Näin tämän ketjun 1-vuotispäivän kunniaksi valitsin muistinvaraisesti mielestäni parhaan kirjoitukseni kuluneen vuoden ajalta. Se ei tässä ole kokonaan, mutta löytynee lokakuulta viestinumerolla 44. Se on selvästi yhteistyön tulosta palstalaisten kanssa, mitä pidän sen suurimpana ansiona.
-----------------++++++
Tuossa syyskuun puolivälissä sitten jatkui tuo “kovat kentät nopeammiksi/hitaammiksi” -keskustelu ATP2017-ketjussa. Toinen osapuoli katsoi, että (liian) nopeat kentät estävät pisteiden voittamisen perinteellisellä rakentamisella joko niin, että a) syöttäjä voittaa pisteen kutakuinkin suoraan tai b) saa heti pisteen alussa niin suuren yliotteen että jatkovaihe vääjäämättä latistuu.
Sen toisen osapuolen mielestä (liian) hitaat kentät oikeastaan estävät pisteiden voittamisen järkevän mittaisella rakentamistyöllä eikä siitäkään aina oikein valmista taida tulla, vaan piste päättyy sitten aikanaan tylsästi jommankumman tekemään helppoon virheeseen. On havaittavissa myös, että tätä mieltä olevat katsovat tällaisen kehityksen olleen voimakasta viime vuosina ja että kehitys tuntuu menevän koko ajan lisää siihen suuntaan.
---------------+++++++
Mutta jos ei harakankaan tilanne ole symmetrinen (Nokka lienee helpompi saada irti ilman että pyrstö tarttuu kuin toisinpäin!), niin ei tämä tennisprobleemakaan ole sitä. Pelattavan pisteen aikana se uunituore syöttöpallo pomppaa kentästä (“liian nopeana tai hitaana”) tietysti vain kerran. Myöhäisempiä mutta kuitenkin saman pisteen aikaisia, kaikkia muitakin pomppuja on osapuolijaottelun mukaan siis voitava pitää yhtälailla liian nopeina tai hitaina. Lienee selvää, että esim. 5-10 pompun eli 3-5 lyönnin per pelaaja per piste seuraaminen on normaalikatsojan kannalta paljon hauskempaa kuin yhden pompun kestävän. (Huomautus epäileville tuomaksille: Syöttö&volley-fanienkin mielestä pisteen ihannelyöntimäärä taitaa olla sentään tuo viisi eikä kolme.)
On jouduttu metsään, kun kaikella tarmolla pyritään alustaratkaisuilla sovittamaan ihanteelliseksi juuri syöttöruutuun putoavan syöttöpallon pomppu. Eksyksissä olemista lisää se, että palauttajankin luulisi ainakin yrittävän suunnata palautuslyöntinsä minne tahansa muualle kuin tuohon syöttöruutuun, ei tosin toiseenkaan: jäisi lyhyeksi. Samasta syystä ei jatkolyöntienkään päämaali ole ainakaan yleisesti arvioituna syöttöruutujen alue. “Pituus on valttia”, sanoi se entinen tennisselostajakin.
Syöttötilanteessa maalina on vain noin 1/8 koko tenniskentän (kaksinpeli) pinta-alasta. Olisi oikeus ja kohtuus, että tuolle kentän moninkertaisesti suuremmalle alueelle mahdollistettaisiin niin iso osa tennispelin tapahtumista kuin suinkin. Kuitenkaan niiden kiinnostavuutta ei saisi tippaakaan vähentää, ainoastaan määrää kasvattaa. Uskon vakaasti yleisön lisäksi myös valtaosan pelaajista (huipuista harrastelijoihin) olevan samaa mieltä.
Alusta-ajattelussa onkin lähdettävä siitä, että kentän pinta olisi “räätälöity” sellaiseksi, että… ässiä nähtäisiin… palauttaja saisi useammat syöttöpallot takaisin … syöttäjä voittaisi useimmat syöttögeiminsä (kuten nytkin)… ottelun voittaminen olisi joskus mahdollista vaikka olisikin voittanut eneämmän geimejä palautus- kuin syöttövuorossaan… jne.
Olisi syytä panna sordiinoa tähän kovien kenttien hitaus/nopeus-keskusteluun, ainakin koko kenttää koskevana yleisratkaisuna. Tässähän on perimmältään kysymys vain ykkösyöttöpallon paremmasta saavutettavuudesta, ja siihen on paremmat keinonsa kuin alistaa koko iso tenniskentän alue siihen tehtävään!
Tuolta ATP2017-ketjusta parin huumoriviestin innoittamana keksin, mikä olisi ylivoimaisesti helpoin tapa hoidella asia pois päiväjärjestyksestä: karhentamalla hidastaa syöttöruudun aluetta. Tai puolueettomammin: käyttää syöttöruutujen alueella pinnoitteena hitaampaa maalisekoitusta kuin takakentän alueella. Ei se sen vaikeampaa olisi näillä muovikentillä!
-------------++++++++
