ATP-kiertue kaudella 2016

Viime kaudella kiinnitin huomion siihen kuinka Thiem hävisi luvattoman paljon tärkeissä otteluissa tie-breakeja, saldo 20W-26L (43%). Etenkin kovaa syöttävät pelaajat tuottivat älyttömiä ongelmia. Tälle kaudella tilasto on parantunut, nyt 12-4 (75%), mutta ehdottomasti parantamisen varaa Thiemillä isoissa pisteissä. Nadal matsissa eilen ja Nolea vastaan Miamissa itävaltalainen parissa breikkipallossa yritti ratkaisua (winneriä) ehkä hieman liian aikaisin. Toki täytyy muistaa että huippupelaajilla peli on usein kovaa luokkaa kun kohtaavat murtopallon.

Tältä tää Nadalin peli näytti jo ekassa matsissa täällä, suurimmaks osaksi. Pelaa kauden parasta tennistään ylivoimaisesti. Toki täytyy sanoa että Stanimalkin on aika luokaton, mutta ei ole eka kerta kun Rafa pääsee miehen ihon alle tolla palloralli myllytyksellään.

Tuo “joka hetkellä” ei tietenkään voi pitää paikkaansa. Haukansilmän tehtävä on tavallaan ennustaa laskeutumispaikka kerätyn edeltävän datan avulla. Mitä lähempänä laskeutumista pallo on, sitä tärkeämpi data. Kierteet pitää pystyä haarukoimaan!

Jos lyöjän, mikä syöttäjäkin on, dataa kerättäisiin samalla intensiteetillä heti osumasta lähtien, niin jouduttaisiin giganttiseen data-massaan, joka olisi kuitenkin varsin hyödytöntä itse haukansilmän päätehtävän (pallo sisällä/ulkona) kannalta!

Kyllä vaan taitaa pitää. 10 kameraa (5 per kenttäpuoli) kuvaa joka pallon 60fps tarkkuudella (2D), ja algoritmi sitten laskee noista pallon 3D sijainnin.

http://www.wimbledon.com/en_GB/news/articles/2015-07-07/a_day_in_the_life_hawkeye.html
“Every single shot of the entire Championships is tracked. In a 50-shot rally, Hawk-Eye technology will capture all the information for every shot, which adds up to an indispensable databank for broadcasters.”

Hawk eyen päätehtävä ehkä on linjatuomioiden tarkistus, mutta samalla kerätään valtavasti dataa koko ottelusta. Tässä esimerkki noista tilastoista (videossa):
http://www.hawkeyeinnovations.co.uk/expertise/broadcast-enhancement

Ja vielä yksi video, jossa kerrotaan systeemin toimintaperiaatteista:


On topic. Olipas Murraylla selvä voitto Raonicista. Oliko Milosilla jotain ongelmia vai pelasiko Andy vain erinomaisesti? Rafa hoiteli Wawrinkan suoraan kahdessa erässä, olisiko jo suosikki koko turnauksen voittajaksi…

Osaako joku sanoa, mikä ihme Raonicin peliä vaivasi tänään?

Edit: No joo, kun ei Raonicin kaltainen pelaaja saa edes joka toista syöttöä sisään niin äkkiäkös sitä on pahoissa ongelmissa massalla Murrayta vastaan.

Sama mikä koko turnauksen, mitä itse miehen peliä katselin. Näytti todella heikolta jo kahdessa aikaisemmassa matsissa ja itse asiassa olisi kuulunut jo hävitä Cuevasille mutta ratkaisevassa tie-breikissä oli kovempi. Miehen syöttötyöskentely oli todella heikkoa, ja kakkosen kicker-syötöstä ei ollut tietoakaan vaan oli tosi heikko kakkossyöttö. Myöskään ykkössyötöllä ei mielestäni voittanut niin paljon “ilmaisia pisteitä” kuin olisi voinut luulla.

Siinä pääasiassamme tunnut olevan oikeassa. En kuitenkaan suostu ymmärtämään sitä, etteikö sisälle/ulos-laskeutumisen määrittämisessa eli haukansilmän päätehtävän kannalta ole kysymys lentoradan ennustamisesta ja joka perustuu siis edeltäviin tilannekuviin. Kameroitahan ei voi sijoittaa aivan pinnan tasalle jos nyt sekään mitään ratkaisisi.

Kun ja jos syöttöpallon nopeus juuri ennen litistymisen alkua on ehkä viisi cm tuhannesosasekunnisssa, niin olisi kiva tietää kuinka kaukana rajasta on näpätty viimeinen kuva jonka perusteella sitten laskeutumispaikka maksimilitistyneisyydessään ennustetaan ja havainnollistetaan grafiikalla.

Raonicilla on kuulemma edelleen lievä vamma ojentajalihaksessa, ei pysty syöttämään ja liikkumaan täysipainoisesti.

Juu siltä se kyllä vähän näyttikin, että ei millään ollut 100% iskussa.

Monte Carlon Masters finaali alkaa klo 15.30. Vastakkain 1986 syntyneet, tänä vuonna 30v täyttävät Nadal ja Monfils. Keskinäiset 11-2 ja Rafa voittanut kaikki kohtaamiset massalla. Monfilsin kolmas MS-finaali.

Nyt kun Rafa on taas lähes oma itsensä, niin saapa nähdä pystyykö uransa kymmenenteen Ranskan avointen voittoon, jonka saavuttaisi tasan 30 vuoden iässä. Eikös avoimen aikakauden vanhin Roland Garrosin mestari ole vuodelta 1990 Ecuadorin Andres Gomez 30v 3kk, joten sitä Rafa ei rikkoisi vielä tänä vuonna, mutta ensi vuonna 31 vuotiaana puhuttaisiin jo historiallisen vanhasta massakenttämenestyjästä. On tuo alusta melko armoton yli kolmekymppiselle ollut, kun vertaa yli 30 vuotiaiden menestyksiin muilla alustoilla. Toki viime vuonna RG:n voitti 30v 2kk Wawrinka, joten ei se mahdotonta ole.

Lieneekö Monte Carlon voittajissa yhtään samana vuonna 30v täyttänyttä tai vielä vanhempaa?
Katselin Monte Carlon voittajalistaa ja vanhin mestari taitaa olla vuodelta 1988 Ivan Lendl 28v…
Edit, eipäs olekaan vanhin, vaan Lendl on toiseksi vanhin. Vanhin on Cedric Pioline 30v vuodelta 2000.

Ranskalla on vain yksi Monte Carlon mestari vuoden 1963 jälkeen ja se on juuri tuon Piolinen teko vuodelta 2000.

Monte Carlossa Herbert/Mahutille kolmas peräkkäinen master-turnausvoitto. Finaalissa kaatui Murray/Soares 46 60 10-6. H/M nousee huomenna vuoden parilistan kärkeen 15p ohi M/S:n. Muut ovatkin sitten kaukana takana.

Monte Carlossa pilvistä ja ilmeisesti suht viileää. Molempien syötöt murrettu kahdesti ja tilanne 5-4 Monfils syöttää pysyäkseen erässä.

5-5 Monfils piti armottoman taistelun jälkeen. Erää pelattu jo yli tunti
6-5
Nadal piti helposti
*7-5 Nadal murtaa jälleen ja vie erän

Nadalilla kestää koko ajan yli 30 sekkaa pisteiden välissä, eikä asiaan reagoida mitenkään. Naurettavaa.

No joitain yksittäisiä huomautuksia tulee, mutta surutta saa aikailla.

Eilenkin tuomari antoin aikavaroituksen Nadalille vasta matsipallotilanteessa. Vaikutti kyllä lähes koko ajan ylittävän 25 sekunnin rajan.

Toinen erä

1-2* Monfills murtaa
1-3 Monfils pitää
2-3
Nadal selvitti breikkipallon
3-3 Breikki takaisin
3-4
Monfils murtaa
4-4 Ja Nadal jälleen murtaa
5-4
Nadal pitää nollille
5-5 Monfilskin pitää suht helposti. Yli 2h jauhettu peliä.
5-6
Monfils murtaa neljännellä breikkipallolla vaikka vaikutti olevan jo suht puhki.
*5-7 Erä Monfils. Saapa nähdä miten kunto kestää. Matsi kestänyt 2h17min

Kolmas erä

3-0* Nadal nostaa tasoaan
4-0 Kolmas breikkipallo toi tuloksen Nadalille.
5-0
Kertoo kyllä kaiken.
*6-0

GSM Nadal 7-5 5-7 6-0

Gomezia vanhempia RG-voittajia ovat olleet: Gimeno, 34v 10kk vuonna 1972, Rosewall, 33v 7kk vuonna 1968 (Open Eran 1. Grand Slam) ja Laver 30v 9kk vuonna 1969.

Barcelonassa pelaa uusi pari Bopanna/Rojer. Syy: Heidän vakioparinsa Mergea ja Tecau pelaavat parina kotimaassaan Bukarestin 250:ssä, tietysti 1. sijoitettuina.

Thiemin ongelma on pikemminkin päinvastainen. Breikkipalloissa pelaa liian passiivisesti ja jättää lyöntejä lyhyeksi. Toinen ongelma on että breikkipallot on usein kakkosruutuun jonne on helpompi vyöryttää korkea kick rystylle.

Vielä kuukauden päivät 19v oleva Venäjän Karen Hahanov, elikä kansainvälisesti Khachanov 198cm ATP-138 pelannut vakuuttavaa massakenttätennistä Barcelonassa.

karsinnat:
Hahanov - Ramanathan 6-4, 3-6, 6-4
Hahanov - Trungelliti 6-3, 4-6, 7-6
pääsarja:
Hahanov - Bedene 3-6, 6-3, 7-6
Hahanov - (5) Bautista Agut (ATP-17) 6-2, 6-7, 6-3
Tänään vastassa Dolgopolov.

Saanut kuulla kommentteja, että moni yllättynyt Hahanovin massakenttäpelaamisen tasosta, sillä ei hänen massakenttätilastot olleet viime vuosina kovinkaaan ihmeellisiä verrattuna kovien kenttien tilastoihin. Toisaalta Hahanovin ensimmäinen suuri junnusaavutus vuonna 2012, vasta 16v 1kk iässä oli Berliinin G1-finaalipaikka massalla, joten osaamista löytyy myös tuolle alustalle, varsinkin kun koutsina Galo Blanco.

Karen Khachanov voitti vuonna 2011 Vierumäen G4-turnauksen 15v-kautenaan. Löi läpi ensimmäistä kertaa ATP-tasolla jo kolme vuotta sitten 17 vuotiaana, mutta vasta nyt saavuttamassa pysyvästi ATP-tason otteet.
Eiköhän tuolla isolla pelillään urallaan vähintään top20 pelaajaksi nouse, miksei korkeammallekin. Potentiaalia on enempään kuin vaikkapa Elias Ymerillä mielestäni.