Otetataan tänne tuo Akierren hyvä kiteytys: “Pointtini (jos sellaista oli) on että vuorenvarmat ennustukset ovat hyvin kuolevaisia.”
Rankitilastoja katsellessani törmäsin yllätykseen. Tilasto on vuosilta 1973-2014. Tein “päivityksen” vain Murrayn osalta, jonka korkein ranking nousi myöhemmin kakkosesta ykköseksi.
Se ei ollut yllätys, että #1:stä oli enemmän kuin kakkosta, koska historian suurpelaajat kasaantuvat juuri siihen eivätkä enää pääse siirtymään ylemmäksi (ns. ylhäältä rajoitettu jakautuma). Murrayllä korjatut ykkös - ja kakkospelaajien (uran korkein ranking) määrät ovat 26 ja 11 peluria.
Mutta se että esim. urallaan kymmenenneksi maksimissaan päässeita oli vain 13 oli yllätys. Itse aiassa kaikki sijat 2,3,4…10 oli miehitetty pienemmällä porukalla kuin mitä oli number oneja. Eniten oli maksimissaan neljänneksi kivunneita, 22 pelaajaa.
Tuskin tästä voi ilman huumoria päätellä, että ammattilaiseksi aikovalla on kaksinkertainen todennäköisyys päätyä #1:ksi kuin #10:ksi. Mutta niin vain on käynyt, että heitä on tuplasti!
Mutta mikähän on se yksittäinen rankiluku, johon on muita sijoja enemmän pysähtynyt “maailman ammattilaisten” rankingin kehitys?
Oletettavasti joku kokeilijoiden kolmi/neli/numeroinen pienranki, mutta hypätään ne yli. Voisiko niitäkin jotka pääsivät tasan sadanneksi olla enemmän kuin 26? Luulisin mutta epätodennäköistä, että natsaa tuommoinen tasaluku. Siitä läheltä joku muu numero…
GrandSlamfinaaleissa on avoimena aikana esiintynyt 51 loppuotteluhäviäjää (=kaikki loppuottelut hävittyjä) ja toisaalta 54 semmoista pelaajaa, jotka ainakin kerran loppuottelun myös voittaneet. Käytännössä tämä (melkein fifty-fifty) merkitsee sitä että, ensikertalaisloppuottelijoista toinen puoli voittaa - ainakin joskus - jonkun GS-kisan. Toinen ei koskaan.
Vaikka päättyvä kymmenluku oli monessa tilastoasiassa poikkeuksellinen, niin ylläolevan, sanasta sanaan, kirjoitin jo vuoden 2009 joulukuussa. Lukupari 51/54 oli silloin vain 45/51. Finalistinimilista täydentyi nyt 10 vuodessa yhdeksällä nimellä. Yksi vaihtoi vain leiriä, luuserista voittajaksi. Kaksi muuta otti paikkansa voittajina ja seitsemän jäi häviäväksi osapuoleksi finaaleissaan. Anderson ja Thiem tekivät sen jopa kahdesti, luuseriainestako? Kuten yhdeksän muutakin vuodesta 1968 alkaen?
Jokainen major-finalisti on ansainnut paikkansa tennishistoriassa siinä kuin top5:een kivunneetkin. Suureksi osaksi samaa porukkaakin, molempia vain satakunta.
Ei mikään vuosikymmen taida pystyä ikiaikaisia lainalaisuuksia kumoamaan käänteleepä tilastoja miten päin tahansa. Voittajia on yhtä paljon kuin häviäjiäkin.
Intian Sumit Nagal 22v tehnyt tänä vuonna upean nousun. 17.12.2018 oli ATP477 ja nyt vajaata 10 kuukautta myöhemmin ATP129.
Edennyt tänä vuonna 8 kertaa vähintään CH semifinaaliin ja voitti juuri CH-tittelin Argentiinan massalla. US Openissa karsi pääsarjaan ja vei avauserän Federeriä vastaan.
Intia saa odotetusti uuden ATP-tason pelaajan näillä näkymin Nagalista. Nadal vs Nagal ottelua odotellessa.
Siitäkin voisi tehdä katsauksen, ketkä ovat tehneet tänä vuonna upeimmat nousut listalla. Nagal ja Ruusuvuori varmasti aivan kärkipäässä. Mutta löytyykö vielä kovempia nousuja?
Fognini lopetti Andyn ”räyhänousun” hienossa yli 3 tunnin matsissa voitollaan 76(4) 26 76(2).
Andy on palannut hyvälle Top20-tasolle ja fysiikkakin tuntuu kestävän useampien ottelujen rasitukset.
Kun ottelussa on kaksi lopputulosta, voitto tai tappio, niin seuraako siitä, että kun pelaa vain riittävän paljon matseja niin voittosuhde lähenee aina 50 %?
Voittaminen 75-prosenttisesti merkitsisi keskimääräistä neljännelle kierrokselle pääsemistä. Toisesta suunnasta katsottuna vaikka pelaisi joka turnauksessaan finaalissa sitä voittamatta ei prosentti taitaisi nousta kuin noin 80:een (vuodessa 20 turnausta, 20 häviötä).
Vain neljällä parhaalla näyttäisi tänä vuonna olevan voittoprosentti yli 75. Koko mittavan ATP-uransa aikana supertähti Agassikaan ei päässyt kuin 76:een!
“Näennäisen” pieneltä vaikuttavat voittoprosentit johtuvat mm. siitä että ottelutilastot koostuvat, sanotaan lähes 90-prosentisesti, kolmen ensimmäisen kierroksen matseista. Kolmannen kierroksen ottelun voittaneillekaan (pienkaavioissa semifinalisti kuitenkin) ei kerry kuin 75% voittoja siitä turnauksesta ellei…
GS-finaalipaikka antaa kuusi voittoa (86%) eikä semipaikkakaan ole paljoa kitsaampi, 83%.(kvartsi 80%, mutta voitto 100%)
Turnausvoittoja pitää tulla, että käytännössä tässä tilastossa oikeasti erottuisi!
Ero Nadaliin taisi Djokolta venähtää lisää viisi kymmenestuhannesosaa, kun joutui tällä viikolla tyytymään kahteen voittoon.
Pientä suhteellisuuden puutetta on tilastoijalla siinä, että yhden tuhannen suuruusluokassa olevista luvuista toisen osuus toisesta on ilmoitettu kymmenestuhannesosan tarkkuudella. Promillen vielä jotenkin ymmärtäisi näin pieniä eroja verrattaessa.
Niin, pitää menestyä erittäin hyvin pitkään, että kaikkien otteluiden voitto-osuus kasvaa merkittävästi yli 50 %:in. Näitä lukuja arvioitaessa se menee jotenkin niin, että 55 % on jo todella hyvä ja 60 % on jo muihin verrattuna erityisen ylivoimainen. 75 % taas on aivan käsittämättömän suuri osuus. Yksittäisten turnausten vaikutusta kaikkien otteluiden voittoprosenttiin ei oikein voi kovin järkevästi arvioida, kun on niin paljon eri asia voittaa kolme ottelua neljästä kuin 300 400:sta.
Taidat olla oikeassa, että isompien kaikkien otteluiden voittoprosenttien tapauksissa tuloksissa on paljon turnausvoittoja.
Sen verran vielä lisäksi tähän ottelujen kokonaisvoittoprosenttiin, että koska se ei kuvaa yksittäisiä otteluita oikein järkevästi, niin ei siitä voida kovin luotettavasti ennustaa tulevien otteluiden lopputulosta. Kysymys ei ole siitä, että kaikki voittaa yhden ja häviää toisen ottelun, vaan siitä että urat sisältävät tyypillisesti jaksoja, joissa voitetaan välillä enemmän ja välillä vähemmän, mikä päätyy siihen, että kaikista otteluista laskettu voittojen osuus lähestyy 50 prosenttia.
“kaikista otteluista laskettu voittojen osuus lähestyy 50 prosenttia”
En taida ymmärtää pointtejasi.
Kaikista otteluista laskettu voittoprosentti on aina ja ikuisesti 50.00! Jos tarkastellaan sitten kaikkien esim. vuodesta 1968 ns. ATP-tason otteluja pelanneiden henkilökohtaisia voittoprosentteja, niin valtaosan voittoprosentti jää alle 50:n.
Onhan selvää, että 70-80 voittoprosentin saavuttaneet “tarvitsevat” rutkasti tuon voittomäärän mahdollistamia häviäjiä. Jaettaessa kaikki ATP-otteluita pelanneet kymmenprosenttisiin ryhmiin (0-10, 11-20, 21-30…91-100 kaikkein eniten on niitä voittajia jotka alimmassa luokassa eli häviöprosentti suurin. Taitaa mennä jopa koko skaalakin harvinaistuen sitä mukaa kun voittoprosentti kasvaa.
Kaikista ATP-otteluja pelanneiden voittoprosenteista laskettu keskimääräinen voittoprosentti olisi reilusti alle 50 (mediaanina vielä paljon pienempi kuin keskiarvona). En rupea arvailemaan.
Vinous jakautumassa johtuu siitä, että pieni voittoprosentti korreloi vahvasti vähäisen ottelumäärän kanssa. Ei riitä paukut pysymään ATP-laisina.
Jäte1 kai tarkoitti, että enemmistön pelaajista kohdalla lähestyy 50 %:a - kaikki huomioiden se on tosiaan 50 % :).
Ja tuossa tosiaan valoititkin asiaa syvällisemmin, sisältäen jakauman vinouman ja ettei mediaani ole vastoin monien mahdollista olettamusta 50:n kieppeillä.