Tilastot

2010-luvulla kaksi 19v-kausilaista edennyt GS-kvartsiin.

2014 Wimbledon puolivälierät
ATP144 Nick Kyrgios (AUS) s.1995

2011 Wimbledon puolivälierät
ATP158 Bernard Tomic (AUS) s.1992

Edellisen vuosikymmenen paras GS-saavutus tuossa iässä 2005 Rafael Nadalin (s.1986) Ranskan avointen voitto.

Kysymys kuuluu. Mihin kohtaan Felix Auger-Aliassime tulee tänä vuonna sijoittumaan tuossa tilastossa? On siis noin 100 sijaa paremmin rankattu tällä hetkellä kuin olivat aussit kun etenivät GS-kvartsiin.

2 tykkäystä

Tällä hetkellä ATP top100 joukossa on nopealla laskulla/ulkomuistilla katsottuna peräti 22 takavuosien junnujen GS-voittajaa ja lisäksi 6 hävinnyttä finalistia.
Eli lähes kolmannes ATP-pelaajista junnuna GS-finaalissa.

Mutta toisaalta noin 70 sitten max junnujen GS-semitasoa jos sitäkään.

Voisin kuitenkin väittää että juuri tällä hetkellä tuo junnujen GS-voittajien määrä sadan joukossa on suurempi kuin pitkään aikaan.

2 tykkäystä

Ei ainakaan SF-tasoa.

“Kysymys kuuluu. Mihin kohtaan Felix Auger-Aliassime tulee tänä vuonna sijoittumaan tuossa tilastossa? On siis noin 100 sijaa paremmin rankattu tällä hetkellä kuin olivat aussit kun etenivät GS-kvartsiin.”

Vastaukseni: Ei siihen väliin ollenkaan. Tuuriahan tuo mainittu kaksikkokin tarvitsi. Noin isot rankit eroineen selittävät huonosti lähitulevaisuuden menestystä.

Kolmas aussi, Hewitt oli 19- kauden alkaessa jo sijalla 22. Ja pääsi semiin USOssa sinä vuonna. Kului vielä vuosi voittoon samassa paikassa, ja #1:kin tuli jo sinä syksynä.

Neljättä kierrosta veikkaisin.

Tuuria? 18v Tomic ainakin pelasi flow-tennistä 4.kierroksen ottelussa ATP5 Söderlingiä vastaan kun voitti erin 3-0. Se oli komeaa katsottavaa. Kvartsissakin ATP2 Djokovic joutui tiukoille.

Nykynuorista A.Zverev oli keväällä 19-vuotiaana vuonna 2016 samaa ATP50+ tasoa kuin FAA nyt on. Kesällä Zverev eteni GS-kisoissa 3.kierroksille, mutta alisuorittanut aina GS-kisoissa.

Novak Djokovic oli samaa ikää vuonna 2006.
Nole oli maaliskuussa ATP66 ja hävisi IW:ssä 1.kierroksella ja Miamissa 2.kierroksella.

Auger-Aliassimen asema ja otteet tässä kohdin parempia.

Djokovic kesällä 2006
Roland Garros puolivälierät
Wimbledon 4.kierros
US Open 3.kierros

Veikkaan kanadalaisen pystyvän vähintään samaan, tosin Wimbledonissa tuskin pärjää tuolla tekniikalla ja US Openissa 19v päivän jälkeen ehkä se paras GS-tulos tänä vuonna. QF tai jopa SF on veikkaukseni.
Onhan hän tehnyt läpi uransa ikäennätyksiä ja olisi luontainen jatkumo että olisi myös tämän vuosikymmenen paras 19-vuotias GS-kisoissa.
Toki kaaviosta jonkun verran kiinni myös.

1 tykkäys

Teinivuosien Auger-Aliassimessa ja Tomicissa on tilastollisesti paljon samaa.

Tomic on kaikkien aikojen nuorin Australian avointen junnujen GS-voittaja. Voitti tuon tittelin kaksi vuotta alaikäisenä vuonna 2008.
Vuotta myöhemmin helmikuussa 2009 Tomic voitti 16-vuotiaana CH-tittelin.
19v-kaudella miesten GS-kvartsiin.

Auger-Aliassime on kaikkien aikojen nuorin US Openin junnujen GS-voittaja. Voitti tuon tittelin kaksi vuotta alaikäisenä vuonna 2016. (rikkoi Gasquetin ennätyksen 2 kk turvin)
Vajaata vuotta myöhemmin Auger-Aliassime voitti 16-vuotiaana CH-tittelin kesäkuussa 2017.

Nyt puuttuu vielä se 19v-kauden miesten GS-kvartsi jotta kulkisi Tomicin kanssa samoja latuja. Joskin FAA on ATP-kisan finalisti jo 18-vuotiaana ja sellaista en Tomicilta löytänyt tuossa iässä.

1 tykkäys

Ei Markus ihan väärässä Tomicin kohdalla ole, vaikka Grand Slam QF-paikka ei juuri koskaan tule tuurilla. Tuossa kyseisessä Wimbledonin matsissa Söderling ei todellakaan ollut kunnossa. Hän oli kipeänä ja voimat olivat ihan poissa. Ja kaikkihan tietävät mitä siellä taustalla sitten lopulta oli.

Onnea oli toki enemmän Kyrgiosilla joka sai villin kortin pääsarjaan. Tomic joutui karsimaan pääsarjaan.

Elettiin silloin Big4:n ylivoimaisinta aikaa eikä kummoista uutuuria olisi käynyt jos joku heistä olisi tullut aussejamme vastaan jo alkukierroksella ja kvartsihaaveet olisi jääneet vain haaveeksi.

Onnella oli kiistatta osuutensa vaikka loppujen lopuksi supernelikko miehitti kokonaisuudessaan aika harvoin GS-turnausten semipaikat.

Kyrgios toki nimenomaan pudotti Nadalin aika komealla pelillä neljännellä kierroksella.

Ja villin kortin Kyrgios sai koska voitti Nottinghamin challengerin, eli se oli pitkälti omin ansioin saavutettu villi kortti, eikä noin vain saatu.

Tomic on suurempi lahjakkuus kuin Kyrgios ja tekee vielä myös suuremmat teot.
Tomic, tuo tuleva Wimbledonin voittaja, kunhan hoksaa että voishan sitä hieman treenatakin.
30-vuotiaana vuonna 2023 Bernie nostelee pyttyä Wimbelin keskuskentällä, veikkaisin.
Vähintään finalisti.

Katsokaa Tomicin taloudellista tekniikkaa ja pelityyliä. Se on juuri sellainen, jolla parhaat vuodet tehdään konkari-iässä.
Kyrgios taas vastakohta tuolla riuhtovalla tekniikalla, joka on sellainen jolla nuorena menestytään ja vanhana ollaan telakalla.
Huom. myös liikkuminen ym. Tomic ei tarvitse hyvää jalkatyötä menestykseen, Nick taas tarvitsee.

Aika provosoivaa ennustaa Tomicista GS-voittajaa, ajatellen tämän teknistä ja henkistä kapasitettia. Vaikka mentaalipuoleltaan vielä joskus aikuistuisi niin kämmen-syöttö puolella tulee liikaa eroa huippuihin. Oli kyllä junnuna erittäin vahva ja varhaiskypsä mutta ei luontaisena atleettinen mitenkään esim Kyrgiosin veroinen talentti. En ole tippaakaan Kyrgiosin fani mutta en sanoisi tämän tekua mitenkään riuhtomiseksi, vaikka kämmen ei olekaan sieltä stabiilimmeista päästä.

FAA on mun mielestä kypsynyt siihen pisteeseen että GS kisoissa voi odottaa kovia tuloksia jo tänä vuonna. FAA:n hyökkäävässä pelissä marginaalit on pienet mutta kun palaset loksahtavat paikoilleen niin tulokset voivat yllättää nopeallakin aikataululla. Fyysisesti on jo hurjan vahva ja kestävyys kehittyy hyvää vauhtia. En pitäisi tänä vuonna SF paikkaa tai parempaa mitenkään mahdottomuutena, ja erittäin todennäköisenä viimeistään 2-3v sisällä.

1 tykkäys

Vuosina 2000-2013 oli päättörangkingissa sadan parhaan joukossa 13 eri peluria kalenterivuoden lopun nuorimpia. Tomic oli nuorin sekä vuonna 2011 että 2012.

Joukon ainoa selvä alisuorittaja oli vuoden 2010 nuorin, Berankis, joka pääsi parhaimpaan GS-tulokseensa jo seuraavana vuonna, 3. kierros.

Kolme vuoden nuorinta sataskerholaista pääsi parhaimmillaan 4. kierrokselle (Acasuso, Young, Vesely) kolme tai neljä vuotta läpimurtonsa jälkeen.

Yksi pääsi parhaaseensa jo samana läpimurron vuonna, kukas muu kuin Tomic kvartsiinsa vuonna 2011.

Loput kahdeksan olivat tulevia GS-voittajia (Nadal, Djokovic, del Potro, Cilic), finalisteja (Coria, Nishikori) ja semifinalisteja (Ancic, Gasquet). Mainitaan ylimääräisenä se, että vuonna 1999 muuan Federer oli nuorin sataskerholainen, ja seuraavana Corian vuonna vielä toiseksi nuorin.

Nuorelle kanadalaisellemme voi siis povata parhaaksi GS-saavutukseksi semifinaalia (7. molemmista suunnista) ja tapahtumavuodeksi 2020-2022.

Hyvin ennustettu, DoubleD, tosin ei se osumisemme ihan varmaa vielä ole.

Keskittyneen, hyvin treenanneen Tomicin ajoitus, kosketus ja pallonhallinta lienee kautta-aikojen tasoa.

1 tykkäys

Pienemmillä vipuvarsilla varustettu pelaaja ei saisi anteeksi sellaista rystyä, joka Kyrgiosilla on.

Tomicilla ja Kyrgiosilla näemmä identtinen Wimbledonin tilasto neljän parhaan vuoden osalta.

Molemmilla saldo:

kvartsi
4.kierros
4.kierros
3.kierros

Ja tuo -toistaiseksi- paras jo teininä.
Tänä vuonna Wimbledonissa Tomic iältään 26v ja Kyrgios 24v. Nyt niitä ikävuosia molemmilla jolloin yleensä pelaajat saavuttaa uransa parasta tasoaan ja tästä eteenpäin seuraavat 5 vuotta tuloksen teon aikoja.

Oikeasti yllätyn jos kummankin parhaaksi jäisi tuo 18-19v saavutettu kvartsi.

Isossa kuvassa tilanne sellainen, että muutaman vuoden kuluttua nykyiset huiput Federer, Djokovic ja Nadal kaikki lopettaneet ja markkinat ovat avoinna.
Paljon puhutaan 1997-2000-syntyneistä, mutta olisi varsin erikoista ellei 90-luvun alussa syntyneistä tulisi myös muutamia GS-voittajia.
Thiem toki suurin ehdokas siihen. Lisäksi muistetaan edelleen nimet Raonic, Dimitrov ja jopa tuo unohdettu Tomic.
Heille avautuu vielä mahdollisuuden ajat.
Eihän Berniellä ole mitään saumoja muissa GS-kisoissa, mutta hyvän päivän Tomic on varsinainen ruohoexpertti tuolla lähes kierteettömällä pelillään.
Se on vain huono asia Tomicin kannalta kun ruohokenttä kuluu ja virhepomppujen määrät lisääntyy turnauksen loppua kohden ja muutoinkin peli muuttaa muotoaan verrattuna alkukierroksiin. Mikäli läpi Wimbledonin ruoho olisi kuin olohuoneen matto niin se suosisi Tomicia.

Yannick Maden on Challenger Tourin Julien Benneteau. Tänään jo kuudes finaali, ja tappiohan sieltä tuli. Ehkä joku päivä vielä…

Historiassa on vain kaksi alle 19-vuotiasta Mastersin voittajaa.

18v 5kk Michael Chang (1990)
18v 10kk Rafael Nadal (2005)
Lisäksi löytyy yksi tuon ikäinen hävinnyt finalisti. 18v 10kk Richard Gasquet (2005).

Felix Auger-Aliassime nyt 18v 7kk, eli puolesta välistä Changin ja Nadalin titteleitä.
Melkoista historiaa tehtäisiin jos päätyyn saakka tällä viikolla menee. Myös hävitty finaali sitä olisi.

Andre Agassi oli vuotta vanhempi 19-vuotias kun voitti Miamin tittelin vuonna 1990.

Onhan tuossa toki myös kevään massa-Mastersit aikaa tehdä historiaa ja FAA on aivan ok massalla. Mutta tuskin siellä kuitenkaan.
Kotiturnaus Kanada Masters elokuussa alkaa kun Felix on vielä 18v mutta päättyy 19v synttäreiden jälkeen.

1 tykkäys

Kuka nykypelaajista 1990-luvulla syntyneistä muistuttaa eniten Jarkko Niemistä?
Kun ottaa huomioon aseman ATP-kiertueella, pituuden, pelityylin, ATP-tittelien määrät, ennätysrankingin, pienen maan josta tulee, jopa valmentajan ja tietty sen että menestyy tasaisesti kaikilla alustoilla ja GS-kisoissa on keskimäärin R32/R16-tasoa.

Vaikea löytää, mutta sanoisin että lähimpänä on 1992-syntynyt nykyinen ATP19 Nikoloz Basilashvili.
Toisaalta Jarkko oli ripauksen verran vielä kovempi nimi, mutta georgialainen pääsee ehkä lähemmäksi Jarkon asemaa kuin kukaan muu?
Kun nyt Georgiassa seurataan Basilashvilin otteita ja odotellaan jotakin suurta tekoa ja top10 rankingia, niin ei ole isoa eroa kymmenen vuoden takaiseen Suomessa valinneeseen ilmapiiriin, vois veikata.

1 tykkäys

Basilashvili on kyllä pelillisesti Jarkon täysi vastakohta. Jarkon peli perustui vastustajan virheisiin perusralleissa ja parhaimmillaan fiksuihin temponvaihteluihin.

Georgialaiselle luonteenomaista on ollut painaa päälle tasaisen tappavan kovilla peruslyöntipommeilla ja lopettaa pisteet lähtökohtaisesti omilla läpilyönneillä. Ehkäpä ainoa yhdistävä tekijä on Jan de Witt joka pyrkii nyt tuomaan enemmän järkeä ja ideaa Basilashvilin peliin.

1 tykkäys

Totta. Itse tosin löydän montakin yhteyttä joista osan tuossa luettelinkin.
Mutta jos kyse vain pelillisistä yhtäläisyyksistä niin ehkei niitä vallan paljoa ole.

Ehkä merkittävin yhtäläisyys (Tilastot-ketjuun sopivalla tavalla) että ovat pienien maiden historian ensimmäisiä top20 nimiä ja molemmilla mailla aiemmin yksi nippanappa top50 nimi.

Pituus 185
Tittelit 2
Eri alustojen GS/ATP-kisojen menestyksien tasaisuus, kova/massa/ruoho kaikilla tulos samansuuntainen.
Ennen kaikkea tuo asema kiertueella. Vaikea löytää vastaavaa nykypelaajista 90+ syntyneistä joka muistuttaisi enemmän +25 vuosien Niemistä.
Vaikka eihän tuokaan täysin täsmää.

Basilasvilin pelityyliä en Jarkkoon verrannutkaan vaan pohdin vain kokonaisvaltaisesti kuka muistuttaa eniten Jarkkoa kun kaikki eri seikat otetaan huomioon.
Varmasti pelityylillisesti löytyy täsmäävämpiä, mutta uupuu sitten jostakin muusta seikasta yhtäläisyydet.