Tennis tänään tai huomenna

Jos oisit puhunut sveitsiläisten asevelvollisten keskipituuden kasvusta, niin hihavakio olisi osunut juuri oikeaan :wink:

K. Staub, F. Rühli, U. Woitek & C. Pfister. 2011. The average height of 18- and 19-year-old conscripts (N=458,322) in Switzerland from 1992 to 2009, and the secular height trend since 1878

1 tykkäys

Vastaan tenniksen tekniikka -pohdiskeluihin täällä.

Rajoittaisin tekniikan tarpeellisuuden nykytenniksessä vain syöttöön, syöttöön ja syöttöön. Kun yli puolet ottelun pisteistä pystytään voittamaan joko käytännössä välittöminä suorina syöttöpisteinä tai korkeintaan kahdella lyönnillä, tuntuu kovin suureelliselta puhua jostain “kineettisen energiatehokkuuden” maksimoimisesta.

Nopeilla kentillä päästään miesten huipputasolla tasaväkiseen kaksintaisteluvaiheeseen noin joka kymmenennessä pisteessä ja massapeleissä ehkä joka viidennessä. Syöttäjän edun merkittävään nakertamiseen tarvittaisiin vasta niissä tilanteissa palauttajalta vähintään neljä onnistunutta lyöntiä. Sitä ennen ei voisi puhua pallorallista, jossa energiatehokkuudella olisi jotain merkitystäkin. Vai olenko sen ymmärtänyt väärin…

Niillä ei otteluja ratkaista sen enempää (=useammin) kuin puhtailla ässilläkään.

Mikä on sitten tekniikan muu merkitys noinkin marginaalisissa pallorallitilanteissa? (En tosin kiistä etteivätkö ne olisi esiintymistään merkittävämpiä ns. tärkeissä pisteissä esim. psykologisista syistä.)

“Nykyiset” tennisoppaat korostavat, että verrattuna entisaikaan nyttemmin palloa lyödään ja saakin lyödä melkein mistä asennosta tahansa. Mutta osattiin sitä ennenkin. Näin Salo&Nenonen vuonna 1955 (Tenniksen käsikirja):

"Monet tenniksen teoriaan perusteellisesti tutustuneet pelaajat ovat sitä mieltä, että tarkoin harkitut asennot ovat tennispelille ehdottoman oleellisia. Mutta silti on muistettava, että asento ei saa olla itsetarkoitus. Oikeiden asentojen käyttäminen on vain se keino, jonka avulla useimmat pelaajat pääsevät tehokkaaseen pelitapaan…

On aina olemassa myös yksilöllisiä eroavaisuuksia, jotka huomattavasti saattavat poiketa ‘oikeaoppisesta’ lyöntitekniikasta ja silti olla sangen tehokkaita… Lisäksi tennispeli on jatkuvan kehityksen alaisena. Lyöntisuoritus, joka tänään edustaa täysin nykyaikaista pelityyliä, on ehkä kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua korvattu toisella, vielä vauhdikkaammalla vedolla.

Nimenomaan vauhdin alalla on peli eniten kehittynytkin viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana; kun vielä 30-luvun alussa tyydyttiin yleensä monipuoliseen peliin, jossa pääpaino pantiin varmuudelle, on sen jälkeen pyritty omaksumaan niin hyökkäävä ja nopea pelitapa, ettei varmuus sitä vastaan auta."

Näin siis Sakari Salo&kumpp 63 vuotta sitten eli paljon ennen kuin Niemisestä aggressiivista pelaajaa tehtiin. Ehkä taisin eksyä vähän! Kun nyt on jotenkin todistettu, että tennispallon lyöminen ei enää vaadi tiettyjä asentoja, niin miksi itse lyöminen pitäisi tehdä jotenkin oikeaoppisesti. Luulisi olevan samantekevää, kuinka suuri osuus mailan kärjen nopeudesta syntyy jaloista ja vartalon kiertoliikkeestä, olkapään jne. , …ranteen liikkeestä. Lienee selvää, että mitä lähemmäksi siinä vauhditusketjussa tullaan mailaa niin sitä pienemmän pitäisi olla vauhtilisän verrattuna “ylempään” vipuun pyrittäessä mahdollisimman varmaan suoritukseen. Kun taas pääpainon ollessa lyönnin kovuudella “alempien” vipujen, viimeisen, ranteen jälkeisen “kämmenen” merkitys korostuu.

Analogisesti nykyisen asentovapauden kanssa tennispelaajan pitäisi myös saada vauhdittaa mailansa kärkeä painottamalla niitä liikeketjun osasia, jotka a) juuri siinä tilanteessa tuntuvat sopivimmalta ja b) ovat pelurillemme luontaisia.

On outo kehityssuunta villissä ja vapaassa nykymaailmassa (Annetaan mukamas kaikkien kukkien kukkia.), että tietynlainen puhdasoppisuus, fundamentalismi, nostaa päitään vähän siellä sun täällä kuin sen entisen Yrjön lohikäärme. Onko syynä maailmamme homogenisoitumiskehitys paradoksaalisesti valtavine tietotulvineen vai mikä? Myös kauneusarvojen tunkeutuminen tenniskeskusteluun… (Itsesensuroitu)

Siitä juontui mieleen, ettei naisten tennis ole varmaan koskaan ollut niin yhdenmukaista kuin se on juuri nyt. Kun kaikki tekevät kaiken samalla lailla, riski kaiken myttyyn menemisestä on tietysti pienimmillään. Omapäinen valmentaja on siksi melko harvinainen otus ja suojelun väärti kuten valmennettavansakin. Miehillä on enemmän näitä tyylieroavaisuuksia, mutta ainakin keskimäärin yksitoikkoisemmat kenttätapahtumat per pelattu piste.

Minun mielestäni se on hyvien pisteiden tuhlaamista, sanokoot ottelujen lyhentämistä haluavat tennisviskaalit mitä tahansa.

1 tykkäys

Syöttö on tekniikaltaan vaativin lyönti ja siten ilman muuta tekniikkaintensiivisin. Täydellinen tekniikka ei ole yhdenmukaisia asentoja. Näin ei ole käsittääkseni kukaan ainakaan tässä ketjussa väittänytkään. Täydellinen tekniikka on tarkoituksenmukaisia asentoja. Nopeammat alustat mahdollistavat tekniset variaatiot paremmin, kun voimaa ei tarvitse tuottaa yhtä paljon, riittää juurikin toistettavuus ja tarkkuus.

Jos väitetään että naisilla on yhtenäisempi tekniikka kuin miehillä, niin sotketaan minusta tekniikka ja taktiikka keskenään. Naisilla voimaa tuotetaan lineaarisesti siirtämällä painoa eteenpäin osumassa (Sharapova) , pelkällä kädellä huiskimalla (Kerber) ja kuten modernissa miestenniksessä vartalon kiertoa hyödyntäen (Vandenweghe). Tottakai kaikki mies- ja naispelaajat käyttävät näitä kaikkia tapoja, mutta miehissä vartalon elastiskineettisen voiman merkitys on selvästi korostunut verrattuna naisiin. Tämä on monella foorumilla puhki kuluttu asia, mutta syynä on ettei miesten tenniksessä ole enää kovinkaan monesti aikaa lineaarisen energian tuottamiseen ja pelkällä kädellä huiskimalla energiaa ei välity palloon riittävästi. Hyvä lineaarisen energian hyödyntäjä miehissä on mielestäni erityisesti Wawrinka, joka pyrkii normaalia useammin puoliavoimeen asentoon kämmenelläkin. Johtuneeko siitä ettei osaa yhtä hyvin hyödyntää vartalon kinesteettiselastista energiaa, sillä onhan hän myös lähes ainut huippusyöttäjä, jolla hartioiden kierto suhteessa lantioon jää vajaaksi. Toinen silmiinpistävä esimerkki on Australiassa hyvin menestynyt korean Chung, mutta hänen syöttönsä on myös oikeasti heikko teknisistä puutteista johtuen.

Naisilla on nyt menossa erittäin monotoninen pallontakomiskulttuurivaihe, jossa taktisia variaatioita on erittäin vähän. Naistennis on taktisesti yhdenmukaisempaa kuin koskaan, mutta miestennis on teknisesti vielä sitäkin yhdenmukaisempaa…

1 tykkäys

Mahtavia kirjoituksia jo monta palstalaisilta!

Nadal on antanut pitkän haastattelun, josta ainakin pikku pätkä sopii tähän paremmin kuin hyvin.

(Translated from the print edition of l’Équipe, May 27, 2018)

"What would you change in the way the tour operates?

I favour a two year ranking and not fifty-two weeks. It’s the best way to protect players in case of injury. I’ve thought that for years, but it’s even more important at the end of a career.

And in the rules of tennis?

I don’t know how, but attention needs to be paid to the serve and to power in general. The players are bigger and bigger and it’s getting faster and faster. If we don’t find a
solution to the serve, then tennis will reach a point where it’s summed up by that shot. In ten years, tennis could be in danger."

Tuota kahden vuoden tulosten perusteella määräytyvää rankingia olen jalostanut paremmaksi samantien kuin Nadalin ideasta luin.

Kannattaisi siirtyä nykyisestä 52 viikon tuloksilla pyörivästä systeemistä 100 viikon muunneltuun järjestelmään. Muunnos painottaisi tuoreet saavutukset tärkeämmiksi kuin vanhat. Laskenta-algoritmini olisi yksinkertainen: Vain edellisen viikon pisteet olisivat sellaisenaan mukana ranking-pisteissä. Jo viikkoa vanhemmat menettäisivät arvostaan yhden prosentin.

Kolmen viikon takaisista pisteistä olisi voimassa enää 98 % alkuperäisistä… Vuoden (52 viikon) takaisista vielä miltei puolet, 49 %. Ja lähes kaksi vuotta eli sata viikkoa vanhoista pisteistäkin olisi vielä jäljellä se viimeinen sadasosa alkuperäisestä arvostaan.

Näin ei pääsisi tapahtumaan mitään yhtäkkistä ranking-romahdusta kuten viikon päästä käy ainakin kahdelle nykyhuipulle (vielä!). Myös pelaamattomuus näkyisi rankingissa mutta systeemi “sallisi” myös loukkaantumisista johtuvia taukoja aivan huipuillekin.

Tuohon toiseen kysymykseen on vastauksia tässä ketjussa. Ei tosin ehdoteta toisen syöttöpallon poistamista jota Nadal tuntuu varovasti kannattavan.

J.K.Pannaanpa tuo tärkeähkö kysymys vastauksineen tänne. Onhan se ajatus ollut kaavailuissa jo vuosikymmeniä.

"Aire you for or against cutting out one of the serves?

Why not? We can’t say it’s stupid. We can only try it out. I’m in favour of innovations. Why not try it at small tournaments? I don’t know … But we could at least consider it."

1 tykkäys

Itse en kyllä missään nimessä kannata kahden vuoden systeemiä ainakaan sellaisenaan. Nuorten pelaajien olisi entistäkin vaikeampaa nousta rankingissa, ja kaiken lisäksi Federer ja Nadal ja muut ‘erikoismiehet’ saisivat laskea kahdet wimbledonit tai RG:t rankingiin, kun nyt ideana on että pelataan koko tour ja tarjotaan viihdettä mahdollisimman monissa eri kisoissa eri katsojille. Ranking romahdukset eivät ole vaarallisia vanhoille staroille, kun saavat kuitenkin villejä kortteja. Toki haittaavat pahimmillaan kaavion tasapainoa, mutta tietty satunnaisuus minusta kuuluu tennikseen ja luo lisäväriä GS-turnausten ensimmäisille viikoille.

Taitaa olla Nadalilla kaikki ehdotuksensa itseä suosivia, niin ei oikein herätä luottamusta…

2 tykkäystä
  • Joku loogikko-matemaatikkotiimi kyllä tieteellistä katsantoa hyödyntäen, dataa louhien, osaa kehittää tähän toimivan
  • Tenniksen säännöt ovat ajalta jolloin syötön merkitys oli pienempi. Nähdäkseni Nadal on oikealla tiellä, että lajin evoluutio on ajanut etenkin syötön osalta sääntöjen ohi.

Ihan hyvän vastauksenhan Nadal tuossa sai Psuopalta. Jos kahdelta vuodelta kerättäisiin pisteet, niin kaksinkertaisesti myös uusien tulokkaiden pitäisi kerätä pisteitä päästäkseen jollekin “näkyvälle” sijalle ATP-rankingissa. Melkoinen jarruhan tuo olisi urakehitykselle, ja leikin kesken jättävien määrä takuuvarmasti lisääntyisi nykyisestään.

Ja kääntäenkin: Konkarit innostuisivat pidentämään nykyisestäänkin uriaan kun sapattipuolivuosia voisi noin vain halutessaan pitää, huono!

Sen sijaan lineaarinen muunnokseni helpottaisi kehittyvien, nuorten pelaajien esillepääsyä. 100 viikossa eli miltei kahdessa vuodessa pistepotti olisi käytännössä sama kuin nykyisinkin, vaikka ne olisivat kaksinkertaisella ajalla kerätyt. Mukana olevien viikkopisteiden keskimääräinen painotusarvohan olisi 0.5. Lisäesimerkkinä puolentoista vuoden takaisen viikon painoarvo olisi vain 0.25 mutta puolen vuoden takaisen 0.75 eli kolminkertaiset.

Tuon lineaarisuuden takia muunnos painotettuun 100 viikon rullaavaan rankingiin helpottaisi kummasti nuorten hyppäystä ATP-tasolle. Konkarit ehkä nimenomaan häviäisivät himpun verran challenger-tason tullessa vastaan takaisin aikaisemmin kuin nykyisin. But, so what!

Willien korttien lisääminen olisi kertakaikkisen huono minkäänlaiseksi ratkaisuksi. Ei nyt sentään sirkustemppuilulla tennistä viedä eteenpäin!

Jepjep, muistetaan nyt kuitenkin että ATP:hän on ammattilaispelaajien etujärjestö, jonka on tarkoitus ylläpitää ja kehittää jäsenistönsä toimintaympäristöä. Nykyisellä rankingsyteemillä on omat hyvät ja huonot puolensa, eikä kukaan pelaaja halua uutta systeemiä, jossa hänen statuksensa heikkenisi, joten tuskinpa rankingjärjestelmään kosketaan lähiaikoina, ennenkuin
Pro Circuittien ja Challenger-tason muutosten vaikutuksia on ensin pari vuotta seurailtu-

Markuksen ehdotuksessa on yksi iso ongelma. Rankingiin vaikuttaisi edellisen vuoden (ja sitä edellisen) pisteistä kaikkein vähiten sen ajankohdan pisteet, jota kalenterivuodesta juuri pelataan.

Massakisoihin keväällä siis pääsisivät helpommin mukaan edellisen reilun puolen vuoden kovien kenttien menestyjät, koska edellisen kevään massapisteet olisivat jo lähes puolittuneet. Ruoholla vaikutus olisi vielä dramaattisempi. Jos koko vuosi pelattaisiin identtisissä olosuhteissa, niin tuontyyppisessä systeemissä voisikin olla ideaa.

Nykyinen ranking-systeemi on toimiva, ja ennen kaikkea vertailukelpoinen aiempiin vuosiin. Iso osa tenniksen viehätystä on jatkuvuudessa ja satunnaisemman seuraajankin tietämissä perinteisissä turnauksissa. Niistä kannattaa pitää kiinni.

Ja vielä yksi pointti. Miten kävisi vuoden päätösrankingille? Saisiko Australian avointen voittaja vain reilun tuhat pistettä, mutta Lontoon päätösturnauksen voittaja 1500?

2 tykkäystä

Vastaan nyt lyhyesti vain siihen yhteen pointtiin. Vuoden lopun ranking on oma spesiaalinsa: Se panee päättyvän kalenterivuoden pelaajat saavutustensa mukaiseen paremmuusjärjestykseen ilman painotuksia. Ei edes alkavan vuoden ensimmäiseen kisaan valittaisi pelaajia sen mukaan.

J.K. Korjataanpa pikaisesti tuo allaolevakin virhekäsitys. Tarkoitus olikin olla kutsumatta sitä vuoden lopun listausta millään ranking-johdannaisella mutta oikeastaan unohdin nimen antamisen sille. Enkä nytkään viitsi. Se olisi kuitenkin jatkumossa tämän vuosikymmeniä vanhan year-end-rankingin kanssa jota olen aina pitänyt huonona ilmaisuna.

100 viikon painotettu ranking-lista olisi ainoa RANKING-lista.

Tuo vaatisi kaksi, ellei kolmea, eri listaa. Prosenttipainotuksellisen Entry-listan, jota ehdotit, ja vuoden loppurankingiin tähtäävän Race-listan, jota myös ehdotit. Miten minkäkin hetken oikea maailman ykkönen määriteltäisiin? Olisiko siinäkin nuo prosenttipainotukset, jolloin esim. massakauden jälkeen todennäköisin ykkönen olisi massalla menestynyt pelaaja, vai tarvittaisiinko vielä kolmaskin lista?

Jotenkin tämä nykysysteemi tuntuu houkuttavan selkeältä…

1 tykkäys

FFaultin mielipide: Markuksen ehdotuksessa on yksi iso ongelma. Rankingiin vaikuttaisi edellisen vuoden (ja sitä edellisen) pisteistä kaikkein vähiten sen ajankohdan pisteet, jota kalenterivuodesta juuri pelataan.

Ja FF jatkaa: Massakisoihin keväällä siis pääsisivät helpommin mukaan edellisen reilun puolen vuoden kovien kenttien menestyjät, koska edellisen kevään massapisteet olisivat jo lähes puolittuneet. Ruoholla vaikutus olisi vielä dramaattisempi.

Vahvoja mielipiteitä tuommoiset “iso ongelma” ja “vielä dramaattisempi”. Kyökkipsykologi minussa sanoo, ettei kirjoittajakaan ihan sillä pontevuudella löydä haittoja ja sortuu siksi ylisanoihin.

Mainitut nurmi- ja massaspesialistit ovat painotettujen pisteiden kertymän suhteen heikoimmillaan juuri ennen oman kautensa alkua. Totta. Mutta ei ATP tunnu kantavan huolta siitäkään, että ovat muita heikommassa asemassa nytkin pienemmän turnausmääränsä vuoksi. Toisaalta en siis katso kantavani minkäänlaista todistustaakkaa siitä ettei kyseinen epäkohta (huom, VAIN kausien vaihtumisen aikaan!) olisi kokonaisuuteen nähden iso ongelma ellei jopa dramaattinen.

Todistustaakka on muilla ja vaikeata se onkin ellei voi esittää laskelmia, joista ilmenisi että hyvän massakauden vuosi sitten pelanneista pitäisi moni jäisi nyt ulkopuolelle silloisten pisteiden puolituksen takia. Tosin minä en usko että näin kävisikään.

Eräitä näkökohtia tulee kuitenkin mieleen sekalaisessa järjestyksessä. Jos massa- tai nurmimiehemme on hyvän spesiaalikautena jälkeen pelanneet kovilla tosi surkeasti tarkastelupäiväämme asti, ei ole mahdotonta etteivätkö tuoreet viimeisten viikkojen hurjapäät olisikin suurempia etukäteissuosikkeja kuin miltei vuodentakaiset spesialistit ja ihan hyvällä syylläkin.

Erityiskausien vaihtuminen voitaisiin sovittaa nykyistä enemmän lomittain kovien kenttien turnausten kanssa.

Jos joku spesialisti vaikkakin omasta mielestään huippukunnossa ei pääse lempialustansa kisoihin, niin hänen pitäisi päästä challengereihin ottamaan vauhtia. Eikä karsimaan joutuminen saisi olla nykyajan mustereille tai sampraseille mikään peikko.

Hyvän spesialistin ei myöskään luulisi hätkähtävän sijoittamattomuuttaan kauden 1. turnauksessa mielialustallaan. Hän tietää voivansa voittaa kaikki ja muutahan ei tarvita turnauksen voittamiseen. Nurmikauden suhteen voitaisiin toki menetellä kuten tehdään nyt Wimbledonissa.

Enää ei muuten ole samanvahvuista jakoa kuin 20-30 vuotta sitten eri leireihin alustan mukaan.

Pitäisin 100 viikon rullavaa rankingia (vaihtoehtoinen nimitys 23 kuukauden rankig) jonkinlaisena fuusiona, joka antaa arvoa niin kuntopuntarissa juuri silloin hyvin pärjänneelle kuin jo meritoituneelle top10:ssäkin käyneelle.

Pelaajien pakonomainen tarve puolustaa pisteitään kiertämällä samoja kisoja vähenee, ja elävä yleisö pääsee näkemään vuosien saatossa enemmän isompia tai pienempiä pelaajasuuruuksia.

Rankingit eivät sahaisi eestaas viikosta toiseen kuten nykyisin usein, koska vuodentakaisten pisteiden yhtäkkistä menetystä ei pääsisi tapahtumaan. Se helpottaisi myös kilpailujen järjestäjiä. Samoin urien trendit näkyisivät nykyistä paremmin ilman pisteiden äkillisten menetysten aiheuttamaa “kohinaa” hm. “vanhassa päässä”. Vakaampi ranking-kehitys voisi tuoda lisäkiinnostusta lajiin. Esim. “kuukauden nousija” olisi sitä ihan oikeasti eikä vain siksi että rankingissa lähellä olleet menettivät sinä aikana paljon vanhoja pisteitään.

Herää myös kysymys, miksei 1970-luvun tietokoneille kehitettyjä ohjelmistoja voisi kehittää nykyvälineistön mukana.

Mitä hankalasti hahmotettavaa siinä olisi, että vuodessa pisteet noin puoliintuisivat? Eikö se ole aika lähellä sitä, että vuotta myöhempi saavutus menisi tarkasteluhetkenä ranking-arvoltaan tasoihin yhtä kierrosta pitemmälle pääsemisen kanssa vuosi aiemmin. Suhteellisen pitkäjänteiseksi kalibroitu kuntopuntarikin kertoisi luultavasti suhteen olevan ihan passeli!

Tässä joitakin hajamietteitä 100 viikon rankingista. Kiinnostavaa on myos seurata nouseeko Federer ensi maanantaina jo toisen kerran ranking-ykköseksi niin ettei ole sitten kahteen tappioon päättyneen vuoden ykkösensivisiitin jälkeen pelannut yhtään.

Lopuksi Footfault: “Iso osa tenniksen viehätystä on jatkuvuudessa ja satunnaisemman seuraajankin tietämissä perinteisissä turnauksissa. Niistä kannattaa pitää kiinni.” Olen samaa mieltä.

Siteeraan itseäni tässä Nadalin kanssa yhteistyössä tehdyssä painotetussa 23 kuukauden rankingin kehittelyssä.
"Vain edellisen viikon pisteet olisivat sellaisenaan mukana ranking-pisteissä. Jo viikkoa vanhemmat menettäisivät arvostaan yhden prosentin.

Kolmen viikon takaisista pisteistä olisi voimassa enää 98 % alkuperäisistä… Vuoden (52 viikon) takaisista vielä miltei puolet, 49 %. Ja lähes kaksi vuotta eli sata viikkoa vanhoista pisteistäkin olisi vielä jäljellä se viimeinen sadasosa alkuperäisestä arvostaan."

Laskin Nadalin rankinpisteet tämän viikon maanantaille. Miehen keräämät pisteet ilman painotusta 100 viikon aikana olivat 16055. Ylläkuvatun laskenta-algoritmin mukaan niistä olisi kertynyt viime maanantaille 10001 pistettä.

(Virhe: Ensimäiset alkupään pisteet olisivat olleet v. 2016 Wimbledonista mutta) Nadal ei osallistunut. Ensimmäinen mukaan tullut oli masters USOn alla: 90 p josta 6 % jäljellä (=5 p). Ja viimeinen viimeisen kahden viikon RG-voitto 2000 pisteellä, jotka kaikki pisteet mukana tällä viikolla.

Tuosta 10001 ranking-pisteestä tältä vuodelta on 48 %, viime vuodelta 51 % ja kaukaisen vuoden 2016 pisteitä vain 3 %. Nykysysteemin mukaiset 52 viikkoa keräsivät painotettuna 70 % ranking-pisteistä. Kahdesta viimeisestä, Roomasta ja RG:stä tuli “kaksinaan” peräti 2970 eli miltei kolmanneksen kaikista ranking-pisteistä.

Mutta viikon päästä tuo 10001 olisi jo pienentynyt prosentilla eli sadalla. Ja jos ei uusia pisteitä tule niin potti hupenisi olemattomiin sadassa viikossa. Jos ei desimaaleja käytetä jäisi siis yksi piste, jonka voisi antaa vaikka muistolahjaksi tennisurasta…

JK. Siltä varalta että joku olisi vähän kiinnostunutkin kerron huomanneeni Federerin pisteitä laskiassani siis pikku virheen noissa rajanvedoissa.

F sai vuoden 2016 Wimbystä 720 pistettä mutta kisan päättymisestä on tällä viikolla kulunut just ja just yli 100 viikkoa joten 100 viikon ranking armottomana ei anna edes vaivaista 7 pistettä siitä Rogerille. Kaikkiaan keräsi suorituspisteitä 12715, joista rankingiin kertyi 7210 (57 %). Nadalin ranking-pistemäärä oli selvästi parempi, 10001.

Viikko kului ja edellisessä kirjoituksessa mainittu esimerkki ranking-pisteiden vähenemisestä tilanteessa jossa ei uusia pisteitä ole tullut mutta ei myöskään vanhoja mennyt osoittautui virheelliseksi.

Näin ei siis käynytkään: “Viikon päästä tuo 10001 olisi jo pienentynyt prosentilla eli sadalla. Ja jos ei uusia pisteitä tule niin potti hupenisi olemattomiin sadassa viikossa.” Se pienenikin 150:llä 9850:een. Prosenttilasku olikin luulemaani vaikeampaa. Yritin tavallaan käyttää oikotietä laskussani, mutta ainakin se tie vei metsään.

Nuo viime viikon pisteethän, 10000 (pyör.) voivat olla “miten vain” siinä sadan viikon jatkumossa, jossa useimmilla viikoilla ei ole pisteen osaakaan. Jakautumavaihtoehtoja tarkastelupäivää edeltäville sadalle viikolle on ääretön määrä, pisteiden summa siis sattumalta tuo 10000. Viikkoa myöhemmin pisteet ovat viikkoa kauempana tarkastelupäivästä vaikkakin tiedossa on, että ovat pienentyneet (taas) yhdellä prosenttiyksiköllä alkuperäisestä arvostaan. Tähän en ilmeisesti osaa sen näennäisestä yksinkertaisuudesta huolimatta rakentaa mitään oikopolkua, vaan pisteet on käsiteltävä tapauskohtaisesti viikko kerrallaan. No, nykyajan tietokoneille se ei ole ongelma.

Sitten varsinaiseen asiaan:
Joku voi tietenkin perustellusti ihmetellä, mitä niin merkillistä taikaa on esim. luvuilla sata ja kaksi, että jokin ranking-järjestelmä voisi perustua juuri niihin. Samoin myös niiden käänteisluvut (kuten prosentti ja puolikaskin tavallaan ovat) ovat tässä keskeisiä.

Kritiikki on oikeutettu. Miksi 100 viikon aikajänteellä kerätyt yhdellä sadasosalla (alkup.) viikossa vähenevät pisteet olisivat ikäänkuin se oikein tai ainakin paras tapa panna pelaajat paremmuusjärjestykseen?

Painottaako pitempää vai lyhyempää menestyksen kaarta, senhän luulisi olevan puhtaasti arvioitsijan ikioma makuasia? En enää palaa siihen itsestään selvyyteen että tuoreitten sankaritekojen täytyy ranking-arvon määrittelyssä painaa enemmän kuin vanhojen. Tai siihen, että hyvin vanhoilla saavutuksilla ei pitäisi pystyä ratkaisevasti vaikuttamaan juuri tarkasteluhetken arvojärjestykseen eli rankingiin. Jälkimmäisestä seuraa implisiittisesti sitten se, että vanhimmat saavutukset eivät enää tarkasteluhetkellä saisi merkitä käytännössä sitä eikä tätä ranking-arvioinneissa. (Tässä ei nyt saa antaa hämätä esim. kokonaisten urien paneminen arvostuksen mukaiseen järjestykseen; lähtee kokonaan eri pohjalta jossa pelikuntoakaan ei enää tarvitse olla yhtään!)

Mainittujen kahden on oltava kaikissa ranking-tyyppisesti muuttuvan tilanteen arvostusmäärittelyissä ne keskeisimmät elementit.

Meillä on käytössä 10-järjestelmä lähinnä siksi, että käsissämme on saman verran sormia. Tuon ei pitäisi olla mitenkään relevantti syy sille, että ranking-järjestelmässä sata viikkoa kattava rankingin laskentajakso olisi juuri sen pituisena paras mahdollinen ideaalisuudesta puhumattakaan. Samoin suoritusten vanheneminen sadasosan eli yhden prosentin kullakin viikolla on perustaltaan oikeastaan yhtä heiveröinen.

Voisimme toki korvata satasemme ja prosenttimme esim. tenniskaavioista tutuilla 64 tai 128:lla (1/64 ja 1/128). Mitään kovin dramaattista muutosta ne eivät rankingeihin tekisi verrattuna kaavailemaani 100/pros-systeemiin. Vaihtuvuutta kärjessä vähän enemmän ja vähemmän kuin nyt työn alla olevassa “satasessa”.

Siitä poikkeaminen edellyttäisi mielestäni kuitenkin painavia tai ainakin loogisia syitä. Päätinpä katsahtaa nyt niin ajankohtaista jalkapalloaihetta tällä mielellä. Minulle riitti löytämästäni ranking-kuvailusta se, että jalkapallomaat pannaan järjestykseen neljältä vuodelta painotetuilla tuloksilla. “Ottelun painoarvokerroin laskee vuosittain sen mukaan kuinka kauan sitten kyseinen ottelu on pelattu (1.0, 0.5, 0.3, 0.2).” Tuota tarkempaa en kaivannut.

Omassa systeemissäni kerroin 0.5 on täsmällisenä käytössä vain 51 viikkoa vanhoissa otteluissa mutta toki ollaan täysin samalla kartalla jalkapalloväen kanssa. (Joukkupeli tai -laji eri-ikäisine pelaajineen selittää tuon neljän vuoden mittaisenm tarkastelujakson. Ihan sivunmennen sanottuna kaksi viimeistä kerrrointa ovat liian isoja!)

Vielä tulin uteliaaksi golfin suhteen vaikka rankingin tehtävä taitaa siinä olla hiukan toinen verrattuna tennispelaajiin tai jalkapallomaajoukkueihin. Tosin en tunne lajia lainkaan.

Löysinkin tämmöisen “sovelluksen”.
“Adjusted rankings:
For the first 13 weeks after an event the player receives the full ranking points earned in that event. However, from then onwards they are reduced in equal weekly increments over the remainder of a two-year period. This gives priority to recent form. Each week the ranking points are reduced by a factor of 1/92 (approximately 1.09%) so that in week 14 only 98.91% of the ranking points are credited, continuing until week 104 when only 1.09% is credited. From week 105 the ranking points are completely lost.”

Siis kerran vielä, pojat: “Each week the ranking points are reduced by a factor of 1/92 (approximately 1.09%)”, ja onpa sekavaa, se 13 viikon karenssi ja vielä tuo kummallinen 105:kin. Stetsoniako käytetty jo valittaessa stetsonia jota käytetään!

No mutta…tennistä pelataan 92 pelurin kaaviollakin, oliskohan siinä golfareiden 1.09%:ssa sittenkin jotain järkeä myös tenniksen rankingin kehittelyssä !!! Mutta Eini vei ja Toini toi…BINGO!

JK. Onhan tuo golf-ranking siltä osin ymmärrettävä, että lähtökohdaksi on otettu täsmälleen kaksivuotinen eli 104 viikkoa kestävä suurimmaksi osaksi painotettujen viikkopisteiden jakso. Siinä systeemissä painotettuja pisteitä kerätään kahdeksan viikkoa lyhyemmältä ajalta kuin omassani mutta vähän isommalla painolla koska lyhyemmässä ajassa pitää päästä nolla-kertoimeen.

Jostain syystä golf-väki katsoo, että kolmentoista viikon aikana saavutetut pisteet on saatava pitää sellaisenaan, ja vasta sitten rupeaa 1.087% viikottainen pistevero puremaan.

Omassa ehdotuksessani tasan 1% viikkovero alkaa heti vain yhden viikon kestävän täyspottivaiheen jälkeisellä viikolla. Täysin analogiseksi golf-systeemin kanssa ja siis samalla kahden vuoden rankingiksi ehdotukseni muuntuisi lisäämällä täyspottivaiheen aikaa neljällä lisäviikolla.

Tämänhetkiseen ranking-pisteistöön elettäessä nyt viikkoa 25 kuuluisivat nurinpäinjärjestyksessä täysmääräisinä viikkojen 24-20 (=Rooma-viikko) pisteet, viikkojen 19, 18, 17 jne. kertoimilla 0.99, 0.98, 0.97 jne. ja vanhimmat pisteet vuoden 2016 viikolta 25 saisivat kertoimen 0.01.

Siinä se olisi sitten se kahden vuoden ranking-systeemi paljon parempana kuin mikä oli Nadalin alkuperäinen ajatus. Voihan tuo olla omaani parempikin, vaikka epälooginen noitten tuoreitten pisteiden käsittelymättömyyserosta johtuen.

Toisaalta kahden vuoden tarkastelujakso ainakin tuntuu jotenkin virtaviivaisemmalta kuin 100 viikkoa, jossa taas olisi enemmän uudistushenkeä!

1 tykkäys

Katsopa vielä shakin ELO-systeemi. Se on varmaankin tieteellisin ja loogisesti eniten pesunkestävä systeemi.

Muistetaan, muistetaan mutta…

Mistähän “hänen” statuksensa heikkenemisessä on kysymys? Joka viikkohan tämän kuten kaikkien muidenkin ranking nousee, pysyy samana tai laskee. Kaavailemassani 100 viikon rankingissa tilanne pysyisi tältä osin tietysti ennallaan.

En osaa kuvitella tilannetta, että jotkut pelaajat protestoisivat ja kokisivat etujaan loukatun, jos sijoitus laskisi jossakin tilanteessa enemmän kuin traditionaalisessa 52 viikon painottamattomassa rankingissa. Koko pelaajakaartin nousujen (+) ja laskujen (-) kokonaissumma lienee molemmissa tapauksissa nolla!

Näin kirjoitin 11 päivää sitten: “Rankingit eivät sahaisi eestaas viikosta toiseen kuten nykyisin usein, koska vuodentakaisten pisteiden yhtäkkistä menetystä ei pääsisi tapahtumaan. Se helpottaisi myös kilpailujen järjestäjiä. Samoin urien trendit näkyisivät nykyistä paremmin ilman pisteiden äkillisten menetysten aiheuttamaa “kohinaa” hm. “vanhassa päässä”. Vakaampi ranking-kehitys voisi tuoda lisäkiinnostusta lajiin. Esim. “kuukauden nousija” olisi sitä ihan oikeasti eikä vain siksi että rankingissa lähellä olleet menettivät sinä aikana paljon vanhoja pisteitään.”

Otetaanpa nämä kaksi samansukuista mutta erikoismiesten kannalta vastakkaista mielipidettä tarkempaan syyniin esiintymisjärjestyksessään. Ne ovat jossain määrin oleellisia tässä yhteydessä.

  1. kaiken lisäksi Federer ja Nadal ja muut ‘erikoismiehet’ saisivat laskea kahdet wimbledonit tai RG:t rankingiin

  2. Markuksen ehdotuksessa on yksi iso ongelma. Rankingiin vaikuttaisi edellisen vuoden (ja sitä edellisen) pisteistä kaikkein vähiten sen ajankohdan pisteet, jota kalenterivuodesta juuri pelataan.

1:stä ei tosin oikein oikein selvinnyt, tarkoittiko kirjoittaja vain ja ainoastaan Nadalin ajatusta painottomista ATP-ranking-pisteistä kahdelta vuodelta vai tämän kirjoittajan ehdotusta painotetuista 100 viikon ranking-pisteistä. Vai molempia. Se ei kuitenkaan ole nyt ja tässä oleellista.

  1. kertoo huolestumisesta siitä että erikoismiehet saavat hyötyä rankingiinsa nykytilanteeseen verrattuna, kun saisivat hyväkseen kahdelta vuodelta erikoiskausiensa tulokset.

  2. ollaan huolestuneita siitä, että erikoismiesten ranking on spesiaalikautensa alkaessa kaavioon sijoittamisen ja jopa pääsemisen kannalta liian alhainen. Ymmärrän tämän mielipiteen taustan: Erikoismiesten asemaa ei saa nykyisestään heikentää. He tuovat rikkautta pelikirjoon millä tahansa alustalla sitten pelaavatkaan.

Ja jos lähtötilanne omimpaan kauteen vähänkin heikkenisi, niin nämä spesialistit olisivat vaarassa hävitä vähitellen kokonaan kuvasta. (Sitä on jo paljon tapahtunut ja tapahtuu edelleen kovien kenttien suosimisen takia mutta ei siitä enempää!)

  1. näkee tilanteen siten, kaksivuotissysteemin kahdet erikoiskaudet palkitsisivat spesialistit ylikorkealla rankingilla. Ajatuksen taustalla on ilmeisesti se, että spesialisteja olisi niin vähän, että pisteitä kertyisi helposti ja paljon kahtena vuonna. Samaan aikaan kovien kenttien lukuisat yleispelaajat joutuisivat sen sijaan käymään armotonta kamppailuaan paikasta auringossa.

Molemmat ja osittain päinvastaiset näkemykset voivat olla oikeita vaikkakin 1) on ehkä erään massaspesialistin menestyksestä liian paljon johtuvaa ajattelua. 2) Ei perustu nykytilanteen ja kaavaillun tilanteen vertailuun yksittäisen spesialistin kannalta.

Oma näkemykseni onkin, että ranking-pisteiden puoliintuminen vuodessa (ja nollaantuminen vasta 101 viikossa) antaisi spesialisteille mukavasti rentoutta omimmalla, lyhyehköllä kaudellaan. Jos vuoden takainen kausi on ollut jonkinmoinen niin alkavalla kaudella saisi suurinpiirtein samat puolitetut ranking-pisteet vaikka häviäisi yhtä kierrosta aikaisemmin. Kokonaisranking-pisteet pysyisivät suurinpiirtein ennallaan mutta tietysti jatkossa muista kisoista tarvittaisiin apuja muuten ranking olisi vääjäämättä huononemassa.

Sama aritmetiikka koskee tietysti myös kovien kenttien “spesialisteja”. Mutta heillähän on tarjolla kisoja lempialustallaan koko ajan miltei ympäri vuoden.

Yhteenvedonomaisesti katson painotetun, kaksivuotisuuteen tai sataviikkoisuuteen perustuvan ranking-systeemiin helpottavan erikoismiesten rasitetta olla iskukunnossaan juuri oikeaan aikaan.

Siten se omalla pienellä panoksellaan antaisi moninaisuudelle enemmän elinmahdollisuuksia, diversiteettiä tarvitaan tenniksessäkin.

Syöttö&volley-tyylin selvään paluuseen osaksi jokapäiväistä tennistämme ei sentään pelkällä ranking-muutoksella päästä. Siihen tarvittaisiin lisäksi järeämpiä keinoja, joita tässäkin ketjussa on ainakin hiukan sivuttu.

Tällaisten huolellisten ehdotusten olisi syytä päätyä ATP:lle. Luulisi, että siellä on jollain aikaa lukea ja vastata, jahka saa dokumentin englanniksi.

1 tykkäys

100 viikon painotetun rankingin (maanantaista 1.8. 2016 sunnuntaihin 1.7.2018: 700 vrk) pistemäärät ovat tällä viikolla Nadal 9520, Federer 7440, Djokovic 2580 ja Murray 1550.

Yleisesti ottaen pisteet ovat hyvin sopusoinnussa ja siis hahmotettavissa helposti nykyjärjestelmän pisteiden kanssa: noin kaksinkertainen jakson pituus, keskimääräinen painotuskerroin 0.5, siinä selitystä.

Niinpä tuoreella ranking-listalla, siis nykyisellä, virallisella tavalla määritettyihin pisteisiin keinotekoisesti vertaillen, Nadal olisi (edelleen) ykkönen, Federer samoin kakkonen, mutta Djokovic olisi 11. eikä 21. ja Murray olisi loistavan vuosi sitten päättyneen jaksonsa ansiosta vielä sijalla #26 eikä 149. Jotenkin nuo kaksi omatekemääni tuntuvat oikeammilta, ei mahda mitään!

Zverev edustakoon tässä suhteellisen tasaisen sarjan vajaan kahden vuoden aikana tehnyttä huippupelaajaa. Menettäisi vain pari sataa pistettä (3 %) ja säilyttäisi epäilemättä asemansa kolmantena myös 100 viikon rankingissa.

Muuten, Wimbledon sijoittaa miesten kaksinpelissä 32 pelaajaansa kaavioon omalla, varsin sekavalla ja epäloogisesti kyhätyllä, kuitenkin kahden vuoden nurmi-“rankingillaan”.

Se on spesiaalikäytössä korkeintaan kerran vuodessa, eikä ole tarvinnut miettiä ollenkaan sen soveltuvuutta jatkuvaan käyttöön ja/tai malliksi muillekin kenttätyypeille. Se parantaa siis nurmella menestyneiden kaavioon sijoittumista, mutta kuinka oikein sitä ei kukaan pysty koskaan sanomaan.

"The formula is:

  • Take the ATP Ranking points at 25 June 2018
  • Add 100% of the points earned for all grass court tournaments in the immediate past 12 months period prior to 25 June 2018
    -Add 75% of the points earned for the best grass court tournament in the 12 months prior to that"

JK. Olen luopunut tästä kahden vuoden rinnakkaisehdotuksestani. Kaksi vuotta on 104 viikon lisäksi varsin usein myös 105 viikkoa (n. 30%), joka sotkee yksinkertaista laskualgoritmia.

1 tykkäys