Djokovic Wimbledonin aikana puhui siitä, että tulevaisuudessa ATP:llä voi olla kaksareissa ongelma jos jatketaan entisellään ja haluaisi matsikestoja tourilla lyhyemmäksi vastaamaan paremmin nykyajan tarpeisiin. Kyllähän kaikki sen on huomanneet: Enää ei istuta ysärin malliin neljää tuntia katsomossa tuijottamassa viidenkympin väliaikalähtöjä vaan lopputulos pitää saada ruutuun vauhdikkaammin, kisassa pitää tapahtua äksöniä ja siksi hiihdon maailmancupissa ei enää tätä matkaa hiihdetä vaan yhteislähtöä, sähäkän sprinttimuodon osuus hiihtomatkoista kasvaa vuosi vuodelta.
Ei ehkä onnistuneimmat vertaukset, hiihdossa viidenkympin yhteislähtöjä pidetään yleisesti paljon tylsempinä kuin väliaikalähtöjä, ja jos kohta sprintit onkin lyhkäisiä ja sähäköitä, sprinttikisa itsessään kestää koko päivän.
Menestyneet urheilulajit ei ole yleensä vuosikymmenien varrella vallan kauheasti muuttuneet. Sadan vuoden takainen golf, jalkapallo, jääkiekko, yleisurheilu yms. on tämän päivän katsojalle erittäin tunnistettavia. Pieniä muutoksia viihdyttävyyden eteen on saatettu tehdä. Tenniksessä sääntömuutoksia on kokeiltu mm. vanhalla Pro-tourilla ja World Team Tenniksessä, eikä katsojat silloin kiinnostuneet, miksipä nykyään olisi toisin.
Urheilulajit, konservatiivisetkin, kiinnostavat ihmisiä niin kauan kuin ne pystyvät tuottamaan staroja. Tämä on viimeisten 15 vuoden aikana ollut ajoittain ongelmana tenniksessä, ja tosiaan aivan erityisesti nelinpelissä.
Ongelma on siinä, että järki ja tunteet eivät useinkaan kohtaa. Viihdyttävä urheilusuoritus harvoin on pärjäämisen kannalta parasta. Samaa on nähty esimerkiksi jääkiekossa, jossa jokainen on lajin asiantuntija. Menestyksekäs meidän peli hitaine kontrollilähtöineen ja kiekkokontrolleineen on haukuttu tylsäksi seisoskeluksi, mutta sillä saavutettuja mestaruuksia kyllä ollaan kiinnostuneita juhlimaan. Tenniksessä vastaavasti kaipaillaan kyrgioksia ja mcenroeita tuomaan väriä, mutta absoluuttiset voittajat ovat niitä kurinalaisia ja turpakiinni, seuraava piste -miehiä ja naisia. Mielenkiintoa on koitettu luoda sitten näillä kaksintaisteluilla; FeDal, DjoDal, SinCaraz jne. Nelinpelissä ongelma on sikäli suurempi, koska peli on hyvin taktista, suoraviivaista ja kurinalaista. Kuten Heliövaarakin on sanonut, usein pitää pelata parhaan todennäköisyyden mukaisia lyöntejä. Tämä insinööritennis ei siksi ole kiinnostavaa yleisölle.
Samasta syystä Yhdysvaltain yliopistourheilu tai lätkän junnujen MM-kisat ovat kiinnostavia; ne ovat vähemmän kliinisiä ja nähdään enemmän yksilöiden riskejä sekä munauksia.
Myös ihmisten keskittymiskyvyn heikkenemisestä on kirjoitettu aivan riittävästi ja jos sitä lähtisi tarkemmin avaamaan, saisi toisen tällaisen romaanin aikaiseksi.
Tällä vuosituhannella internet on tullut vahvasti mukaan joka asiaan. Viime vuosisadalla syntyneet on kasvaneet ympyröissä, missä perinteiset asiat kiinnostaa ja voi kiinnostaa koko loppuelämän. Mut kun ikääntymistä ei kukaan ole toistaiseksi onnistunut voittamaan, se on luonnollista poistumaa ja lajin jatkumo tarvitsee uutta verta ollakseen elinvoimainen. Ja sitten tuleekin se kysymys, millaista sporttia nuoremmat haluavat katsella.
Se mistä kirjoitin on nää nuoret ehkä max. 25 vuotiaat ja siitä alaspäin. Suomessa trendi näkynyt pitkään missä yksilölajit eivät houkuttele, nuoret hakeutuu joukkuelajeihin eikä meillä ole osattu yhteiskunnallisesti mukautua tähän muutosliikkeeseen, eli oltais saatu yksilölajeja pysymään yhtä houkuttelevina kuin viime vuosisadalla. Ja mulla on käsitys, että koululiikunta on enemmän ja enemmän joukkuelajeja, ei siellä enää lähdetä yleisurheilukentille kovin usein kokeilemaan kuten 90-luvulla oli vielä tapana. Puhumattakaan, et kaivettais tennismailat välinevarastosta ja paineltais paikalliseen tenniskeskukseen.
Siitä on jauhettu jo kauan kuinka ihmisillä ja varsinkin nuorilla sosiaalinen elämä siirtyy enemmän ja enemmän internetiin. Siitä on jauhettu pitkään kuinka ei enää jakseta nykyajan hektisessä maailmassa istua alas ja keskittyä. Voidaan istua mut katsokaapa seuraavan kerran kun astutte bussiin: Moniko siellä lukee edes perinteistä sanomalehteä puhumattakaan, et katselis maisemia kuten tehtiin vielä 90-luvulla. Siellä on luuri kourassa lähes jokaisella, hektisyydestä ja jatkuvasta tietotulvan ahmimisesta on tullut uusi normaali.
Kyllähän tämä sporttimaailmassa näkyy väistämättä. Starat myy nyt ja jatkossa siitä ei kukaan ole toista mieltä, starat on tietynlainen lajin näyteikkuna maailmalle. Mut ehkä tässä vähän koitin ajatusta sörkkiä, että starojen lisäksi olisi hyvä et saatais kiinnostus itse lajiin pysymään hyvällä pohjalla.
Ei tämä ole tämän hetken ongelma, ammattitenniksellä menee ihan hyvin. Mut lajin elinvoimaisuuden näkökulmasta kriittisen tärkeää ainakin pohtia tulevaisuuden visioita, koska sukupolvet muuttuu ja 2000-luvulla on eletty sellainen murros et ehkä kaikkia vaikutuksia ei ole tänä päivänä vielä edes nähtävillä.
Sellainen näistä tulee mieleen, että jos esim. Grand Slamit alettaisiin pelata paras kolmesta, niin kestäisi todella kauan kunnes noita voittoja alettaisiin arvostaa vanhojen rinnalla, jos koskaan edes alettaisiin. Eikä noilla Grand Slameilla kai niin huonosti mene. Sama jos Tour de Francen etapit lyhennettäisiin puoleen, että nuorisolle maistuu.
Ja mitä olen nuorempiani seurannut, niin kyllä siellä edelleen jaksetaan urheilua katsoa, ja välillä tuntuu, että mitä pidempään sen parempi. Kyllä sieltä iän myötä tennisyleisöä kasvaa, mikään nuorison suosikkihan tennis ei ole ollut koskaan, vaikka itselleni on nuoresta maistunutkin.
Grand Slamit mun mielestä syytä erottaa omaksi kokonaisuudeksi.
Ne on huippusuosittuja sportin globaaleja suurtapahtumia mitkä kiinnostaa yli lajirajojen.
Mä en ainakaan näe mitään syytä koskea koko ammattitenniksen sieluun, bo5 on slämien syvin olemus miesten puolella ja slämimatsien lyhentäminen ei mielestäni ole tarpeellista. Näitä kisoja vain se neljä vuodessa ja jokainen slämimatsi oma speciaali tapahtumansa, missä intensiteetti ja tunnelma eroaa touripuolen otteluista.
Enemmänkin ATP-tourin rooli tenniksen tarjoajana 10-11 kuukautta vuodesta, miten siellä katsojalukemat joskus tulevaisuudessa jos vaan oltaisiin ja mennään sillä mikä on toiminut tähänkin asti. Mä olen edelleen sitä mieltä, että nykyajan nuoret sukupolvet haluaa vähän muita asioita kuin vanhemmat sukupolvet. Ja joskus tulee se päivä eteen, kun nuoremmat sukupolvet on se suuri katsojamassa kuka määrää kelkan suunnan. Jos niille kelpaa nykyinen niin mikäs siinä, mutta syytä olis ainakin tutkia asiaa ihan kunnolla ja jollain tapaa mielummin reagoida ajoissa kuin tuudittautua siihen, että sama sapluuna toimii hamaan tappiin.
Joukkuelajit tosiaan tuntuu houkuttelevan nykyään enemmän nuoria urheilijoita, mutta en usko että tämä johtuisi internetistä tai ihmisten keskittymiskyvyn huononemisesta. Kävin tänä kesänä katsomassa yleisurheilukisaa, ja ihan hyvin oli nuorta porukkaa katsomossa. Pesisottelun katsojakunta sen sijaan oli silmiinpistävästi vanhempaa. No se onkin kyllä taantuva laji. Golf on erittäin pitkäpiimäinen yksilölaji (ja yleensä aika huono tv-laji) ja sen suosiossa ei näytä olevan mitään ongelmaa.
Uskon (en tiedä) että ammattilaistenniksessä on nykyään vaikeampi saada elanto kuin aiemmin, ja ammattilaisurheilu-urasta haaveilevat junnut ajautuvat joukkuelajeihin, missä se on paljon helpompaa. Grand Slamien palkintorahat ovat kasvaneet kyllä, mutta etenkin ATP:n puolella ammattilaisturnauksia on nykyään vähemmän, ja pelaajat joutuu matkustelemaan enemmän. Nelurista harva saa enää leipäänsä. Jossain vaiheessa Challenger-tason turnaukset olivat pahasti palkintorahakuopassa, en tiedä nykytilannetta. Absoluuttinen huippu tienaa nykyään enemmän kuin koskaan, mutta top100-300 välillä tilanne ehkä toinen. Jollain muulla varmaan on parempaa tietoa tästä, mutta tämä on oma vaikutelmani kehityksestä.
Ei kuulosta realistiselta, että pikkunassikat ajattelisivat todennäköisyyksiä siitä, missä lajissa voin päästä huipulle ja elättää itseni. Pieni lapsi on omasta mielestään kehityspsykologiankin perustella kaikkivoipainen ja ajattelee lähtökohtaisesti, että tulee huipulle pääsemään. Toisaalta esim. lätkässäkin huipulle pääseminen on joka tapauksessa erittäin epätodennäköistä, että sen varaan harva lapsen vanhempikaan laskee, toki näitäkin on.
Asiasta toiseen. Tenniksen yksi iso ongelma on se, että kausi on liian pitkä, melkein 11 kuukautta. Tämä on iso riski pelaajille, mutta myös kiinnostavuuden suhteen.
Eihän pikkunassikat sitä itse ajattelekaan (vaan että tää on kivaa ja on kavereita), vaan vanhemmat ujuttavat omat unelmansa asiasta lapsilleen. Haaveillaan jostain suurista saavutuksista ja miljoonista, kun joku vähän mainitsee lapsen olevan lahjakas ja omaa pallosilmää.
Hyvä valmentaja ja seura osaisi tämän torpata. Todeta suoraan kättelyssä, että todennäköisyyksien mukaan kukaan teistä aloittavista ei tule pääsemään koskaan ATP-tourille, mutta. Se on mahdollista.
Asiasta toiseen. Tenniksen yksi iso ongelma on se, että kausi on liian pitkä, melkein 11 kuukautta. Tämä on iso riski pelaajille, mutta myös kiinnostavuuden suhteen.
Nojoo, tämä on sellainen ikuisuusaihe. Huippupelaajat toivovat lyhyempää kautta kun he voivat saada miljoonatienestit pienestä määrästä eliittiturnauksia. Vähän alemman tason pelaajat toivovat taas enemmän turnauksia.
Kauttahan on lyhennetty. 80-luvulla niinsanottu ‘offseason’ taisi olla parisen viikkoa joulun kieppeillä. Nykyään se on kuutisen viikkoa ATP:llä, ja viikon pitempi WTAlla.
Ei ole omaa kokemusta sen paremmin urheilujunnuna kuin urheiluvanhempana olemisesta, mutta varmaan aika monella jo varhaisessa vaiheessa haaveena on jonkunlaisen elannon saaminen lajista, jos ihan miljonääriksi ei pääsisikään. Oma lukunsa sitten nämä aggressiivisesti lapsen uraa rakentavat vanhemmat, joista on sekä positiivisia että negatiivisia esimerkkejä. Varmaan enemmän jälkimmäisiä. Bollettierin tennisakatemiahan perustui siihen että otetaan epärealistisilta tennisvanhemmilta rahat pois kuleksimasta.
Ja eihän se tule helposti tuosta lyhenemään, koska siellä on monien turnausjärjestäjien omat taloudelliset intressit pysyä ATP-kartalla. Ja tietysti ATP:lla myös omat intressinsä. Mutta realiteetti on joka tapauksessa se, että kausi on pitkä, vertaillaan sitä mihin lajiin tahansa.
Eipä nuo nuoret sitä elantoa hirveäati mieti kuin ehkä vasta lukiossa. Muut syyt ja sattumakin valitsee lajit
Varmaan näin, tulee vaan mieleen että sekä Federer että Nadal pelasivat jalkapalloa tosissaan teini-ikään asti ja molempien kohdalla oli varsin lähellä ettei heistä tullut jalkapalloilijoita.
Tenniskautta jos lyhennettäisiin, niin turnausten pitäisi sitten olla isompia ja niiden pitäisi maksaa suhteessa enemmän palkintorahaa. Voi olla aika vaikea toteuttaa.
Mielestäni on typerää vanhempana ajatella, että omasta lapsesta tulisi huippu-urheilija. Tenniksessä vielä satsaukset ovat poskettomia ja kun tiedetään, ettei suuretkaan satsaukset johda välttämättä minnekään, loukkaantumisia ja leipääntymisiä tulee.
Toisaalta tämä on juuri se ajattelutapa, jonka vuoksi Ruotsissa ei nouse enää tennishuippuja. Ollaan liian järkeviä, turvataan toimeentulo ennemmin yliopiston kuin tennisakatemian kautta.
Muualla maailmassa löytyy aina jokunen tennistoope, joka vähät välittää todennäköisyyksyyksistä ja laittaa koko elämänsä sille, että lapsesta tulisi tennistähti. Näitähän ne pitkälti huipulla olevat sitten ovatkin.
Juu näitähän on. Andre Agassille teipattiin maila käteen kehdossa jne… “Maaninen urheilijavanhempi” -ilmiö on ehkä vähenemään päin, ainakin tenniksessä. Olen miettinyt, miksi niin moni 2000-luvun huippupelaaja on itäeurooppalaistaustainen. Siksikö, että siellä niitä ‘toopeja’ riittää vielä? Aika synkkä ajatus olisi kyllä.
Luulen, että itäeuroopan valta-asemaan varsinkin naistenniksessä vaikuttaa kasvatuskulttuuri, joka on perinteisesti ohjannut lapsia kestämään paremmin painetta, sietämään kuripitoista harjoittelua ja arvostamaan voittamista enemmän kuin prosessin miellyttävyyttä.
Länsimaiden helikopterikasvatus puolestaan antaa ehkä paremmat eväät tasapainoiseen elämään, mutta ei juuri tarjoa avuja huippu-urheilussa tarvittavaan kivun sietämiseen.
Toki muitakin tekijöitä on, kuten esim. tsekin tenniskulttuuri, jonka ansiosta tennis on tyttöjen ykköslaji ja sitä kautta massaa on tarjolla.
Talissa alkaa kohta Match Point Slam, eli sama formaatti kuin Australiassa vuoden alussa. Ihan kova pöhinä päällä täällä kun jengi lämmittelee ja miettii taktiikkaa, syöttääkö vai ei ym. Pääpalkinto 3000€.
Viihdyttävä tapahtuma, vaikka ei niin kauheasti ole “oikean” tenniksen kanssa tekemistä. Voiton ja 3 000 euroa kuittasi lopulta Valtteri Väre, joka kukisti finaalissa amatööripelaajan.
