Oskar Nurmion 6-1, 6-1.

Lisää tuloksia, odotetun kaltaisia: Virtanen - Säätelä 6-3, 6-1. Taylor - Partinen 6-2, 6-3.

Pyry Hyrkköseltä mahtava taisteluvoitto ja kolmantena kotimaisena karsintojen kautta pääsarjaan!

Hyvinkään pääsarjassa:

1-Micke Kontinen vs Patrik Niklas-Salminen
Harri Heliövaara vs Casper Ruud (NOR)
Eero Vasa vs Verneri Tuomi
Panu Virtanen vs 5-Maxime Janvier (FRA)
Aaro Pöllänen vs Elmar Ejupovic (GER)
Sami Huurinainen vs Mikael Torpegaard (DEN)
Pyry Hyrkkönen vs 6-Alexander Vasilenko (RUS)

Harmi tuo Micken ja Patrikin avauskierroksen ottelu. Tiukkaa lienee, vaikka vuosi sitten Patti sai Mickeltä vain yhden pelin. Ottelun voittajalle 2.kierroksella FU-finalisti Glasspool.
Mielenkiintoista nähdä, että pystyykö Harri voittamaan 16v Ruudin, joka nuiji karsinnoissa Herkko Pölläsen hurjin lukemin.
Kun kaaviota katsoo, niin voi olla, ettei puolivälieriin etene kuin yksi suomalainen jos sitäkään, sillä Micken Ja Patrikin ottelun voittajakin saa olla tarkkana 2.kierroksella.

Maanantaina tulessa Aaro Pöllänen ja Sami Huurinainen. Aaron vastus 21v saksalainen ATP800+ pelannut FU-semissä ja voittanut tänä vuonna mm. Saksan -95 huipun Martererin.

Eero Vasalle mahdollista yksi tervetullut lisäpiste, mikäli onnistuu Tuomen kaatamaan.

Elmar Ejupovic(GER) - Aaro Pöllänen 7-5 , 6-2

Tiistaina Micken ja Pattin turnauksen mielenkiintoisin ottelu laitettu harmittavasti streamikentän ulkopuolelle. Kuvissa sen sijaan mm. Harri vs Casper Ruud ja Eero Vasan matsi.

No tule Hyvinkäälle katsomaan :slight_smile: Tarjoan pullakahvit.

Niin, mikä siinä niin harmillista on. Kaikki pelit ovat mielenkiintoisia.

Ja miten niin Micken ja Pattin välinen ottelu on turnauksen mielenkiintoisin.

Aivan. Hyvä että joku muu sanoi sen kun minä olen vähän jäävi kommentoimaan ottelun mielenkiintoisuutta.

Mielipiteensä jokaisella. Mielestäni jos kaikkia otteluja pitää yhtä mielenkiintoisina, niin siinä tapauksessa myös GS-kaavion avauskierroksen Djokovic vs Coric olisi yhtä mielenkiintoinen kuin Kukushkin vs Sela.

Micke on turnauksen 1-sijoitettu ja hänet haastaa Suomen tämän hetken ykköslupaus, joten eipä tuota tarvinne sen enempää perustella. Tulevien vuosien Suomen Davis Cup maajoukkueen ykkös ja kakkospelaajat vastakkain. Melko iso ero mielenkiinnossa kun vertaa moneen muuhun Hyvinkään otteluun, jossa pelaajat tulevat kentälle suoraan siviilitöistä ja esiintyvät seuraavan kerran kansainvälisesti vuoden kuluttua.

Minunkin mielestäni Micken ja Pattin ottelu on mielenkiintoisin Hyvinkäällä. Erittäin kiinnostava tämän hetken tilannekatsaus. Harri voitti Micken Vierumäellä 75 63. Pystyykö nyt Patti samaan? Veikkaan että Micke voittaa tiukan kolmieräisen taistelun vaikka kovasti toivon Niklas-Salmisen voittavan.

Hyviä, kiinnostavia ja tätä ottelua tasokkaampia otteluita Hyvinkäällä on varmasti tarjolla, mutta suomalaisittain Micke vs Patti on mielenkiintoisin. Erilaisia mielipiteitähän saa olla.

Ainakin eilen mielenkiintoisin peli oli De Goeijen - Glasspool (3-6,1-6). Lloyd Glasspoolia kannattaa käydä katsomassa, sillä häntä ei ehkä enää nähdä pelaamassa Suomessa.

(Aaron ottelu oli hetkittäin ihan ok ja Aaro pelasi kelpo ottelun, mutta tasoero oli kyllä selvä.)

e.

Katselin eilen avauserän streamistä tuota Aaro Pölläsen ottelua. Aarohan johti 5-4* ja saksalaisen syötössä 30-30 tilanteessa oli tiukka piste, jonka tuo ATP800+ pelaaja voitti vain vaivoin kurottamalla lentolyöntiin. Eräpallotilanne Aarolle oli siis melko lähellä. Vastustaja ei pelannut avauserässä kovinkaan hyvin ja pitkään näytti erävoitto mahdolliselta.
Lukemat sinänsä 17v-kautta pelaavalle suomalaiselle ATP800+ pelaajaa vastaan 5-7, 2-6 ovat aivan hyvät, jos tappio koskaan lämmittää. Kun katselee vaikkapa Harri Heliövaaran 17v tuloksia Suomen futureista kaudelta 2006, niin Harri sai kyytiä tuollaisilta ATP800 pelaajilta murskaavasti 2-6, 1-6, mutta siitä huolimatta parin kuukauden päästä eteni Osakan GA ison junnuturnauksen finaaliin.
Aaron isoveli Herkko hävisi 17 vuotiaana myöskin näissä Suomen futureissa top1000 pelaajille 3-6, 1-6 tyylisesti, vaikka oli kova junnu.

Perinteisesti suomalaislupauksille 18v-kausi on ollut ensimmäinen jolloin on siirrytty tasoa ylemmäs haastamaan tosissaan näissä Suomen ammattilaiskisoissa top1000 pelaajat, ei juurikaan ennen sitä ole ollut kuin hetkittäin jakoa. Lisäksi voisi mainita, ettei Aaron potentiaali tule oikeuksiin massalla, sillä massalla pitää lyödä palloa piiskamaisella kädellä, joka ei kuulu Aaron vahvuuksiin. Aaro huusikin itselleen useaan otteeseen, “lyö sitä palloa!”. Kovalla kentällä sitä vastoin Aaron otteet aina näyttäneet hienoilta, kun eräänlainen ohjauspeli tulee paremmin oikeuksiinsa.

Panu Virtanen johtaa avauserässä 4-1 lukemin -1996 ikäluokan pelaajien välisessä ottelussa. Maxime Janvier Ranskan -1996 ikäluokan kolmoslupaus Halysin ja Tatlotin jälkeen. Janvier oli viime vuonna ITF-35 GS-junnu, kun Virtanen oli jotain muuta. Janvier ATP400+ tosiaan voittanut hiljattain paria futurea vielä 18 vuotiaana. Tämäkään herkkupala ei striimikentällä. Paikalla tosiaan pitäisi olla. :smiley:

5-2*
5-3
5-4

5-5?
5-7, 2-6 lopulta.

Harri kouluttaa Ruudia, 6-2.
Heliövaara - Ruud 6-2, 3-6, 7-6(3)
Mielenkiintoinen viimeinen erä. Harri meinasi tyriä pahasti juuri ennen tiebreakiä kun löi helpohkon pallon verkkoon 6-5 tilanteessa ottelupallossa, mutta otti kuin ottikin voiton.

M.Kontinen vs Niklas-Salminen 6-1, 6-2. Micken pelityyli ilmeisesti myrkkyä Patrikille. Toisaalta Micke voittanut aiemminkin monet itseään nuoremmat kovatkin nimekkäät junnut tähän tyyliin. Taisi Elias Ymer 18v saada Mickeltä vuosi sitten yhden pelin lukemin 6-1, 6-0. Odotuksissa oli kuitenkin tiukempi matsi.

Micken matsi alkoi erikoisesti, sillä hän pyysi ensimmäisen gamen aikana fysiota ja otti aikalisän 0-1 tilanteessa. Ottelu ratkesi sivusta katselleen siihen, että tänään Patti ei yksinkertaisesti saanut palloa kenttään vaaan tosi usein pari senttiä ulos. Harri pystyi ekassa erässä ja tiebreakissa tasolle jolla näitä pelejä voitetaan. Ekan matsipallon volley tyhjään kenttään jäi harmittavasti verkkonauhaan. Huomenna 12 peliä klo 12 alkaen. Tulkaa nyt ihmeessä katsomaan!