Tennis tänään tai huomenna


#81

Näin tämän ketjun 1-vuotispäivän kunniaksi valitsin muistinvaraisesti mielestäni parhaan kirjoitukseni kuluneen vuoden ajalta. Se ei tässä ole kokonaan, mutta löytynee lokakuulta viestinumerolla 44. Se on selvästi yhteistyön tulosta palstalaisten kanssa, mitä pidän sen suurimpana ansiona.
-----------------++++++

Tuossa syyskuun puolivälissä sitten jatkui tuo “kovat kentät nopeammiksi/hitaammiksi” -keskustelu ATP2017-ketjussa. Toinen osapuoli katsoi, että (liian) nopeat kentät estävät pisteiden voittamisen perinteellisellä rakentamisella joko niin, että a) syöttäjä voittaa pisteen kutakuinkin suoraan tai b) saa heti pisteen alussa niin suuren yliotteen että jatkovaihe vääjäämättä latistuu.

Sen toisen osapuolen mielestä (liian) hitaat kentät oikeastaan estävät pisteiden voittamisen järkevän mittaisella rakentamistyöllä eikä siitäkään aina oikein valmista taida tulla, vaan piste päättyy sitten aikanaan tylsästi jommankumman tekemään helppoon virheeseen. On havaittavissa myös, että tätä mieltä olevat katsovat tällaisen kehityksen olleen voimakasta viime vuosina ja että kehitys tuntuu menevän koko ajan lisää siihen suuntaan.
---------------+++++++

Mutta jos ei harakankaan tilanne ole symmetrinen (Nokka lienee helpompi saada irti ilman että pyrstö tarttuu kuin toisinpäin!), niin ei tämä tennisprobleemakaan ole sitä. Pelattavan pisteen aikana se uunituore syöttöpallo pomppaa kentästä (“liian nopeana tai hitaana”) tietysti vain kerran. Myöhäisempiä mutta kuitenkin saman pisteen aikaisia, kaikkia muitakin pomppuja on osapuolijaottelun mukaan siis voitava pitää yhtälailla liian nopeina tai hitaina. Lienee selvää, että esim. 5-10 pompun eli 3-5 lyönnin per pelaaja per piste seuraaminen on normaalikatsojan kannalta paljon hauskempaa kuin yhden pompun kestävän. (Huomautus epäileville tuomaksille: Syöttö&volley-fanienkin mielestä pisteen ihannelyöntimäärä taitaa olla sentään tuo viisi eikä kolme.)

On jouduttu metsään, kun kaikella tarmolla pyritään alustaratkaisuilla sovittamaan ihanteelliseksi juuri syöttöruutuun putoavan syöttöpallon pomppu. Eksyksissä olemista lisää se, että palauttajankin luulisi ainakin yrittävän suunnata palautuslyöntinsä minne tahansa muualle kuin tuohon syöttöruutuun, ei tosin toiseenkaan: jäisi lyhyeksi. Samasta syystä ei jatkolyöntienkään päämaali ole ainakaan yleisesti arvioituna syöttöruutujen alue. “Pituus on valttia”, sanoi se entinen tennisselostajakin.

Syöttötilanteessa maalina on vain noin 1/8 koko tenniskentän (kaksinpeli) pinta-alasta. Olisi oikeus ja kohtuus, että tuolle kentän moninkertaisesti suuremmalle alueelle mahdollistettaisiin niin iso osa tennispelin tapahtumista kuin suinkin. Kuitenkaan niiden kiinnostavuutta ei saisi tippaakaan vähentää, ainoastaan määrää kasvattaa. Uskon vakaasti yleisön lisäksi myös valtaosan pelaajista (huipuista harrastelijoihin) olevan samaa mieltä.

Alusta-ajattelussa onkin lähdettävä siitä, että kentän pinta olisi “räätälöity” sellaiseksi, että… ässiä nähtäisiin… palauttaja saisi useammat syöttöpallot takaisin … syöttäjä voittaisi useimmat syöttögeiminsä (kuten nytkin)… ottelun voittaminen olisi joskus mahdollista vaikka olisikin voittanut eneämmän geimejä palautus- kuin syöttövuorossaan… jne.

Olisi syytä panna sordiinoa tähän kovien kenttien hitaus/nopeus-keskusteluun, ainakin koko kenttää koskevana yleisratkaisuna. Tässähän on perimmältään kysymys vain ykkösyöttöpallon paremmasta saavutettavuudesta, ja siihen on paremmat keinonsa kuin alistaa koko iso tenniskentän alue siihen tehtävään!

Tuolta ATP2017-ketjusta parin huumoriviestin innoittamana keksin, mikä olisi ylivoimaisesti helpoin tapa hoidella asia pois päiväjärjestyksestä: karhentamalla hidastaa syöttöruudun aluetta. Tai puolueettomammin: käyttää syöttöruutujen alueella pinnoitteena hitaampaa maalisekoitusta kuin takakentän alueella. Ei se sen vaikeampaa olisi näillä muovikentillä!
-------------++++++++


#82

Aiemmin oli puhetta miespelaajien optimipituudesta. Kävin läpi miesten top300-pelaajat ja heidän ennätysrankingit ja pituudet. Otin pois aineistosta alle 27-vuotiaat, koska heidän ennätysranking ei ole validi. Jäljelle jäi 145 pelaajaa. Tässä data heistä:
Alle 180cm: ennätysrankingkeskiarvo on 58 ja pelaajien määrä on 20kpl
180-185cm: ennätysrankingkeskiarvo on 71 ja pelaajien määrä on 60kpl
186-190cm: ennätysrankingkeskiarvo on 58 ja pelaajien määrä on 22kpl
191-195cm: ennätysrankingkeskiarvo on 60 ja pelaajien määrä on 28kpl
196-199cm: ennätysrankingkeskiarvo on 40 ja pelaajien määrä on 11kpl
Yli 2m: ennätysrankingkeskiarvo on 22 ja pelaajien määrä on 4 kpl

Tuosta voi tehdä ainakin sen johtopäätöksen, että yli 195cm pituiset saavat selvää etua pituudestaan. Toisaalta muuten pituudella ei ole kuitenkaan hirveää merkitystä. Luulen myös, että kaikkien aikojen superpelaaja on vielä näkemättä. Hän on reilusti yli 2m pitkä ja koripallojoukkueet eivät ole saaneet häntä riveihinsä.


#83

Mielenkiintoinen taulukko joka vaikuttaa tosiaan todistavan että pituudella on vähemmän merkitystä kuin yleensä luullaan. Nuo kaksi pisintä kategoriaa kuitenkin perustuu niin pieneen ja sattumanvaraiseen otantaan että kiinnostaisi tietää mitä tapahtuisi keskiarvolle jos sinne lisätään lahjaton herra Hongan Kolistaja ennätysrankingilla 299.
Edit.
Laskin äkkiä itse; 61 ja 76 ovat pisimpien keskiarvot jos tuo tumpelo olisi mukana


#84

Yli 2 metrisiä listalla oli Anderson (203cm ja ranking 5), Isner (208cm ja ranking 8), Karlovic (211cm ja ranking 14) ja De Schepper (203cm ja ranking 62).

Nuoria yli 2 metrisiä on Opelka (20v, 211cm ja ranking 125) ja Eubanks (22v, 201cm ja ranking 183).

Listan ulkopuolelle jäi niukasti Janowicz (203cm ja ennätysranking 14). Nykyinen ranking on 334.


#85

“Mielenkiintoinen taulukko joka vaikuttaa tosiaan todistavan että pituudella on vähemmän merkitystä kuin yleensä luullaan”

Olen aikaisemmin tässä ketjussa esittänyt, että 15 cm pidempi peluri osuu syöttöpalloon noin 25 cm korkeammalta kuin lajitoverinsa. Alkeistrigonometrialla päästään sellaiseen yksinkertaistukseen, että syöttökulman (huom. vain pystysuunnassa arvioituna) kasvu vastaa samaa kuin se, että lyhyempi saisi syöttää 1.5 m lähempää.

Karkea nyrkkisääntö näillä korkeustasoilla olisi se, että jokainen puuttuva sentti pelurin pituudessa merkitsee tavallaan syöttöaseman siirtymistä 10 cm kauemmaksi. Miten tuon syöttötilanteen metrin “hyvän” sitten pitäisi näkyä vertailtaessa esim. 195- ja 185-senttisten tennispelaajiien ennätysrankeja, ei taida millään konstilla olla arvioitavissa.


#86

Jatketaan vielä pituuden ja ennätysrankingin tarkastelua. Nyt mukana on top600-pelaajat ja vähintään 27-vuotiaat. Tällä kertaa pienien otoskokojen vuoksi käytetään mediaania keskiarvon sijaan, jotta tulos edustaisi paremmin edustamaansa ryhmää.
Alle 180cm: ennätysrankingmediaani on 75 ja pelaajien määrä on 38 kpl
180-185cm: ennätysrankingmediaani on 84 ja pelaajien määrä on 89kpl
186-190cm: ennätysrankingmediaani on 68 ja pelaajien määrä on 32 kpl
191-195cm: ennätysrankingmediaani on 53 ja pelaajien määrä on 41 kpl
196-199cm: ennätysrankingmediaani on 44 ja pelaajien määrä on 14 kpl
Yli 2m: ennätysrankingmediaani on 14 ja pelaajien määrä on 6 kpl

Taulukkoa voi tulkita monella tavalla. Ensiksi pitkiä pelaajia eli yli 190cm on 28% kaikista eli he ovat reilusti yliedustettuina. Edelleen yli 2m pelaajista löytyi vain yksi floppi eli keväällä Ruusuvuorelle hävinnyt Peter Kobelt.


#87

Grinder on tutkinut, miten jonkun tuoreehkon ranking-listan top300- ja top600-pelaajien pituudet korreloivat heidän ennätys-rankingiensa kanssa. Hän on valinnut otokseensa 27-vuotiaat tai sitä vanhemmat noista kahdsta ranking-listasta, koska sitä nuoremmilta voi paras ranking olla kaukana edessäpäin vielä paljon paljon parempi. Ihan korrekti lähtökohta.

Hän on saanut poimittua kahteen listaansa 145 (top300:sta) ja 220 (top600:sta) vähintään 27-vuotiasta peluria. Ja katsonut, että otokset ovat riittävän suuria. Ongelmana pitäisin sitä, että ne eivät ole otoksia. Ne ovat niitten pelaajien lukumääriä jotka juuri nyt ovat vähintään 27-vuotiaita ja juuri nyt ovat top300:ssa ja top600:ssa. Sitten on tutkittu näiden ja vain näiden pelurien pituuksien korrelaatioita ennätysrankingiensa kanssa. Mielstäni siitä tässä ei ole kyse vaan yleisemmistä lainmukaisuuksista

Perataanpa vähän sitä tarkemmin miten edustavista joukoista on kyse näissä kahdessa ryhmässä jotka siis edustavat top300:aa ja top600:aa. Sijoilla 301-600 on 220 pel - 145 pel = 75 pel (väh. 27 v.). Eräiden aikaisempien palsta-arvioiden mukaan sijoilla 1-100 olisi vastaavasti noin 70 peluria. Siitä voi johtaa, että sijoilla 101-300 olisi 145 - 70 peluria eli 75.

Yhteenveto: Ensimmäisessä ranking-satasessa on ehdon (väh. 27 v) täyttäneitä noin 70, kahdessa seuraavassa yhteensä 75 samoin kuin kolmessa viimeisessä satasessakin (sijat 301-600, 220 pel - 145 pel = 75 pel). Eli 27-vuotiaitten määrä pienenee kuin pyy maailmanlopun edessä ranking-numeroiden kasvaessa.

Havaintoaineisto on perin juurin heterogeeninen verrattaessa ranking-satasta 1-100, satasparia 101-300 ja sataskolmikkoa 301-600. Ne ovat yksinkertaisesti eri joukkoja. Mistä tämä voi johtua, sillä “kaikki mikä ylös menee tulee myös alas” (Blood, Sweat & Tears).

Tämä 27-vuotiatten aliedustus on siinäkin mielessä merkittävä, että vajaus koskee parhaimmistoa varmasti enemmän kuin matalan ennätysrankingin omaavia. Tarpeeksi voittanuthan ei jää lorvimaan jonnekin sijalle #400. Nykyisen rankingsysteemin dynamiikka pudottaa pisteitä ja siten rankingia huomattavasti nopeammin esim. top300:n alle kuin nostaa sinne. Piste kerrallaan noustaan, mutta sadat pisteet katoavat yhtäkkisesti ja pudotaan.

Yksittäisen maanantain rankinglistaa voi ajatella “pysäytetyksi kuvaksi” johon eivät läheskään kaikki ylhäältä alas romahtavat juuri sillä hetkellä osu mukaan. Ne toiseen suuntaan nousevat kyllä kerkiävät. Mitä pitemmltä ajalta (kuitenkin huomattava että nykyisyyttähän tässä tutkitaan) ja mitä tiheämmin näitä ranking-kohtia otetaan mukaan tarkasteluun sitä varmemmin ne hyvän rankinginkin aikoinaan saaneet saadaan “talteen” ja tarkasteltavaksi datoineen.

“Miten ainakin viikon 2010-luvulla vähintään 27-vuotiaana top300/top600:ssa olleen ennätysranking korreloi kyseisen pelurin pituusmitan kanssa”, olisi mielestäni se mitä tässä oikeastaan olikin tarkoitus tutkia. Muuten parhaat ja/tai ainakin nopeasti lopettavat eivät tule tutkimukseen mukaan sillä oikealla painollaan.


#88

Suosiiko tarkastelutapani lyhyitä vai pitkiä pelaajia ja minkä vuoksi? Miten tarkasteltavien pelaajien joukko pitäisi rajata? Onko olemassa joku parempi mittari kuin ennätysranking laittamaan pelaajia paremmuusjärjestykseen?


#89

Hiukan miettinyt, mitä ihmettä vastaisin. Ja päätynyt siihen, että koska en ole minkään tason (enkä edes sortin) tilastotieteilijä en rupea vastailemaan Grinderin kysymyksiin tällä mustatuntuu-“tietämykselläni”.

Vaikka edellinen postaukseni jälkeen olen jotain uuttakin aiheesta keksinyt, en näe mitään tarvetta varsinaisesti muuttaa mitään.

Neljä faktaa kuitenkin toi lisänäkökulman tähän: 1) Tällä 2010-luvulla on 38 eri tennispelaajaa voittanut ATP-kisan vähintään 31-vuotiaana, 2) edellisellä kymmenluvulla, 2000-luvulla, heitä oli 11, 3) 1990-luvulla vain 8 ja 4) 1980-luvulla 13. Korostan vielä: Kuluvan kymmenluvun vielä vajaan yhdeksän vuoden aikana on 38 eri pelaajaa 31 vuotta täytettyään yltäneet ATP-turnausvoittoon. Kolmena edellisenä kymmenlukuna heitä oli yhteensä vain 32.

2010-luku on siis ollut tennishistoriassa veteraanimenestyksen suhteen aivan huikean poikkeuksellinen. Ja se on tietysti johtunut siitä, että parhaimmisto ei ole lopettunut uriaan aikaisempiin vuosikymmeniin verrattuna muuta kuin hyvin vähäisessä määrin. (Myönnän ilmaisun epäselvyyden, puristaa kaikki se moniselittyisyys tiiviiksi on vaikeata…)

Siitä taas seuraa vääjäämättä, että niitä Grinderin otoksen “unohtamia” pelaajia ei olekaan ollut - ainakin luulisin - ollenkaan sitä määrää 2010-luvulla - eikä edes heinäkuun puolivälissä 2018 - kuin aluksi ajattelin.

Edelleen olen sitä mieltä, että myös lähimenneisyydessä lopettaneet kuuluisivat tutkimusjoukkoon. Onhan varmaan semmoisiakin lopettaneita, joiden ennätysranking on tuoreempi kuin monen aktiivin. Mutta ehkä virhe jättää heidät ulkopuolelle ei juuri nyt vuonna 2018 ole kovin fataali mutta kymmenen vuotta sitten se olisi taatusti sitä ollut!


#90

“Karkea nyrkkisääntö näillä korkeustasoilla olisi se, että jokainen puuttuva sentti pelurin pituudessa merkitsee tavallaan syöttöaseman siirtymistä 10 cm kauemmaksi.”

Tuossa voi olla vähän liikaa. Ehkä 7…8 cm miesten pituuden jokaista senttimetreissä mitattua eroa kohden. Kirjoitetaan vaikka näin: 10 cm lyhyempi tennispeluri saisi samat syöttökulmat kuin pitempi kollegansa jos hän saisi syöttää n. 70 cm kentän puolelta. Vastaavasti pidempi menettäisi pienempäänsä nähden syöttökulmaetunsa, jos hänen pitäisi syöttää n. 80 cm takalinjan takaa.

20 cm:n pituusero merkitsisi kentän pituussuunnassa siis noin 1.5 m. Ilomielin joku Wawrinka ottaisi vastaan tämmöisen lahjan Andersonia vastaan pelatessaan.

Suuruusluokka on nyt aika kohdillaan mutta edelleenkin aika summittainen on syöttökorkeusarvioni pelurin päälakikorkeudesta arvioituna. (Pituuteen yksi kuudesosa lisää johon lisättävä mailan pituutta keskisormesta osumapaikkaan, n. 50 cm). Nadal, Federer, Thiem, Nieminen 185 cm. Zverev, del Potro, Cilic 198 cm.

Syöttökorkeutena se olisi 15 cm:ä eroa, mutta kentän pituussuunnassa n. 1 m. Jonkun Schwarzmanin syöttöpaikka Isneria vastaan pelatessa “pitäisi” olla takakentän puolivälissä. (Noilla äärialueilla simppelistä kaavastani en varsinkaan mene takuuseen!)

JK. Syöttöedusta mennään vielä jalkavirheeseen vähän. Jalkavirhettä olen kommentoinut sitä koskevassa keskustelussa. Viimeistään nyt selvinnee nykyisen jalkavirhesäännön suhteettomuus.

Joku sentin jalkavirhe jalkojen “risteillessä” viivan tuntumassa on hyötynä samaa suuruusluokkaa, kuin se että laittaisi tossuihinsa yhden (1) millin paksummat pohjalliset! Vauhdinottoon huomio pitäisi kiinnittää eikä joutavanpäiväisyyksiin.


#91

Tämä on kyllä todella mielenkiintoista pohdintaa, ehkäpä tenniksestä tulisi jossain vaiheessa ensimmäinen laji jossa tasoitettaisiin pituuden tuomaa etua! Ei taida vielä sellaista kilpaurheilua olla olemassa? Nyrkkeilyssä ja kamppailulajeissa toki painorajat olleet jo iät ja ajat ja onhan tennis monella tapaa kuin kamppailulaji ilman fyysistä kontaktia…


#92

Tästä pohdinnasta on unohdettu lyhyemmän matkan aiheuttama pallon suurempi nopeus ruutuun osuessaan suhteessa syöttöön, joka on ammuttu samalla lähtönopeudella takaviivan kupeesta (Schwartzman-asia).


#93

Joo. Tulkoon tässä jonkinlainen arvio. Schwartzman-pisteestäni, takakentän puolivälistä 200 km:n/t lähtevä syöttöpallo on palauttajan takaviivan kohdalla noin 0.06 sekuntia aikaisemmin kuin keskimerkin kohdalta takaviivan takaa lyötynä. Pienuudestaan huolimatta tämä aikaetu riittäisi työntämään Schwartzmanin takaisin alkuperäiseen syöttöpaikkaansa. Samoin taitaisi käydä muillekin, joille lyhyyden vuoksi annettaisiin syöttöetumatkaa mutta siinä sivussa saatua aikaetua ei hyväksyttäisi.

Oleellisempi unohdus tässä syöttökulmien havainnollistamisessani oli horisontaalikulmat. Ne voivat olla paljon merkittävämmät kuin tuo yksinkertainen pystykulma. Ja reunoihin päin nouseva verkko merkitsisi jotain todellista extrahyötyä niille oikein isoille pojille.

Myös gravitaation merkitys jäi arviotta, samoin ilmanvastus (joka karkealla sihdillä tuossa 0.06 sekunnissa pomppukitkoineen on mukana).


#94

Juttua pelaajien pituusaihetta sivuten tennis.com http://www.tennis.com/pro-game/2018/07/diego-schwartzman-david-goffin-smaller-tennis-players/75522/


#95

Eikö nelinpeliä kannattaisi tehdä mielenkiintoisemmaksi reivaamalla nykyisin pistelaskussa käytössä olevaa ns. no-ad-sääntöä hiukan kohti perinteistä, traditionaalista systeemiä?

Trad lähti siitä, että sattuman merkitys vähenee jos geimin voittajan pitää kerätä voittopisteitä aina vähintään kaksi enemmän kuin toinen.

No-ad taas lähti siitä, että yksikin enemmän riittäisi. Sehän myös korostaisi pisteen tärkeyttä eli myös kasvattaisi mielenkiintoa.

Edellisen haittapuoli oli se pakollinen, vain tasatilanteeseen vievä deuce-piste, joka venytti ratkaisua. Jälkimmäinen lisäsi siis sattumanvaraisuutta ja ‘kerrasta poikki’ -ratkaisuna typisti draamaa.

Näiden välissä on kyllä ihan passeli kompromissimahdollisuus, jolle olen antanut työnimen no-deuce. Huono nimi varmaan no-ad’iin uskovien mielestä mutta hyvin kuvaava.

Geimissä pelatun kuuden pisteen jälkeen tilanteen ollessa 40-40 seuraavan pisteen voittaja ei välttämättä voitakaan geimiä kuten no-ad’issä. Voittaakseen siinä vaiheessa hänen on täytynyt voittaa edellinenkin piste tilanteen oltua 30-40 vastustajalle. Vastustajallahan on silloin ollut murto- tai pitopallo jonka hävinnyt. Etu kuuluu nyt vuorostaan no-deuce’ssa sen pisteen voittaneelle vaikka tilanne tasan ja pallokin syötetään ykkösruutuun.

Voittamalla tämän toisen peräkkäisen pisteen ansaitsee geimin voiton. Jos ei voitakaan, niin etu siirtyy välittömästi vastustajalle, ja syöttö lyödään nyt kakkosruutuun. Näin jatketaan kunnes toinen on hävinnyt kaksi peräkkäistä pistettä, ja voittanut on saanut samalla myös enemmistön sen geimin pisteistä.

No-ad-uskovaisten lohduksi sanoisin, että monissa tapauksissa no-deuce’lla ratkeaa geimi samalla lailla samassa tilanteessa kuin no-ad’illa. Jälkimmäisen yhteydessä ei tosin koskaan tunneta etu-käsitettä. Edun ansaitsemisesta no-deuce’ssa kuitenkin on kyse, toisin kuin no-ad’issa, vaikka tilanne osittain sama. Luo kamppailuhenkeä ilman muuta lisää.

Syöttöruutuneuvotteluja ei tässä nelurisovelluksena tietenkään olisi vaan koko erän toinen hoitaisi toista ruutua ja toinen toista.

Huomattava että no-deuce-vaiheessa on koko ajan etutilanne päällä, mutta se on tennikselle tyypilliseen tapaan epäsymmetrisessä tilanteessa ratkaisun kannalta. (Ottelupalloonkin käsiksi pääsevä ja ollessaan siten jo voitonsyrjässä kiinni, ei hupsistaheijaa häviä samantien koko matsia jos sen yhden pisteen häviää.)

Joukossa on taatusti epäileviä tuomaksia että siinähän sitten pelailevat kuten Isner ja Mahut maailman tappiin… Muistutan että syöttäjä pysyy samana koko geimin ajan.

Säästän mahdolliset lukijat laskelmiltani, kuinka vähän tai paljon ehdotukseni lyhentäisi tai pidentäisi traditionaalisella tavalla ja no-ad’illa pistelaskettuja otteluja nelinpelissä! Kivempaa se varmasti olisi niin syöttäjien kuin palauttajienkin mielestä, katsojista nyt puhumattakaan verrattuna siihen tenniksen henkeen huonosti istuvaan no-ad’iin.

Lillukoita lopuksi: No-deuce-ideani sovellus alkaa oikeastaan tilanteessa 30-40/40-30 jossa siis altavastaajana ollut mutta seuraavan pisteen voittanut on päässyt edun verran lähemmäksi voittoa, vaikka pisteet, 40-40 eivät sitä kerrokaan. Jos ei voita niin toiselle tulee yksi piste enemmän siinä omassa etutilanteessaan jonka voittaessaan saa de facto kaksi pistettä enemmän kuin vastustajansa. Se toinen geimin voittaessaan saisi vain yhden pisteen hävinnyttä enemmän.

Tenniksestä löytyy tilastoja kaivellen muitakin tuon tason epäjohdonmukaisuuksia erilaisista vuorotteluista johtuen. Who cares…


#96

No ad lähti siitä, että saadaan ottelujen kesto lyhyemmäksi, jotta hyvät kaksi npelaajat osallistuisivat myös dubbeliin. Pisin todistamani trad. neluri oli 3h 22 min kun no adilla vastaava on2,14.

Sittenhän oli se Sveitsissä pelattu DC duba 7,02…:innocent:


#97

Kovin puutteellisesta dubbeli-tilastoinnista huolimatta uskallan sanoa no-adilla olevan yleisesti ottaen vähäisempi merkitys nelurien nopeutumiseen kuin sillä että kolmas erä on vaihtunut ottelu-tiebreakiin.

Jos nykyformaatti on noin tämän vuosikymmenen ikäinen olisi kai aika helposti nähtävissä, kuinka paljon parhaat kaksinpelaajat lisäsivät neluriaktiivisuuttaan siirryttäessä 00-luvulta 10-luvulle.

Onko esim. vielä 2000-luvulla molemmissa pelimuodoissa kunnostautunut Kafelnikov saanut seuraajia kevyemmän neluriformaatin ansiosta?


#98

Muistuipa mieleen tie-breakin kehittäjänä kunnostautunut Jimmy van Alen. Olen täällä jo jossain kritisoinut hänen pakkomiellettään “van Alenin virtaviivaisesta pistelaskujärjestelmästä” (VASSS), mutta ei siitä nyt.

Hänen kolmas pääideansa tuntuu unohtuneen aika lailla kokonaan. Jo 1960-luvulla oli syöttö päässyt van Aleninkin mielestä niin määräävään asemaan, että jotain oli keksittävä. Kyse ei ollut vielä ihan siitä kuin nykyisin, vaan enemmänkin syöttö&volley-taktiikan ylivertaisuudesta.

Syöttäjä pääsi dominoimaan pistettä ehtimällä aivan liian hyviin asemiin syöttönsä perässä. Van Alenin ratkaisu oli VAL, kuinkas muutenkaan (van Alen line)! Koska syöttö&volley ei pelitapana ole enää pitkiin aikoihin ollut ongelmallinen, niin VAL on tyystin unohdettu miehen eritasoisista ansioluetteloistakin.

Tämä “line” tarkoitti merkkiviivaa jaardin mitan (n. 90 cm) takaviivan takana, josta syötön piti tapahtua. Sitä kokeiltiin vakavissaan 1960-luvulla ja parikymmentä vuotta myöhemmin Boom-Boom Beckerin ja mailavallankumouksen aikaan se otettiin naftaliinistaan joksikin aikaa…ennen lopullista unholaansako?

Tämän kirjoittaja on aika tuoreessa viestipostissaan päätynyt siihen, että pelaajien koon kasvaessa voitaisiin jokaista pituuden senttimetrin lisäystä kohden ajatella syötön tapahtuvan 8 cm takalinjan takaa.

Eräässä vanhemmassa postissaan sama kirjoittaja on arvioinut, että tenniksen alkuhämärästä miesten keskipituus olisi noussut noin 15 cm.

Mielenkiintoinen yksityiskohta sisältyy siihen, että 1960-luvulle tultaessa tuota pituuden kasvua olisi siten ollut vielä alle sadan vuoden aikana vain kymmenisen cm, jonka kompensoimiseksi olisi “tarvittu” VAL n. 90 cm takaviivan taakse. Ottaen huomioon tällaisten arviointien kaiketi “suosivan” pyöreitä lukuarvoja, on mittaluokka aivan sama käytännössä kuin laskemani 80 cm.

Tottahan toki tuo VALin paikka pitäisi päivittää nykytilannetta vastaamaan puolitoistakertaistamalla tuo etäisyys. Valitaan siis van Alenin jo tunnettu n. 90 cm eli kolme jalkaa lähtokohdaksi. Päädytään 4.5 jalkaan (=54 tuumaa) joka onkin varsin käytännöllinen mitta tenniksessä. Sehän sattuu olemaan sama kuin nelinpelin ns. käytävän leveys (137 cm).

Siitä vain merkkaamaan syöttöpaikka “alkuperäiselle” paikalleen, meillä nimittäin on sopivasti mittatikkukin mukana! 137 cm on kaksi normaalimailan (27") mittaa.

Sen verran vaatii täsmennystä, että tuolla päivitetyllä “van Alen linjalla” kompensoitaisiin vain yleinen pituuden kasvu eikä siinä ole vielä milliäkään mukana huippupelaajien nykyistä valikoitumista pitempään pelaajatyyppiin. Tuommoisenaan mitta on alakanttiin.


#99

Tämä palkitsisi vahvaa kierresyöttämistä, mikä ei ole huono asia, koska tenniksen jujuja on erilaisilla kierteillä pelailu. Kick-syötön pomppu olisi korkeampi, koska pallon voi lyödä sukeltamaan isommassa kulmassa noin kaukaa. Kulmien saaminen sivuttaissuunnassa vaatisi kahta kauheammin toimivaa sivukierrettä syöttöön.


#100

Justiinsa! Ei ole ollenkaan selvä, että esim. Schwartzman olisi se joka siitä kauemmasta syöttöasemasta eniten kärsisi. Ja tosi vanhat tennisopukset tulee väkisinkin mieleen!

Kun tässä jotenkin yhtaikaa ajattelee pitkiä miehiä ja neluria jossa vieläkin pitempiä miehiä ainakin keskimäärin, niin muistui mieleen vanha ajatukseni nelurin elävöittämisestä: reunakäytävien lisäksi takakäytävä kokonaan jonnekin kadonneita lobbeja varten. Ovat olleet ihan toisessa asemassa silloin ennen.

VAL olisi sopiva alkuaihio takakäytävänkin hm. hyödyllisyyden miettimisen kannalta…